Kuvaaja & kuvaaja pariskuntana = täystuho

Kirjoittanut: Elsa Wellamo Kuvat: Elsa ja Arto Soini

Helmikuun viimeisiä rakkausteemaisia blogikirjoituksia viedään just nyt… Kun tämä julkaistaan, ollaan jo maaliskuussa, mut kirjoittamishetki on sentäns vielä helmikuun puolella.
Tällä kertaa kirjoitan omasta näkökulmastani millaista on, kun parisuhteen kumpikin osapuoli on kuvaajia. Niinkuin minulla ja miehelläni Arto Soinilla. Toinen meistä on viihtynyt kameran takana pitkän aikaa ja toinen vasta on aiheen piirissä alkumetreillä.

No ihan pelkkää auvoahan se ei ole, voinen kertoa. Ensinnäkin se, joka vasta opettelee olen minä, enkä suinkaan aina muista, että toisella on niitä laukaisuja hitokseen enemmän. Vaikkemme tokikaan ole kilpailutilanteessa keskenämme, niin kyllähän mun on myönnettävä, et turhan usein petyn itseeni, kun en yletä kuvineni lähellekään sitä, mitä näen toisen ottavan. Ja kyllä, ottaa luonteelle tämä.

Artolla kuitenkin on takataskussaan kokemuksen tuomaa nopeutta ensinnäkin tietää, mikä linssi milloinkin on tarpeen, minkälaisilla säädöillä lähdetään eri tilanteissa leikkimään jne. Ja neuvoahan minä en tokikaan moiseen kysy!! En, kun ihan itse täytyy vääntää ja säätää ja vasta kun kaik menee seinille, ni sitten on avautumisen hetki, ”auta nyt!”

Olen aina ollut huono vasta-alkaja. Ja sitten en kysy neuvoa, vaikka toinen enemmän kuin mielellään kertoisi, mut ei. On pitänyt varta vasten opetella ottamaan ohjeistusta vastaan. Mutta koen, että rinnallaan minusta kuoriutuu parempi kuvaaja vauhdikkaammin kuin itsekseni opetellen.

Ostin ensimmäisen järkkärini joulukuussa 2017, käytetyn Canon 5D Mark II:sen. Olimme noihin aikoihin tapailleet Arton kanssa alle kuukauden päivät. Pakkohan se oli uutta kameraa päästä heti luukuttamaan! Joten rykäistiin suoraan yhdessä Turun Gongiin kuvaamaan laulajatar-ystävättäreni Helena Haaparannan keikkaa Crimfallin kanssa.

Ensimmäinen keikkakuvani Arton opastuksella napattuna. Joulukuuta 2017, Helena Haaparanta & Crimfall

Arto lainasi tarvittavaa optiikkaa ja sääti kamera-asetukset kohilleen. Jonkin verran olin asetuksista opetellut edellisen lainakamerani turvin pohjille, mutta pimeää ja savuista keikkatilannetta en ollut vielä päässyt kokemaan. Mitenkä makiaa moinen yhdessä kuvaaminen oli. Tuolloin vielä orastavalle parisuhteelle se enteili pelkkää hyvää.

Sitten keksittiin matkustaminen kameroiden keralla. Tai siis… Artollehan tuo oli tuttua huttua vuosien varrelta entuudestaan, mut itselläni sattui olemaan takana pitkä tauko kaikenlaisesta reissuamisesta eikä kuvaaminenkaan ollut aiemmin ollut mikään erityinen case. Nyt oli. Katselin maailmaa erilaisin silmin kuvaamisen myötä. Olin jo aiemmin havainnut, että siellä missä ennen näin ruman risukon, nyt näinkin romuluisen kuvauslokaation.

Eka reissu kimpassa kamerat kainalossa. Jos lähtee Gdanskiin, on kyllä käytävä Stutthoffin keskitysleirillä. Toki samalla reissulla nähtiin Marlborkin keskiaikainen ritarilinnakin ja pyörittiin muualla turisteina, mutta tämä.. Pysäytti.

Musiikki on meidän kummankin toinen suuri kiinnostuksen kohde. Arto kuvasi keikkoja ja festareita sillä aikaa, kun mä vahdin, et kaljansa pysyi kylmänä. Loistava työnjako!! Joskus tosin jouduin jokusen kaatamaan omaan kurkkuuni, jottei liiaksi lämpene. Toisinaan sain kamerankin käteeni, jotta mies saa ihan oikeasti hetken istahtaa… Tais nähdä minun naamastani, kuinka korpeaa, jos en nyt yhtään kuvaa saa itsekin laukoa välillä.

Ensimmäinen isomman vaihteen yhteinen festarikuvaus osui kohdalle Rockfesteillä Hyvinkäällä 2018. Artolle kyseisen festarin kovinpana vetonaulana toimi Ozzyn osuminen lavalle kameran eteen.

Ja minun momemtum osui kohdalle, kun ikirakas Judas Priestini – Rob Halford oli tuossa nenäni edessä hopeisessa hapsutakissaan starttaamassa keikkaa. Muutoinkin kyseinen Rockfest-viikonloppu piirtyy mieleeni neljän päivän intensiivisenä keikkakuvauskurssina. Hyppy pää edellä altaan syvään päähän.

Kolmen esiintymislavan kesken alati vaihtuvat bändit, sekalaiset valo-olosuhteet, välimatkat pitistä eli lavan etureunaan kuvaajille varatusta alueesta artisteihin. Yksi esiintymislavoista oli vasten aurinkoa, vähällä valokalustolla. Toiselle lavalle porotti aurinko suoraan sisälle ja kolmas lava oli sisällä hallissa rankalla valokalustolla varustettuna. Lähes jokaisen bändin esiintymisten välissä mietittiin Arton kanssa, mikä meni edellisen kanssa hyvin ja missä löytyy petrattavaa ja koko ajan ammuttiin lisää kuvaa. Yritystä ja erehdystä, lisää yritystä ja kourallinen onnistumisia peräjälkeen ja kaikki uudestaan monta kertaa. Lopulta näin omissakin kuvissanikin tosi makeita osumia, mikä kannusti jatkamaan.

”Ai sun mies on kuvaaja, no te varmaan sit kuvaatte toisianne koko ajan!” -Öö, ei. Sepä ei olekaan niin helppoa, mitä ensin voisi kuvitella. Kaikki se varmuus mikä minulla on kuvaajana muiden mallieni kanssa, loppuu juuri siinä kohdassa, kun kameran edessä onkin se, jota katson kuvaajana ylöspän. Kaupanpäälle parisuhteen omat roolitukset nousevat tielle. Sitä on herkempi närkästymään oman siipan kanssa kuin muiden. No tästähän on sittemmin opeteltu pois. Sovittiin, että ei meidän ole pakko aina onnistua, me saadaan kumpikin olla välistä sysipaskoja niin malleina kuin kuvaajinakin. Pääasia, että mennään ja leikitään. Ja!!! On tuota kurakuvaa tosiaan tullutkin napsittua, mut onneksi saatu myös helmiä.

Halusin itsekin tulla kuvatuksi Wellamona, veden emäntänä kuvattuani muita ihanaisia merenneitoja pohjille tovin. Inspiraatio iski toteutettavaksi lähes keskiyöllä Ruissalossa kesäyönä, jolloin aurinko tuskin laskee koskaan. Vieressä BTS-selfie uitetusta Wellamosta Ahtinsa kyljessä.

