Ajatuksiani naiseudesta ja kehonkuvasta

Kuva: Jari E. Miettinen

Tänään haluan syntymäpäiväni kunniaksi avata teille hieman omia ajatuksiani liittyen naiseuteen ja kehonkuvaan. Tätä kirjoittaessani mieleeni nousee heti useita rooleja, joita edustan naisena ja ihmisenä. Vaimo, äiti, puoliäiti, isosisko, ystävä, tanssinopettaja, malli. Monet näistä rooleista ovat sellaisia, joiden kautta koen vastuuta siitä, millaista esimerkkiä annan ympärilläni oleville. Miten suhtaudun itseeni ja muihin, millä tavalla puhun omasta ulkonäöstäni tai kommentoin muiden ulkonäköä, millä tavalla tuon esiin naiseuttani ja millä tavalla kannustan toisia ilmaisemaan itseään.

Kuva: Pekka Innanen

Pyrin itse suhtautumaan itseeni rakastaen, mutta rehellisesti. Tämä koskee kaikkia ominaisuuksiani, ei pelkästään ulkonäköäni. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hyväksyn itseni ja rakastan itseäni juuri sellaisena kuin olen nyt. Kaikkine heikkouksieni ja vikojeni. Kuitenkin pyrin koko ajan olemaan vielä parempi versio itsestäni.

Tässäkin aiheessa on mielestäni menty välillä hieman liiallisuuksiin. Puhutaan paljon siitä, että sosiaalisessa mediassa julkaistaan vain täydellisiä kuvia, ja näin ihmisille syntyy helposti vääristynyt käsitys siitä, miltä toiset näyttävät ja millaista elämää he elävät. Sitten tämän vastapainoksi on alettu julkaista rohkean rehellisiä kuvia, joissa jopa korostetaan niitä alueita itsessä, joita tavallisesti on pyritty peittämään. Jälkimmäinen liike toimii hyvänä vastapainona ensimmäiselle, mutta silti uskon monien jäävän jonnekin keskivaiheen tienoille. Kenenkään elämä ei ole aina täydellistä, mutta vaatii todella paljon uskallusta näyttää itsestään ja elämästään ne huonoimmat puolet. Hatunnosto heille, jotka sitä tekevät, mutta on syytä ymmärtää, että suurimmalle osalle meistä sellainen on todella paljon vaadittu.

Mitä tulee omaan kehonkuvaani, olen pääosin ollut aina itseeni suhteellisen tyytyväinen. Toisaalta monta kertaa olen myös kokenut itseni hieman väliinputoajaksi. Olen todella lyhyt ja ollut jo hyvin nuoresta saakka vartalonmalliltani muodokas. Nämä eivät varsinaisesti ole sellaisia ”huonoja piirteitä”, joista olisi ikään kuin sallitua valittaa. Kuitenkin tanssijana ja mallina kumpikin näistä piirteistä on hyvin monessa kohtaa haitaksi. Kumpikin on myös sellainen siinä määrin keholleni ominainen piirre, että sitä on mahdotonta muuttaa. Toisaalta juuri tästä syystä minun on ehkä ollutkin melko helppoa hyväksyä nämä piirteet.

Kasvattajana tiedostan hyvin sen, että oma esimerkki on tärkein. Enhän esimerkiksi ruokaillessakaan jätä vihanneksia ottamatta, ja sitten selitä lapsille, miten puolet lautasesta tulee täyttää salaatilla. Kyllä minä näytän tässä itse esimerkkiä. Sama pätee myös siihen, miten ajattelen itsestäni ja kommentoin itseäni ja muita. Ajatuksia ei toki voi estää, että ikävän kommentoinnin suhteen se onneksi onnistuu. On melko turhaa kertoa lapsille, miten he ovat juuri sopivia ja täydellisiä, jos sen jälkeen hyppään itse vaa´alle kauhistunein ilmein ja pyörin peilin edessä vatsamakkaroitani puristellen tyytymätön ilme kasvoillani.