Viime aikoina meidän tekemisemme on saaneet uutta virtaa ihan roolimuutoksienkin tiimoilta. Arto on viihtynyt aiempaa enemmän videokameran takana, kuvaten muun muassa Rauta-kanavalle Kurusen Jerryn kanssa videohaastatteluja artisteista . Itse taas olen ollut mukana joko assaroimassa kuvauksia tai sitten ottamassa keikoista stilliä, kuten ennenkin. Eli samat tapahtumat ja reissut edelleen, mutta toimenkuvat kulkevat pikkasen erilaisina vierekkäin.

Tuskafestarivibes 2019. Arto videoi viikonlopun ajan Raudalle niin yleisöhaastatteluja kuin artistejakin. Itse lähinnä keskityin musafiilistelyyyn ja satunnaisesti assarointiin eli kaluston kantoaasina katsoin, ettei miehen kalja liiaksi lämpene..

Yks hauskimpia tälläisiä oli marraskuinen kaksipäiväinen Glasgow – Darkness Guides Us-festivaali. Neljä kärpästä yhdellä iskulla: Musiikkia, turistielämää, kuvaamista ja hemmetin hauskaa seuraa.

Black metal-festareiden ohella ehdittiin turisteilemaankin… Linnoja ja hautausmaita ja paikallista pubikulttuuria. Aivan mahtireissu <3
BTS-kuvaa Zemialin haastiksesta Raudalle, Jerry haastattelee bändiä ja Arto kuvaa. Haastattelu nähtävissä täältä!

On tuntunut mukavalta kuulla palautetta sellaisilta tahoilta, joita olemme yhdessä kuvanneet, että me muodostetaan Arton kanssa yhdessä hyvä tiimi. Ihan hetki sitten teimme musiikkivideota ja otimme samalla kyseisen bändin promokuvia. Arto hoiti pääasialliset kuvaamiset, niin videoinnin kuin promokuvienkin stillit. Minun tehtäväksi lankesi milloin ohjaajan rooli, milloin valomiehenä toimiminen ja toisinaan napsin ihan vain behind the scenes-kuvaa.

Ollaan toki joskus tehty toisinkin päin: minä kuvaan bändien promoja tai vaikkapa ravintolan pizzoja ja Arto auttaa. Näitä yhteissessioita voisin mieluusti touhuta enemmänkin. Näin saadaan valjastettua kummankin taidot loistavasti käyttöön. Arton valtti on kameran hallinta kaikkine herkkuineen ja omat vahvuuteni taas on tuolla mallinohjauksessa ja yleisessä organisoinnissa. Win-Win. Näitä lisää kiitos <3

Luonteiltamme ja toimintatavoiltamme olemme täysin vastakkaiset: Siinä missä minulla ei ole minkään sortin itsesuojeluvaistoa eikä juur rajoitteita, mitä/missä/miten voi kuvata, on Artolle taas siunaantunut roppakaupalla harkintakykyä ja realismintajua. Toki tämä aiheuttaa kolareita, mutta kun katsoo lopputuloksia, niin enemmän onneksi näkyy otetun ja eletyn melkoisen briljanttejakin hetkiä. Kun toinen on konkari & tekijä ja toinen on ylitsepursuavan mielikuvitusrikas, joka ei tajua pelätä juur mitään..

Eipähän ole kuulkaa tylsää!

Ruissalovibes kuvatuna viikon välein.. Objektiivin tuolla puolen vuoroin sinä ja minä <3

Sellaiset tunnelmat tällä erää! Toivottavasti avasi pikkasen ajatuksiamme kuvaajana & kuvaajana ja ennenkaikkea pariskuntana, joka jakaa saman harrastuksen.

<3:lla Elsa Wellamo & Arto Soini, joka ehdotti kirjoituksen otsikoksi ”Täystuho” Se on just näin XD

Pantiin porisemaan uusi keskusteluryhmä: Talkroom!

Kannen Behind the scenes kuvat: Netta Malm & Sonja Kataja, Emilia Ex, Venla valmistautuu (Kuvan otti Tommi Ääri) ja Arto ja Elsa

Tekstit: Elsa Wellamo ja Venla Mantere

Olisipa verkossa sellainen keskustelupaikka, ikäänkuin olohuone, jossa kaikki valokuvaukseen hurahtaneet toimijat voisivat vaihtaa kokemuksia, etsiä ideoita ja neuvoja pulmiin, esitellä onnistumisiaan ja saada vertaistukea lauottuaan jälleen muistikortillisen täyteen vaikkapa pelkkää savukone-strobopuuroa.

Siellä olisi sellainen ryhmähenki, että tekemiseen, kuviin ja suunnitelmiin uskaltaa antaa ja odottaa muutakin palautetta kuin ”onpa kiva”. Konkarit sparraisivat toisiaan ja tukisivat raakileita, auttaisivat alkuun ja näyttäisivät esimerkkiä kuinka korkealle ja yli sen voi yltää. Sellainen ryhmä, jossa 90% enemmistö ei olisi täysin äänetöntä, passiivista tuntematonta massaa, vaan ilmapiiri olisi avoin, koska jäsenyydelle on tavanomaista tiukemmat rajat.

Etsin reilun parin vuoden ajan erilaisia kuvaamiseen liittyviä ryhmiä someversumista, kummaltakin puolelta kameraa. Löysin erilaisia ”mallit hakee kuvaajia ja sama toisin päin”-ryhmiä, neuvolan valokuvaajille ja kaatopaikan. Löysin valtavan kasan showroomeja ja taidesivustoja, joissa oli toinen toistaan upeampia kuvia, fantasiaa, taidetta, luontokuvaa ihan mitä tahansa. Ja kaikki edellä mainitut ovat antaneet minulle paljon!! Olen löytänyt malleja, kuvaajia, inspiraatiota, esikuvia ja toimintatapoja. Olen oppinut terminologiaa ja ymmärtänyt parissa vuodessa kuinka äärettömän laajan maailman kameran keralla saattaa loihtia.

Mutta ihan perinteistä keskusteluryhmää, jossa alan ihmiset puhuvat vaikkapa opiskelusta tai yrittäjyydestä alalla, kommelluksista kuvauksien keskellä, lokaatioideoista, studion vuokraamisesta yhdessä, rekvisiitan tuunaamisesta, Behind the Scenes -tarinoista otosten takaa tai muuten vain porinaa, sellaista olohuonetta en meinannut löytää.

Let’s shoot! Elsan kans Ammi , Anna Gramm , Merissa ja Hede

Äkkiäkös idea uudesta ryhmästä lähti Venlan kanssa lentoon. Ei mitään muistikuvaa, kumpi meistä tästä ensimmäisenä ääneen henkäisi. Meillä tuntuu kanssaan muutenkin ajatukset syntyvän about samoilla sekunneilla, mikä on aiheuttanut meille monta ”ei voi olla totta, taas!”-naurua, kun molemmat viestitämme täsmälleen saman viestin toisillemme yhtä aikaa.

Aivan kuten tämä blogi, myös keskusteluryhmä tuntui juuri meidän jutulta toteuttaa. Näin syntyi Tähtäimessä Talkroom: Puhetta, avointa keskustelua kuvaamisen ytimestä ja sen ympäriltä.

Kuten aiemmin oli jo puhetta, jotta ilmapiiri ryhmässä säilyisi avoimena ja turvallisena, ryhmään pääsylle on tavallista tiukemmat kriteerit. Asiaa pohdittua tulimme siihen tulokseen, että otamme ryhmään vain henkilöitä, joilta löytyy jo jonkinlainen portfolio tai muuta näyttöä kuvausten parissa toimimisesta. Lisäksi edellytimme kaikkia esittäytymään ryhmässä ensimmäisten viikkojen aikana, ja tulemme todella katsomaan, että jokainen ryhmään jäävä on tämän tehnyt. Kukaan ei saa jäädä pelkästään stalkkeriksi lukemaan muiden kirjoituksia ja katselemaan kuvia. Jokaisen tulee tuoda ryhmään jotain itsekin.

Venlan kanssa Tommi Ääri, Mikko Saxlund ja Teemu Kivekäs

Monista muista ryhmistä poiketen, Tähtäimessä Talkroomissa kaikenlaiset yhteistyöhaut ja kaikenlaiseen alalla toimimiseen liittyvät kysymykset ja kommentit ovat sallittuja. Jos aihe liippaa millään tavalla valokuvausta tai muuta kuvauksiin liittyvää, YP ei tule kommentoimaan ”ei kuulu tähän ryhmään”. TFCD, palkkakeikat, kauppalliset yhteistyöt, hyväntekeväisyys. Kaikesta tästä voi jutella ryhmässä.

Ensimmäinen saamani palaute uudesta ryhmästä <3 Kiitos Hannele!! Tällä asenteella, aijaijaijaiiiiiiiiiiiiii. Hyvä tulee!

Myös ajatus kehityksessään eri vaiheissa olevien mallien ja kuvaajien tuomisesta yhteen, on ensimmäisten päivien perusteella onnistunut todella hienosti. Ryhmästä löytyy sekä vanhoja konkareita että uusia tulokkaita. Toivomme, että ilmapiiri säilyy positiivisena. Julkaisukynnys sekä kuville että kysymyksille on matala, aloittelijoita kannustetaan, kokemusta arvostetaan ja ammattilaisten leipää ei syödä.

Ollaan kaikki samalla puolella pataa, vaikka eri puolilta kameraa. Erinomaisia porinoita toivoen.

Sesam Aukene! Tästä Tähtäimen Talkroomiin, Tervetuloa!

Venla ja Elsa

P.s. Miksi selfieitä kuvituksena tässä? Koska maailma kuvaamisen kyljessä on niiiiin paljon muutakin kuin vain se lopputulos. Se on plutikointia koskessa, mettässä, seppeleiden askartelua, maskeerausta, naurua ja hauskaa yhdessä tekemistä muiden saman hulluuden kourissa olevien kanssa. Näistäkin jutuista me haluamme keskustella!

Aloittelijoiden kuvauspajan päätteeksi kimppameitsie. Venla ja Elsa.

Sinä kelpaat tänään

Kannen kuva: Ilkka Mattila

Myönnän itsekin ajatelleeni monesti, että voin toteuttaa jonkin asian vasta, kun olen tietyn painoinen, näköinen tai kuntoinen. Joskus nämä ajatukset pohjaavat puhtaasti realismiin, mutta valitettavan usein kyse on jostain aivan muusta. Tämä teksti on osittain jatkopohdintaa viime viikkoiselle tekstille, joka käsitteli uuden vuoden lupauksia.

Kai kuvittelen välillä edelleenkin, että innostun paremmin vaikka treenaamisesta tai terveellisemmin syömisestä, jos ensin haukun ja morkkaan itseäni. Tai että painonpudotus ja kiinteytyminen onnistuvat paremmin ja nopeammin, jos joudun ennen tavoitteeseen pääsyä kulkemaan pelkissä kulahtaneissa vaatteissa ikään kuin rangaistuksena. Minulla tämä ei kuitenkaan toimi lainkaan.

Olen joutunut seuraamaan läheltä ja kaukaa muitakin samantyyppisiin projekteihin lähteneitä, ja sen perusteella uskallan jopa sanoa, että aika harvalla tuollainen ajatus toimii. Asiaa paljon pohdittuani uskon, että pohjimmiltaan syy on melko yksinkertainen. Rakkaus antaa enemmän voimaa kuin viha tai inho. Kuulostaa hieman imelältä, tiedän. Totta kuitenkin.

Kuvaan liitetty lainaus kuvaa hyvin ajatuksiani kehostani raskauden ja synnytyksen jälkeen.
Kuva: Pekka Innanen
Lainaus: Amethyst Joy

Toivoisin, että jokainen ihminen rakastaisi itseään ja omaa kehoaan. Ei kukaan meistä ole täydellinen, mutta ei kai rakkaus sentään täydellisyyttä vaadi!? On ihan tervettä itsetuntemusta tunnistaa itsessään myös asioita, joista ei pidä, ja joita haluaisi kehittää. Tämä ei kuitenkaan missään nimessä tarkoita sitä, ettetkö ansaitsisi rakkautta, sekä itseltäsi ja muilta. Oikeastaan juuri halu kehittää itseään on mielestäni hyvin rakastettava piirre ihmisessä.

Kuinka rakkautta sitten voi osoittaa itselleen keskellä elämänmuutosta tai painonpudotusprojektia? Unohda erilaiset rankaisumenetelmät. Unohda tiukat dieetit. Unohda itsesi survominen tiettyyn muotiin. Lähde liikkeelle pohtimalla, mistä pidät itsessäsi. Mitkä ovat parhaat puolesi. Mieti sitten, mistä pidät. Sen jälkeen voit tarkastella tavoitettasi ja miettiä, mitä siihen pääsy edellyttää.

Etsi treenimuoto, josta nautit. Kuvassa minä ja mieheni kiipeilemässä.

Onko tavoitteesi pieni painonpudotus ja pidät tanssimisesta, ulkoilusta ja pastaruuista? Hemmottele itseäsi ilmoittautumalla kiinnostavalle tanssikurssille, nauti ulkona liikkumisesta aina kun se on mahdollista ja herkuttele runsaasti kasviksia sisältävillä pastaruuilla, jotka on valmistettu joko täysjyväpastasta tai papupastasta. Muistathan, että kunnolliset vaatteet ja urheiluvälineet tekevät treenaamisesta mukavampaa ja terveellisestä ruuasta saa helposti herkullista maustamalla kunnolla. Terveellinen elämä ei vaadi askeettisuutta.

Älä hemmottele itseäsi vasta tavoitteeseen päästyäsi vaan tee elämästäsi mielekästä myös matkan ajaksi. Silloin pystyt sitoutumaan projektiin paremmin, etkä luovuta helposti.

Vaikka tavoitteena olisikin terveellinen ruokavalio, joskus voi sortua sokerisiin herkkuihin ilman huonoa omatuntoa
Kuva: Juki Visuri

Jos taas lähdet toteuttamaan elämänmuutos-projektia itseinhon lähtökohdasta, ja kasaat hirveästi odotuksia sille mitä tapahtuu, kun olet tavoitteessa, tulet luultavasti pettymään joka tapauksessa. Kuten jo aiemmin manitsin, rakkaus on suurempi voima kuin inho. Tavoitteeseen pääsy saattaa olla haastavaa, jos ruoskit itseäsi loputtomiin, ja elämä alkaa tuntua kurjalta projektin aikana. Toisaalta, vaikka pääsisitkin tavoitteeseesi, se tuskin silmänräpäyksessä muuttaa suhtautumistasi itseesi ja omaan kehoosi. Saatat siis olla entistä onnettomampi maaliin päästyäsi, koska se ei taianomaisesti ratkaissutkaan kaikkia ongelmiasi.