Kuva: Pekka Innanen

Meidän perheeseen on itse asiassa tullut taaperon punnitsemisien myötä sellainen tapa, että vaa´alla käynnin jälkeen saa raikuvat aplodit. Tämäkin koskee tietysti myös aikuisia. Lisäksi pyrin aina peilailun jälkeen toteamaan itsestäni jotain positiivista. Välillä ajatus saattaa kieltämättä kiertää ensin sitä kautta, mikä ei tänään mielestäni näytä hyvältä, vatsa on turvoksissa, silmänaluset tummat ja kasvojen iho hilseilee kuivuudesta. Kahden pienen tytön seuratessa toimintaani, muistan kuitenkin aina lopulta karkoittaa nuo ajatukset, ja sen sijaan todeta jotain mukavaa, näyttääpä tukkani tänään hyvältä, sointuupa tämä asu kivasti yhteen ja uusi kasvovoide taitaa alkaa pikkuhiljaa vaikuttaa.

Täällä meillä pyritään myös kehumaan lapsia. Heidän luonteenpiirteitään ja tekojaan, mutta myös ulkonäköään. Tämä on sellainen asia, joka jakaa edelleenkin jonkin verran mielipiteitä. Minä ja mieheni pidämme kuitenkin missionamme antaa lapsillemme kaikilta osin hyvän itsetunnon. Jos joku joskus jollain tavalla haukkuu heidän ulkonäköään, ovat he kuulleet myös positiivisia kommentteja siitäkin. Ja toisaalta, koska ovat tottuneet kehuihin, ei sitä tarvitse harkita sielunsa myymistä parista kauniista sanasta. Näin me uskomme.

Kuva: Tommi Ääri

Lasteni lisäksi pyrin jakelemaan kauniita sanoja myös muualle ympärilleni. Olen sitä mieltä, että kaikkien pitäisi tehdä niin. Usein suhtaudumme kehuihin hieman vaivaantuen, ja siksi kehujakin saattaa tuntea olonsa hieman hölmöksi. Uskon, että siitä huolimatta jokaisesta on mukava kuulla kauniita sanoja itsestään. Jokainen on niiden arvoinen ja jokaisessa on jotain kaunista. Joskus sanotaan, että nainen on naiselle susi. Itse olen kuitenkin siinä mielessä onnekas, että olen päätynyt aivan ihanien ja kannustavien naisten ympäröimäksi. Kaikista ennakkoluuloista huolimatta, heitä löytyy todella paljon tanssi- ja mallipiireistä.

Sekä tanssinopettajana että mallina toivon kykeneväni levittämään ympärilleni naiseuden ilosanomaa, ja body love -aatetta. On aivan mahtavaa nähdä, kun nuori heittäytyy tunnilla tanssin lumoihin. On yhtä musiikin ja oman kroppansa kanssa eikä tunnu välittävän lainkaan siitä, mitä muut ympärillä ajattelevat. Ihania hetkiä hetkiä opetusvuosieni varrelta ovat myös ne kerrat, kun tunnille nolona hihitellen tullut, mahdollisesti jo hieman kypsempi nainen, kertoo haikeasti olevansa kankea eikä lainkaan sensuelli tai naisellinen, mutta tempautuukin musiikin vietäväksi ja löytää sitä kautta itsestään sitä kaipaamansa sensuellisuutta.

Mallina pidän erityisesti siitä, kun kuulen onnistuneeni voimauttamaan toisia naisia. En edusta ulkoisilta ominaisuuksiltani perinteistä mallinkuvaa, ja täällä ”siviilissä” olen ihan tavallinen perheenäiti, joka lähtee kiireisenä aamuna leikkipuistoon tukka sekaisin ja ilman meikkiä käytännöllisesti sään mukaan pukeutuneena. Siksi uskon ja toivon monen tulevan kuviani katsomalla siihen lopputulokseen, että on itsekin aikamoisen upea, vaikka joskus arkiminä näyttääkin hieman väsähtäneeltä.

Kuva: Krista Riitinki

Olen itse tyyliltäni melko naisellinen, sellaisena viihdyn parhaiten. Haluan kuitenkin vielä huomauttaa, että naiseus ja naisena voimaantuminen eivät millään tavalla välttämättä liity naisellisuuteen. Nainen voi olla sinut oman naiseutensa kanssa, vaikkei olisikaan perinteisen määritelmän mukaan naisellinen. Kannustankin tutkiskelemaan sitä, miltä oma naiseus tuntuu ja näyttää, ja elämään sen mukaan. Siinä, missä laittautuminen voimaannuttaa joitain meistä, toiset kokevat olevansa vahvimmillaan juuri ollessaan luonnollisimmillaan. Tämä kaikki on rikkautta, eikä toisen oman tyylin löytyminen ole tietenkään keneltäkään pois.