Jos haluaisit uusia vaatteita, osta niitä mahdollisuuksien mukaan jo nyt. Painonpudotusta tavoitellessasi, valitse sellaisia vaatekappaleita, jotka istuvat hyvin myös hieman pienemmälle versiolle sinusta. Jos haluaisit itsestäsi kauniita kuvia, varaa aika valokuvaajalle nyt. Taitava kuvaaja osaa ikuistaa parhaat puolesi ja halutessasi vaikka ”piilottaa” muutaman kilon poseerauksia ja kuvakulmia pohtimalla. Jos haaveilet mainosmallin urasta, lähde tavoittelemaan sitä jo nyt.
Tarvittaessa ota ensimmäiseksi tavoitteeksesi oppia rakastamaan itseäsi.

Itsekin aluksi himmailin mallina ihan turhaan, koska ajattelin, etten kelpaisi. Asetin itselleni juurikin sellaisia toivottomia tavoitteita, joiden saavuttamisen jälkeen olisin sitten voinut tehdä sitä ja tätä. Ja nyt kokemuksesta voin kertoa, että tämä ei kyllä toiminut. Sitten hyppäsin vain rohkeasti kameran eteen kerta toisensa jälkeen, tutkin poseerauksia, jotka sopivat omalle kropalleni ja hain yhteistykumppaneiksi taitavia kuvaajia. Sen ansiosta olen saanut todella kauniita kuvia itsestäni huolimatta siitä, etten tällä hetkellä ole ihan tavoitepainossani tai -kunnossani. Eikä tämä kuitenkaan ole vaikuttanut treenimotivaatiooni mitenkään negatiivisesti, päinvastoin. Positiivisin mielin kaikki tuntuu helpommalta. Onhan se negailu kaiken kaikkiaan todella kuluttavaa ja syö jaksamista.

Erityisesti äitien ja isien kannattaa miettiä tarkkaan suhtautumistaan omaan kehoonsa. Miten toivoisit lapsesi ajattelevan itsestään? Näytä sinä mallia!
Kuva: Pekka Innanen

Iloisin mielin haasteita kohti!

-Venla

Kiitos vuosi 2019, miten meni noin niinku omasta mielestä?

Teksti ja kuvat ellei toisin mainita Elsa Wellamo Kannen kuva Arto Soini

Lupasin vuosi sitten itselleni, että kuvaan enemmän ja laulan enemmän. Upea lupaus ja vielä upeampi suunnitelma. Mettään meni ja ryminällä.
Kuvasin, malleilin ja kuvasin vähän lisää ja kadotin siinä leikkiessäni kameran kanssa laulumikrofonini jonnekin kuvausrekvisiitan alle kirjaimellisesti. Vaatekaapin perukoille koko vuodeksi. Ei pysty ihminen panostamaan satasella kaikkeen, tulee sutta jälkeä ja sitä ei mun kirotunlaiseen perfektionistisuuteen taipuvainen pääni kestä. Täytyy hengittääkin välillä.

Mutta mennyt vuosi valokuvan parissa on antanut aivan valtavasti uusia juttuja ja avannut ovia, joihin en ollut aiemmin keksinytkään kurkistaa, esimerkiksi tämän blogin sekä musiikin ja kuvien kyljessä matkustamisen. Tänään ajattelin käydä läpileikkauksena, ettäkä mitäkä ehmettiä tapahtui 2019.

Vuoden alkajaisiksi tammikuussa:
Lumikuvaus Perkeletär:
Perkeletär on oma sooloprojektini metallimusiikin parissa. Fiilisteltiin Arton kanssa manaajan hengessä lumisateessa Palojoella, Aleksis Kiven maisemissa. Käsissäni uskomattoman upea, mittatilaustyönä Niina Koon rakkaudella ja palolla sitoma valtava kirja. Keskiaikaisten oppien mukaan tehty, 500 sivuinen vuohennahkakantinen aarre odottamassa sisällökseen laululyriikkaa. Se syliin ja akka lumeen. Kulkematon hanki, lauluton kirja.

Yhtäkkiä kaikki nämä sivut olivat tarinoita vailla,
eikä kukaan kaivannut niitä niinkuin minä.
Kuvat: Arto Soini
Kirja: NiinaKoo

Maaliskuussa koettiin Turku Saatanalle VII -festivaalit Logomossa. Metallihelvetin hengessä tunnen olevani elossa: black metal-keikalla ja samalla kamera kädessäni: kokovartaloerektio on se sana kuvaamaan tunnetta.

Sen ohella olen pannut merkille kierreltyäni vuosia erilaisissa musiikkitapahtumissa, että black metal -kansa on yksinkertaisesti visuaalisesti kaunein tietämäni yhteisö. Puhun siis nimenomaan yleisöstä. Artistit itse sen sijaan ovat usein aika perkeleen luotaantyöntävän näköisiä maskeineen, veriroiskeineen ja sianpäineen. Mikä tietenkin on huomattavan paljon mielenkiintoisempaa kuin perinteinen perussiisti nätteys/komeus. Täytyykin tulevana vuonna kuvata yleisöä enemmän, koska tänä vuonna keskityin vain lavan antiin.

Vasemmalta oikealle: Audn, Front ja Sargeist.

HuhtikuussaRitual Black” Andi Balochin – Archén kanssa. Koin miltä tuntuu, kun kuvaajalla on koko shootti hallussa aasta ööhön. Andi päätti täysin, mitä kuvataan ja missä. Hänellä oli rekvisiitat mukanaan ja maskeerausidean olin saanut viestitse ennalta, joka toteutettiin yhdessä. Tein juuri, kuten sanottiin ja voi morjensta päivää, miten miellyttävää oli kaltaiseni amatöörimallin toimia näin. Juuri tämän luontevan ja onnistumisen olotilan haluan jakaa omillekin malleilleni kamerani edessä.

”Ritual Black”
Kuvakiitos ARCHÈ

Huhtikuussa kuvasimme sitten Arton kanssa hylätyllä teollisuusalueella toisiamme. Kuten edellä koin itse, nyt kerroin Artolle, millaiset vaatteet ja maskit laitetaan. Jälkimmäiset tein itse. Omaan silmään tämä crossover ”Nykyajan viikinki”-teema vaikutti karkilta ajatukselta varsinkin, kun mies itse hehkuu moista henkeä luonnostaan. Erinomainen treenimalli minulle <3 Samoilla jalansijoilla hän kuvasi minua. Kaksin aina kaunihimpi, parisuhdeleikkinä parhautta.

-Vikings, it seems, make their own way –
Vuoronperään kuvaajina ja malleina Arto Soini ja minä
Muah: Elsa
-Vikings, it seems, make their own way II-
Vuoronperään kuvaajina ja malleina Arto Soini ja minä
Muah: Elsa

Oi toukokuu ja kesän ensifestarit: Steelfest-Hyvinkää. Kaks päivää silkkaa auringonpaistetta ja kasa ihmisiä hyvällä mielellä kokoontuneina maapallon joka kolkasta musiikin äärelle. Kalja oli kallista, kansa laittautunutta ja tämän sanottuani, todellakin tähtäilen ens kesänä enemmän yleisöä! Toistanko itseäni?

Nargarothin kitaristi, Arkhon Infaustus, Alhaalla oikealla Arto kuvaa Vital Remainsin poikia, ja alhaalla oikealla meuhataan nii maan pirnatusti, Brian Werner/ Vital Remains

Kesäkuu ja viimein oma ensimmäinen TFCD-mallini ja kuvaukseni: Meri Myllyneva aka Merissa Twinklestar. Linja-autoasema, Helsinki. ”Ota ne ihanat siniset mikroshotsit messiin, mä tuon sulle reikäpaidan” Avot. Olin aivan pähkinöinä päästyäni takaisin kotiin kuvien kimppuun. Voiko tuollaista mallia olla ja tilauksesta poutapilvistä sinistä taivasta. Opin Merissalta niin paljon ja kuuleman mukaan juna kulki molempiin suuntiin.

Sädehtivä Merissa Twinklestar

TUSKAAAA!!! Järjetön kasa klassikkobändejä. Slayer, Anthrax, Behemoth…Oma lempparini Opeth. Oikeasti kuvasin maksimissaan vain behind the scenes-materiaalia samalla, kun Kurusen Jerry & Arto tekivät videohaastiksia Raudalle. Eli oma tärkein panokseni festariviikonloppuun oli lähinnä näyttää ja tuoksua hyvältä. Lovely <3 Sopii mainiosti, yks lonkero ja Opeth, kiitos!

Yläfemma: Jerry haastattelee yleisöä, Arto kuvaa. Haastikset löytyy Raudan Youtubesta!
Alhaalla meneillään mielettömän mielenkiintoisen sarjakuvahahmon Belzebubsin luojan JP Ahosen haastis käynnissä ja alaoikealla: Nahkahousuhevipartio Tyrantti äänessä.

Kesän vesivillitys!

Sittensittensitten… Vahingosta se lähti. Löysin suloisen puron Nurmijärven Myllykoskelta, halusin tulla itse kuvatuksi siinä. Johonkin pitsinriekaleeseen käärittynä. En kerennyt kuvattavaksi, kun jo tarjosin ideaa eteenpäin lahtelaiselle Sini Nivalle. Ja siitä sessiosta se sitten läks vyörymään kesän ykkösaiheena eteenpäin. Vesiteemaa ja pitsillä nimenomaan tai kokonaan ilman. Mikäs siinä, vesi on upea elementti ja moni nainen oli keinuvassa aallokossa kotonaan kanssa sinut.

Ihania jumalattaria, joutsenprinsessoja, seireeneitä, merenneitoja ja lammen ladyja. Kylpytakin helmat viuhuten painallettiin menemään neitokaisten kanssa pitkin kesää crocksit litisten. En minäkään kastumatta selvinnyt, siellä koskessa ja meressä plutikoin, missä mallitkin. Välillä oli muuten aivan helkkarin vaarallistakin puuhaa. Leväiset ja irralliset kivet pinnan alla ja kamera kädessä aiheutti sekä naurunremakoita että kauhunhetkiä.

Huomasin kokemuksen karttuessa tervehtiväni Myllykoskea ja Ruissalon rantoja jo kuin vanhoja ystäviäni. Tiesin tasan, koska aurinko nousee ja milloin se laskee, tiesin vedenpohjan muodot, virtaukset ja varjokohdat.

Yläfemma: Mermaid mood: Marjut Ruuhi
Yläoikea: Serenity: Susanna Ravander
Keskellä vasen: Wellamo: Elsa Kuvaaja: Arto Soini
Keskellä oikea: Swan Princess: Anna Gramm
Alavasen: In the cradle of waves: Virvatulena
Alaoikea: Seiren: Sini Niva

Kuvasimme muutenkin mielettömän paljon erilaisia mallikuvauksia: fantasiahahmoja, synkkää demonitarta, jumalattaria, salakuljettajia, nudea ja beach baby. Edittipöydällä oli ruuhkaa. Malleilin myös, jos ehdin. Kuljin supernaisellisena ympäriinsä kulahtaneet mustat kynsilakat pitkin sormia ja kaulalle kehittyi shamaanihenkinen ikinoki ahkerasta saippuioinnista huolimatta. Kuvauskassini vakivarusteisiin kuului vartaloliimaa, eri värisiä sifonkeja, pitsejä, crocksit, harakankalloja, peuransarvia, kasvomaalit ja ketjuja.

Kesän huippuhetkiin kuuluukin ehdottomasti Arton keksimä ajatus oksista ja kukista kasvoillani. Ihastuimme kumpikin ajatukseen ja lopulta vietimme iltapäivän Ruissalossa kiehkuraisten ja kuolleiden kukkien keralla. Ja pakko myöntää, että tänä päivänä katselen kaikkia kukkia ja risuja eläviä ja kuolleita miettien, miten ne liimaisin kasvoilleni.

Tästä se lähti. Stailaus ja Kuvaus Arto.
Muah: Elsa
Ja tähän kehittyi. Ihastuimme ideaan ja kyllä <3 Jatkoa seuraa. ”Forest spirit”

Syksyn kohokohtia… Pikapyörähdys Ranskassa legendaarisen suomalaisen Black metalbändin Archgoatin kolmikymppisjuhlakeikalla. Ensin päiväsaikaan heiluteltiin kameroitamme Pere Lachaissen kuuluisalla hautausmaalla. Ja matkalla venuelle osui linssin eteen yllärinä huikea kolmen mestarin kohtaaminen: yhteiskuva oli saatava! Ritual Butcherer, Archgoatin sydän ja kitaristi ja biisien kirjoittaja, kerallaan Christophe Moyen, mies, jonka kynästä Archgoatin piirrostaide on lähtöisin ja Arto vuosia yhtyettä kuvanneena ylpeänä vieressä.

Yläfemma: Kryptan ovi. Ruusun henkikin on jo poistunut tuonilmaisiin.
Yläoikea: Ritual Butcherer, Christophe Moyen & Arto Soini.
Alavasen: Archgoat On Stage Henkinen hurmostila vahvana
Alaoikea: Erinomainen matkaseurani Kirsti Runavik ymmärsi yskän ja toimi upeasti mallinani hautausmaalla, kun tarvitsin kohteeksi kameralle muutakin kuin kasan muistomerkkejä.

Keikan aikana syntyneestä harvinaisen rankasta mosh pitistä täytyy mainita pari sanaa. Toki ne on normaaleja metallikeikoilla, kun yleisö oikein innostuu, mut harvoin olen Suomessa, jos koskaan joutunut moiseen myllytykseen, minkä ranskalaisyleisö tarjosi. Tällä kertaa keikkakuvaus sai aivan oman lisämausteensa, yrittäessäni tarkentaa samalla, kun selkään satoi ruhjontaa ja iskua non stoppina. Onneksi mulle on suotu varteen kokoa ja hevosnaisen pystyssä pysymisen taito.

OH MY LOKAKUU!!!!

MIESKALENTERI, LÄHDETKÖ KUVAAMAAN? -Ans mä mietin... Minen millään arvannut, mihin kuvasirkukseen pääsisin, kun ystävättären suosituksesta päädyin kuvaamaan Keto Kickstartin mieskalenteria! Varsinainen amatöörikuvaajan tulikaste. 7 upeaa ketodieetillä kroppansa kuntoon saattanutta miestä päättivät yhdessä tuumin julkaista hyväntekeväisyysprojektina lasten syöpähoitoja varten mieskalenterin. Ja mä sain täysin vapaat ohjat. Kaksi päivää, kaksi lokaatiota ja 12 kuvaa.

Ylärivi: Santeri Pajunen, Pekka Lammi, Pekka Mäntynen, Aki Joensuu
Alarivi: Aki Joensuu, Tero Siukkola, Juha Kinnunen, Tomi Anttila

Halusin aitoa, rouheaa, miehekästä ja sain. Täytyy sanoa, että olen ihan järjettömän ylpeä mallien kyvystä heittäytyä täysin uuteen rooliin. Lähes kaikki olivat ensikertalaisia kameran edessä. Noin puolen tunnin- kolmen vartin sloteilla lauottuna tässä kahdeksan kahdestatoista.. OOOTTE MIELETTÖMIÄ!