Naiset, olette upeita!

Ihanaa alkanutta kevättä kaikille!

– Venla

Ps. Ja kaikille tätä lukeville miehille. Tekin olette upeita. Toivon, että jokaisella oli eilen oikein antoisa miesten päivä. Tulevaisuudessa saamme toivottavasti tänne blogiin kirjoituksen myös miesten ajatuksista itsetuntoon ja kehonkuvaan liittyen. Emme Elsan kanssa kuitenkaan ole oikeita henkilöitä sen tekstin kirjoittajiksi, joten vinkit tähän sopivasta vieraskynästä otetaan mielellään vastaan, joko tämän tekstin kommenttiosioon tai sähköpostitse venla@tahtaimessa.fi.

Pps. Muistakaa pestä kädet.

Ystävänpäivän kuvaspesiaali feat. Tähtäimessä Talkroom

Juhlapäivän kunniaksi pyysin Elsan kanssa perustamamme keskusteluryhmän, Tähtäimessä Talkroomin, jäseniltä teemaan sopivia kuvia. Sainkin aivan ihania rakkaus- ja ystävyysaiheisia kuvia, ja mielelläni jaan ne tässä teidän kaikkien iloksi.

Ensimmäinen kuva on Janne Kärkkäisen sarjasta ”Tyttöjen välisestä ystävyydestä”.

Kuva: Janne Kärkkäinen
Malleina Petra ja Varpu

Hääkuvat kuuluvat tietysti aika oleellisesti rakkauspostaukseen, eikö vain?

Kuva: Janne Kärkkäinen
Kaunis hääpari: Laura ja Mikko

Alla kuva omista häistäni. Tämä on otettu kirkon pihalla, heti vihkimisen jälkeen.

Kuva: Markku Nurminen
Hääpari: Venla ja Tuomas Mantere

Sain myös pari kuvaa, joissa poseerataan yhdessä ”ihmisen parhaan ystävän” kanssa.

Kuva: Mirkku Karvonen
Mallit: Sanni Julin ja Taki
Kuva: Pauli Purtilo

Jos hempeily alkaa jo kyllästyttää, tässä hieman toisenlainen lähestyminen aiheeseen.

Kuva: Tommi Ääri
Malli: Mona

Kiinnostuksen kohde, harrastus tai jopa ammatti yhdistää monia pareja. Seuraavana kuva meidän omasta Elsasta rakkaansa kanssa yhteisen intohimon parissa.


Kuva: Ville Ruusunen
Kuvassa kuvaamassa: Elsa Wellamo ja Arto Soini

Viimeinen kuva tulee hieman pidemmän saate tekstin kera. Tuomas Mäkelä lähetti minulle tämän kauniin kuvan ja jakoi myös tarinan kuvan takana.

” Lähdettiin Balin Jembranasta autolla yölautalle ja sillä Jaavan puolelle. Sieltä vuoren juurelle ja aloitettiin yön pimeydessä nousu huipulle. Huipulle tultaessa oli vielä pilkkosen pimeää ja paikkoja hapotti aika huolella. Meidän paikallinen opas oli ihan jäässä mutta suomalaiselle keli oli sellainen alkusyksyisen kirpakka. Pimeässä kivuttiin alas kraateriin keskelle rikkikaasuja kaasumaskit päässä ihailemaan sinisenä palavaa tulta joka elää aktiivisen tulivuoren kraaterissa omaa elämäänsä. 
Kun päästiin takaisin harjanteelle aurinko alkoi jo punata horisonttia ja etsin jo yöllä bongaamani paikan josta on upea näkymä happojärven yli kuunloisteessa lähes kolmen kilometrin korkeudessa. 
Kamera valmiiksi jalustalle säädöt kädet täristen kohdalleen ja intervallikuvaus päämme. gopro pyörimään ja sitten polvet pehmeinä kielekkeelle kysymään elämän tärkeintä kysymystä.”

Kuva: Tuomas Mäkelä

Oikein ihanaa ja rakkaudentäyteistä ystävänpäivää !