MARRASKUUN MAKEAT!

Marraskuun synkeän kaunis teemakuva kuusen kainaloon ikiuneen nukahtavasta Pihlajattaresta. Upea Laura Tahvanainen

Marraskuu ei kauaa kestänyt, sellaista viipellystä piti sen tiimoilta. Ihan hetimmiten kuun alkuun tärähti SteelChaos-festarit Nosturissa. Isoimpina niminään Sodom, Destruction ja Mgla. Tällä kertaa huseerasin niin paljon kameran keralla, että itse musiikki jäi pahasti jalkoihin. Mä mitään kuullut. Aina vaan ei riitä keskittyminen, mutta toisaalta kuvasaldo oli karkkia. Olen jo toisaalla Facebookissa ja Instassa julkaissut kinkereiltä kuvia, joten laitamma tähän vain pari.

Ylävasen: Ancient
Yläoikea: Sodom
Alavasen Mgla
Alaoikea Krypts

Hey Hou Glasgow! Darkness Guides Us-festarit nasahti nätisti marraskuun loppuun. Youtube-kanava Raudan keralla käytiin nauttimassa skotlantilaisesta vieraanvaraisuudesta, pubikulttuurista ja ainakin vähän haggigsesta. Jerry haastatteli bändejä ja Arto kuvasi ne videolle.

Ylävasen: Ankaraa patsastelua: Ville PIrttinen, Arto Soini ja Jerry Kurunen
Keskellä ja laidassa: Kuvaaja kuvaa, kun kuvaaja kuvaa. Elsan lempparia.
Alavasen: Zemial-haastis meneillään.
Alaoikea: Keli oli kylmä. Raunioista löytyi just hyvä kolo yhdelle Jägermeisterille, joka sai kunnian toimia pakkasnesteenä.

Oltiin varsin epäkelpoja vampyyreita ja herättiin aikaisin kuvaamaan rauniolinnoja Arton kanssa. Kelpo turistikohde löytyi yllättävän läheltä: Castle Bothwell eli vapaasti suomennettuna Linna Molempiparempi. Kunnon matkadokkaria mahdollisesti tulossa myöhemmin, varsin antoisa reissu!!!! Niin musiikillisesti kuin kuvallisestikin, pubikulttuuria unohtamatta.

Ollaanko jo kohta joulukuussa? JOOOOOO!

Ihanat joulukuun ”Unelmiesi sinä” boudoir-kuvaukset järjestettiin Venlan kanssa ensimmäistä kertaa Ravintola Tammistossa. Venla kirjoitti kuvauksista juuri edellisessä blogissaan, joten käy vilkaisemassa.

Koko pitkän ihanan päivän päätteeksi, oli pakko saada pikana vielä yksi lähtiäiskarkkikuva Boudoir-tapahtuman pääveturista, Venlasta.

Musiikkia, mihin se jäi?? Hell ja Yeah <3 Rotting Christ ja Moonspell valtasivat Turun Apollon heti joulunkuun pohjille.

Heittämällä yks menneen vuoden parhaista keikoista oli tämä. Rotting Christ
Vahva henkinen hurmostila ensitahdista viimeiseen jopa ylikin… seuraavaa artistia (Moonspell) en meinannut älytä ollenkaan ennenkuin oltiin jo setissään pitkällä. Ei sillä, et se olisi huono ollut, vaan Rotting Christ oli niin poskettoman vaikuttava.
Moonspell Oli neKIN kovia, vaikka sydän jäikin Rotting Christin tielle.

Sitten yksi itselle suurimmista suomalaisista vaikuttajista: Amorphis jäähallilla joulukuussa. Queen of Time-albumin tiimoilta kolmas keikkani, jota pääsin seuraamaan ja tällä kertaa kamerankin keralla.

Amorphis

About siinä se vuosi olikin, vaan ei kuitenkaan. Ruotsalaisen panssarivaunujyrän Mardukin keikka Apollossa. Jotain majesteetillisen vahvaa Mardukin janttereissa vaan on, kun jo pelkän sound checkin aikana tuntui, et naamassa ei leveys riitä hymyyn.

Kiitos Arto jälleen kuvasta <3 Osuit omenaisimpaan hetkeen.
Siinä taas Mardukin Mortuus ja Morgan vahvimmillaan.
”Let the storm break loose as the trumpets of reprisal sound!”

Kamera kasvoi miltei kiinni kasvoihini vuoden aikana. Pidin siis lupauksestani puolet ja olen monta monta tuhatta laukausta kokeneempi, viisaammasta en tiedä.

Uus vuoskymmen tulee ja aion ottaa sen takki auki vastaan ja lunastaa toisenkin puolen lupauksestani, joka jäi viimeksi pitämättä. Kamera siirtyy väljemmille vesille ja hidastaa hivenen tahtia. Annan laululle enemmän tilaa seuraavaksi. Roolit toisinpäin. Kattoos ny miten akan käy. Laulaen toivottavasti.

ERINOMAISTA UUTTA VUOTTA 2020 – TÄHTÄIMESSÄ luovaa hulluutta, herkullisia kuvaushetkiä, inspiraatiota. Otetaan se riemulla vastaan!

Ensi vuodelle luvassa lisää kuvaustapahtumia Unelmiesi sinä-hengessä, ainakin Helsinki Turku, Tampere-akselilla, Lontooseen ei ehditä ihan vielä. Blogi saa vieraileviksi tähdiksi alan ammattilaisia, ”Kysy Ittees viksummalta”-palstan ja kaikenlaista mielenkiintoista, mitä me Venlan kanssa ikinä satutaan keksimäänkin. Saa toivoa, saa kommentoida ja antaa palautetta <3

Skumpat jäihin, vuos 2020 on täällä!

Terveisin Elsa Wellamo

Miksi viihdyn kameran edessä

Kuva: Ilkka Mattila

Aiemmin kirjoitin siitä, miten alunperin päädyin kameran eteen. Siitä pääset lukemaan täältä. Nyt kerron, minkä takia hakeudun sinne aina uudestaan.

Olen aktivoitunut mallina hoitovapaani aikana, ja se onkin osaltaan myös tässä elämäntilanteessa korvannut tanssimista ja koreografioiden tekoa. Kuitenkin koko ajan enenevässä määrin myös mallina toimiminen on alkanut tuntua omalta jutulta, ja jatkan sitä taatusti, vaikka pian minut löytää myös tanssisalilta opettamassa useana päivänä viikossa.

Minulle malliharrastus on inspiraation etsimistä ja löytämistä, suunnittelua, stailausta, laittautumista, oman kehon tuntemista, itseluottamusta ja tiimityöskentelyä. Nautin tästä kaikesta! Kuten muussakin elämässä, tykkään suunnitella myös kuvaukset hyvin etukäteen. Toisaalta, joskus kuvaushetkellä syntyy se paras idea, ja olisi täyttä tuhlausta jättää se käyttämättä vain siksi, että suunnitelmissa oli jotain muuta. Mielestäni parhaimmat kuvaussessiot ovatkin yhdistelmä huolellista suunnittelua ja luovaa hulluutta.