-Venla

Vanhemmuus: Rakkautta puhtaimmillaan

Teksti ja Kuvat Elsa Wellamo

Helmikuu tuntuu juuri oikealta ajankohdalta jakaa ja muistella lämpöisiä tunteita, rakkautta ja syvää ystävyyttä menneiden kuvausten parissa. Itse en varsinaisia parisuhdekuvia juurikaan ole ehtinyt vielä kuvaamaan, mutta niiden sijaan olen saanut muutaman herkullisen tilaisuuden ikuistaa vanhempia lapsineen yhteisten hetkien äärellä.

Kannen kuva muun muassa on ihan ensimmäisiäni luonnonvalolla otettuja potretteja. Ystäväni Nina huikkasi ovelta lapsineen, että ”me tultiin nyt kahville.” Parasta! Kunpa ihmiset tekisivät enemmänkin juuri noin. Olin jo aiemmin ihastunut keittiön ikkunasta tulvivaan valoon. Ja kun kuusivuotias Oona kehräsi äitinsä sylissä, kiitin universumia, että kamera oli valmiina asemissa pöydän reunalla.

Mitä voi kuvaaja tehdä vapaa-iltanaan, kun Suomen kesä tarjoaa parastaan? Niityt tuoksuvat ja ilta-aurinko on pehmeimmillään. – Soittaa ystävälleen ja kysyä tätä kuvattavaksi 🙂 Kiitos Marko ja Oskari äkkilähdöstä jalkapalloilusta ja kikkailuista.

Loppukesäinen korkealle kasvanut niitty, ilta-aurinko ja isän ja pojan yhteinen hetki.
Marko Tikkinen poikansa Oskarin kanssa.

Sitten lisää spontaaneja tilanteita. Ohikiitävä hetki äidin ja tyttären välillä. Teini-ikäinen ihana ja äiti, joka kaappas syliin.

Outi ja Liza Ojanen <3

Yksi suurimpia luottamuksen osoituksia oli saada kunnia kuvata ystäväpariskunnan esikoisen odotuskuvat. Onnea tässä vielä masussa kasvavasta aarteesta, joka on nyt jo reilun puolentoista vanha.

Sweet belly kisses at sunset . Ira & Peetu Lehmus

Usein kehoitetaan etsimään kuvaajaksi kokenutta tekijää, niin teen itsekin. Varmaa laatua hakiessa se onkin turvallisin ja usein tuloksekkain tapa. Mutta jostain se aloittelevakin kuvaaja ponnistaa, ja kannuksensa kaivaa. Siksi koin itseni onnekkaaksi, että ympärilläni oli ystäviä, joiden kanssa harjoitella.

Sinun ei siis myöskään tarvitse olla mikään kokenut malli uskaltautuaksesi kameran eteen. Jokainen on kuvan arvoinen ja me kuvaajat niin aloittelijat kuin kokeneemmatkin teemme parhamme, että sinusta / teistä otetaan silkkaa hunajata.

Ja kuten olen edellä spontaaniudesta maininnut pariinkin otteeseen, se helmein hetki ei todellakaan odota, että alat kaivamaan kameraasi laukun pohjalta, olohuoneen tai komeron nurkasta. Omat rakkaimmat kuvani on nimenomaan otettu ihan arjessa. Ei suunniteltuina eikä erikseen johonkin tiettyyn lokaatioon matkustettuna, vaan tässä just nyt sun ja mun, meidän kesken.

Sitäpaitsi mikään ei pilaa aitoa tunnelmaa yhtä tehokkaasti kuin valtaisa säätö ja täydellisyyttä hakeva hinkkaus oikeaoppisen valaistuksen tai taustan löytämiseksi. Mitäs sitten, jos taustalla on maalamaton kaapinovi ja petaamaton sänky. Nappaa lähäri, jos tausta tarjoaa kuraa.

Sydämeen voit tallentaa kyllä jotain, mutta kameralla varmistat sen säilyvyyden. Saatat sattumalta kuvata kallisarvoisimman palasen elämästäsi just nyt.