Tämän kuvauksen alkuperäinen idea oli hieman toisenlainen, mutta niin vain tästä extempore-virittelystä tulikin yksi suosikkikuvistani tuosta setistä.
Kuva: Mikko Saxlund

Nautin kuvauksista, koska niissä saan toteuttaa itseäni. Tuntuu aivan mahtavalta nähdä oma idea valmiina kuvana. Kuvaan melko paljon TFCD-yhteistöitä ja niissä usein suunnittelemme kuvauksen ainakin jossain määrin yhdessä kuvaajan kanssa. Idea voi tulla kummalta tahansa, mutta usein näissä yhteistöissä otetaan vastaan myös toisen visioita, sillä tarkoituksena on saada kummallekin mieluisia kuvia käyttöön. Jos synkkaa hyvin, saadaan joskus luotua jokin yhteinen idea, joka on paljon parempi kuin kummankaan alkuperäinen visio. Se on tiimityötä parhaimmillaan.

Tässä kohtaa on varmaan myös myönnettävä, että kyllä minä pidän huomiosta. Olen esiintynyt aivan pienestä pitäen, ja sitä kautta tottunut olemaan valokeilassa. Siinä jotenkin sytyn ja löydän aivan uuden version itsestäni. Mallilla ei yleensä ole suurta yleisöä, mutta siinäkin esiinnytään. Kameralle. Kameran edessä olo saa esiintymislavalla olon lailla kaiken ylimääräisen katoamaan. Sitä keskittyy vain siihen hetkeen ja omaan suoritukseen. Se on upea tunne, johon jää koukkuun.

Joskus malli saa yleisöä. Yksi parhaista ”mallihetkistäni” on ehdottomasti olllut tätä kuvaa ottaessa, kun pieni tyttö sanoi haltioituneena äidilleen ”Äiti, kato, tuolla on ihan oikea keiju”
Kuva: Jari Murtomäki

Tiedän monen saaneen myös lisää itseluottamusta valokuvaussession myötä. Taitava valokuvaaja osaa huomioida mallin, nähdä hänet kauneimmillaan ja ikuistaa sen. On voimaannuttavaa katsoa kauniita kuvia itsestään. Kyllä minäkin piristyn, kun näen onnistuneita kuvia itsestäni. Erityisen paljon ne piristävät sellaisena päivänä, kun olo ei jostain syystä olekaan kovin viehättävä. Yksi minun ja Elsan yhteisistä tavoitteista tämän blogin lisäksi onkin järjestää mahdollisimman monelle tilaisuus nähdä itsensä upeana.

Tällä kuvalla mainostimme Elsan kanssa järjestämäämme kuvaustapahtumaa. Tapahtuma on muuten tänään, myöhemmin kuulette siitä lisää.
Kuva: Elsa Wellamo

Voimaannuttava valokuvaus on tällä hetkellä pinnalla eikä syyttä. Onhan se konseptina todella hieno. Kuitenkin siihen liittyy myös suuri vaara, sillä kaikki valokuvaajat, taitavat ammattilaisetkaan, eivät sovi kuvaajiksi voimaannuttavaan kuvaukseen. Väärän kuvaajan kanssa lopputulos saattaa olla pahimmassa tapauksessa jopa täysin päinvastainen, kuin mitä toivoit. Jos siis harkitset kokemattomana kuvattavana voimaannuttavaa kuvausta, olethan tarkka, kenen kameran eteen hyppäät.

Kuvat voivat myös antaa perspektiiviä omaan itseen. Kuvaaja saattaa nähdä minussa jotain sellaista, jota en itse näe, ja onnistua tallentamaan sen kortille. Mallina pääsen siis aina välillä kasvattamaan myös itsetuntemustani. Olen hyvin iloinen ja tavallisesti hymyilen paljon. Hymyilen paljon myös kuvissa, ja siksi monet kuvaajat lähestyvätkin minua juuri halutessaan iloisia kuvia. Niitä on aina mukava ottaa, mutta mielenkiintoisimmat tarjoukset ovat kyllä niitä, joissa pyritään kaivamaan minusta esiin jotain uutta. Suurimmat onnistumisen tunteet tulevat silloin, kun on haastanut itsensä kunnolla.

Jukka lähestyi minua juuri sillä ajatuksella, että haluaa kuvata jotain, mitä portfoliostani ei vielä löydy. niin syntyi muun muassa tämä kuva.
Kuva: Jukka Jalkanen
Aiemmin olin sitä mieltä, ettei minusta saa selinmakuulla hyvää kuvaa. Ilkka tartui tähän haasteeseen.
Kuva: Ilkka Mattila

Jokaisella mallilla on tietysti omat motiivinsa ammattiin tai harrastukseen, ja tässä kerron vain omista ajatuksistani. Kuitenkin uskon, että varsinkin monet harrastajamallit samaistuvat näihin mietteisiin. Tästä olisi toki mukava kuulla kommentteja. Mikä saa sinut palaamaan kameran eteen? Tai vaihtoehtoisesti, miksi haluaisit kameran eteen?

– Venla

Kuinka päädyin kameran eteen

Kuva: Pekka Innanen, Malli: Venla Mantere
Kuva: Pekka Innanen

Jos minun pitäisi profiloida itseni taiteilijana, sanoisin ilman muuta olevani ensisijaisesti tanssija ja koreografi. Myös opettajan, ohjaajan ja valmentajan roolit liittyvät hyvin voimakkaasti taiteilijaminääni. Olen harrastanut tanssia eri muodoissaan yhteensä jo lähes 25 vuoden ajan, mikä on melko pitkään 27-vuotiaalle. Toisin sanoen, olen tanssinut aina. Kokemusta ohjaamisesta ja opettamisestakin on kertynyt jo kymmenisen vuotta.

Valokuvamalliksikin päädyin alunperin juuri tanssiharrastukseni myötä. Tanssiryhmän promokuviin poseeratessa huomasin, miten mukavaa kameran edessä oli. Pidin myös siitä, miten suoran palautteen sai heti kameran näytöltä, ja suoritusta pystyi näin myös parantamaan hetkessä. Ylipäätään tämä tanssillisten still-kuvien suunnittelu oli hyvin mielenkiintoista. Ryhmän vastaavana koreografina sanoisin olleeni melko hyvin perillä siitä, millaiset liikkeet olivat lavalla näyttäviä. Valokuvissa toimivat kuitenkin osittain aivan erilaiset liikkeet.

Ensimmäisiä kuvauksiani vuonna 2015.
Kuva: Veijo Lindgren

Aloitin malliharrastuksen nelisen vuotta sitten, mutta viimeisen vuoden aikana olen aktivoitunut siinä erityisesti. Muuttaessani Vantaalle muutama vuosi sitten, ohjaamani tanssiryhmät jäivät Turkuun. Jonkin aikaa kävin vetämässä tunteja Turussa säännöllisesti, mutta sitten lapsiperheen kiireet veivät osansa. (Elämäntilanteestani johtuen en ole vielä aloittanut uusia ryhmiä tänne pääkaupunkiseudulle, mutta nyt perheen pienimmän olessa jo reipas taapero, alkaa tämä kutkutella kovasti.)

Kuluneen vuoden aikana olen siis tanssinut vähemmän kuin koskaan, ja siksi on ollut aivan mahtavaa päästä purkamaan luovuutta kameran edessä. Pienet lisätienestitkään eivät tietenkään ole olleet haitaksi, pakko myöntää. Olenhan nyt ollut hoitovapaalla kahdestakin työstä, sekä päivätyöstäni avustajana että kakkostyöstäni tanssinopettajana.

Tanssijana, koreografina ja mallina haen oikeastaan täysin samoja asioita. Haluan sekä haastaa että toteuttaa itseäni. Haluan näyttää upealta ja taitavalta, mutta samalla välittää ilosanomaa siitä, että kuka vain voi halutessaan olla näitä asioita. Molemmat vaativat (ja kehittävät) kehonhallintaa, luovuutta ja tiimityöskentelytaitoja. Molempiin myös sisältyy laittautumista ja esiintymistä, joista pidän kovasti. Mallina minulle on ollut huimasti hyötyä tanssitaustastani. Uskon myös, että kokemukseni mallina tuo uusia ulottuvuuksia tanssin opettamiseen ja koreografioiden tekemiseen.

Kuva: Mikko Saxlund

Vaikka varsinaisesti malliharrastukseni on melko tuore, täytyy tässä kuitenin mainita, että olenhan kuitenkin aikanaan suorittanut mallikoulunkin. Tämä oli vuonna 1997 ollessani 5-vuotias. Kurssi ei kuitenkaan saanut minua innostumaan alasta, sillä poseeraaminen ja kahdeksikon kävelyt tuntuivat silloin tylsältä verrattuna tanssitunteihin. Kykyni kuitenkin huomattiin jo silloin, sillä minulle tarjottiin keikkaa kurssin jälkeen. Rakas äitini kuitenkin vesitti urani tässä kohtaa. Sittemmin hän on kuitenkin ollut hieman kannustavampi muun muassa käymällä vetämilläni tanssitunneilla ja jakamalla blogikirjoituksiani omalla Facebook-tilillään. Kiitos, äiti!

Näin jälkeenpäin mietittynä, myös nuoruuden työkesät eräässä suositussa naantalilaisessa teemapuistossa ovat tuoneet hyvin paljon kokemusta kameran edessä olemisesta. Tuolla tuli työskenneltynä yhteensä kuutena kesänä, joten keikistelen luultavasti hyvin monessa perhealbumissa – niin kotimaassa kuin kauempanakin. Vielä viime kesänä ainakin oli myös mahdollista ostaa postikortti tutulla naamalla samalla kuin kävimme lasten kanssa tervehtimässä muumiperhettä.

Teinivuosien kesätyöpaikkani. Tunnistatko minut kuvasta?
Kuva: Janne Aro
Assistentit: Mikko Virtanen, Markku Vuotila

Pakko sanoa, että tämä näin aktiiviseksi harrastajamalliksi päätyminen on yllättänyt minut itsenikin. Toisaalta se on kuitenkin koko ajan tuntunut hyvin luonnolliselta. Näin jälkeenpäin mietin väkisinin, olisinko mahdollisesti lähtenyt tälle polulle jo aiemmin, jos mittani olisivat edes hieman mallille tyypillisemmät. Vastausta en tietenkään tiedä, ja eihän sillä ole mitään väliäkään. En jossittele siksi, että olisin toivonut toimineeni toisin. Jossittelen siksi, että joku lukijoista saattaa juuri nyt miettiä samoja asioita, harkita malliksi lähtemistä tai muun uuden harrastuksen aloittamista.

Toivottavasti tämä inspiroi uskaltamaan!

-Venla

Alkuräjähdys

Steelfest 2019, Marduk

Tämä blogi sai alkunsa, kun kaksi kovin erilaista ihmistä tajusivat hetken yhdessä työskenneltyään, etteivät oikeastaan olekaan niin erilaisia. Olimme alkuun vastakkain lähes kaikesta, jopa niin että se alkoi naurattamaan kumpaakin. Lopulta tajusimme, miten paljon meillä on annettavaa toisillemme. Eroamme toisistamme niin ulkoiselta habitukseltamme, tyyliltämme, mielenkiinnon kohteiltamme kuin osaamisalueiltamme. Kaiken tämän läpi löytyi kuitenkin yhteys, joka tulee vielä synnyttämään jotain mahtavaa. Odottakaapa vain!

Malli: Venla Mantere
Kuva: Janne Aro
Assist: Mikko Virtanen, Markku Vuotila

Erilaisuus on ehdottomasti yksi valttikorteistamme. Uskomme sen pitävän homman mielenkiintoisena, niin lukijoille kuin itsellemmekin. Blogi keskittyy valokuvaukseen ja kaikkeen sen ympärillä. Toinen meistä toimii pääasiallisesti mallina, toinen kuvaajana. Me haluamme antaa luovuudelle tilaa, olla moninaisissa rooleissamme naisina täysin vapaita ja antaa kuvien puhua omaa kieltään, jossa ei sanoja välttämättä enää kaivata.

Blogistamme tulet löytämään kirjoituksia muun muassa inspiraation etsimisestä, kuvausteknisistä asioista, mallikuvauksesta sekä kuvaajan että mallin näkökulmasta, kuvauksiin valmistautumisesta, musiikin yhdistämisestä visuaaliseen materiaaliin ja sopimusasioista. Tämän lisäksi voit lukea ammattilaisten ja itseämme kokeneempien haastatteluita. Tarinoita omien ja muiden tekijöiden teosten takaa, kulisseista ja kohdevaloista. Faktasta fantasiaan ja takaisin. You name it, jos se kiehtoo meitä, me haluamme jakaa sen teille! Tästä tulee mielenkiintoinen matka moneen.

”Pihlajatar”
Kuva: Elsa Wellamo
Malli: Laura Tahvanainen


Kannatamme Body Love -ajatusta, joten se tulee olemaan yksi blogin kantavista teemoista. Elsan vahvuudet sijaitsevat musiikin ytimessä, Venla puolestaan tulee teksteissään hyödyntämään osaamistaan hyvinvointipuolelta.

Ja keitä me kirjoittajat sitten olemme:

Elsa Wellamo, Darkin Karkin Kuningatar

Kuva: Arto Soini

Intohimot: Musiikki, teatteri, ihmisyys, vahvat tarinat. Unelmat ja pelot niiden takana. Synkät jutut, kolikon kääntöpuolet, valo ja varjo, joista varjolla yleensä on ne mielenkiintoisemmat tarinat kerrottavaan, vaikka hyvikset aina saduissa lopulta voittaakin. Ne ei tuntuisi miltään ilman kunnon vastusta.

Haluan löytää kuvattavistani persoonan, todellista purupintaa, muutakin kuin nättinättiä. Kauneus syntyy aitoudesta ja läsnäolosta. Olen vasta oppiretkellä valokuvaajaksi ehkä ikuisella sellaisella. Silloin tällöin innostun itsekin malleilemaan. Kuinka makeaa onkaan kaivaa esiin minuuden eri puolia tyyliin ”50 shades of being me…”
www.instagram.com/elsawellamoarts & FB: Elsa Wellamo Arts



Venla Mantere, Syötävän Suloinen Wonder Woman

Kuva: Mikko Saxlund


Intohimot: Tanssi, ilmaisu, ravitsemus, hyvinvointi.
Kotiäitinä myös kaikki äitiyteen ja ylipäätään naiseuteen liittyvät asiat mietityttävät usein.

Haluaisin jokaisen ihmisen rakastavan itseään, mutta samalla myös pyrkivän tavoitteellisesti kohti omaa parempaa minää. Mitä se sitten kunkin kohdalla tarkoitaa, sehän on jokaisen itsensä päätettävissä. Mallina haluan aika ajoin haastaa sekä itseäni että kuvan katsojaa. Toisaalta nautin myös laittautumisesta ja söpöilystä.
www.instagram.com/venlamodeling

Tervetuloa lukemaan!

-Elsa ja Venla