Ja kuin alleviivaukseksi aiempaan, tämä kuva minusta tyttäreni Mooran kanssa kesällä 2013 on ainoa otettu. Koska olen aina vain itse kameran takana kuvaamassa heitä… Perus. Kengättömät suutarin lapset. Enkä voi edes kuvakredittejä jakaa, koska onneton en muista kenen käteen kännykkäni tuolloin ojensin. Onneksi ojensin. Kiitos hälle.

Ikuista hetki.

”The greatest thing you’ll ever learn is just to love and be loved in return” -Eden Ahbez-

Ja näin jo ennalta toivotan kuumaa tai ainakin suloisen lämmintä tunnelmaa tulevalle Valentinen päivälle 14.2. Rakkautta ihmiset!

<3 :lla Elsa Wellamo

Rakkautta ilmassa

Teksti: Venla Mantere
Kuvat: Ville Solkinen
Mallit: Venla Mantere ja Tuomas Mantere

Se olisi sitten jo helmikuu! Tälle kuulle osuu muun muassa ystävänpäivä, joten meillä Tähtäimessä omistetaan koko kuukausi rakkaudelle ja ystävyydelle. Näin kylmyyden ja vesisateen keskellä koen, että aivan paras tapa startata tämä aihe, on jakaa teille hieman kesäisiä pariskuntakuvia minusta ja miehestäni. Koska nämä kuvat onnistuivat mielestäni todella hyvin, kauniiden kuvien esittelyn lisäksi avaan myös hieman omia ajatuksiani siitä, miten saadaan onnistuneita parikuvia.

Oikeastaan minkälaisiin kuvauksiin tahansa, kuvaaja kannattaa valita tarkoin. Todennäköisimmin hyviä kuvia tulee, kun visiot kohtaavat jollain lailla toisiaan. Löytyy sellainen yhteinen sävel kuvien suhteen. Me otimme tämän parikuvaussession yhteydessä myös perhekuvia ja lapsikuvia, joten etupäässä oli tärkeää löytää sellainen kuvaaja, jonka uskoin saavan yhteyden myös lapsiin. Olen aiemmin tehnyt itse pariinkin otteeseen yhteistyötä Ville Solkisen kanssa, ja uskoin hänen sopivan hyvin näihin kriteereihin. Ja niin hän sopikin! Esimurkkukin lämpeni heti, kun kuvaaja tunnisti hänellä olevan rekvisiittana ”lolleja”.

Mutta takaisin parikuvaukseen. Itse olen jo melko tottunut pyörähtelemään kameran edessä. Vastaparina oleva aviomieheni ei kuitenkaan ole yhtä kokenut malli. Hänelle oli siis varmasti paljon hyötyä siitä, että kuvaaja osasi rentouttaa tilanteen jutustelulla ja toisaalta ohjata selkeästi. Kunnollisella mallinohjauksella saa kokemattomastakin mallista hyvin irti, ja itseluottamus toki kasvaa kuvausten aikana, kun malli saa kokemuksen siitä, että osaa.

Kuvasimme parikuvia Turun Ruissalossa kahdessa erilaisessa ympäristössä. Rannalla ja metsässä. Vaikka puhunkin kesäisistä kuvista, ne on itse asiassa otettu jo toukokuussa. Meille sattui kuitenkin oikein kaunis ja lämmin päivä, joten kesäisiltä nämä todella näyttävät. En ole aivan varma, tuliko idea kuvauspaikasta alunperin meiltä vai Villeltä. Se sopi kuitenkin aivan täydellisesti meidän parikuvauksellemme, sillä kummatkin miljööt, ranta ja metsä, ovat minulle ja miehelleni hyvin tärkeitä, olleet kummallekin lapsuudesta saakka. Uskon, että myös se auttoi eläytymään kuvissa.

Kuvattiin parikuvia sitten oman puolison kanssa tai toisen mallin kanssa, niihin usein halutaan aitoa tunnelmaa. Pariskunnalta tunne toki löytyy luonnostaan, mutta kokemattomalla mallilla saattaa olla vaikeuksia sen tuomisessa kameran läpi. Kokeneiden mallien kesken taas tunnettakin saattaa olla helpompi imitoida ja luoda siinä hetkessä. Toisaalta jonkin tasoista kemiaa on varmasti hyvä olla ihan luonnostaankin, jotta saadaan aidon näköisiä kuvia. Molemmissa tapauksissa on siis varmasti omat haasteensa. Koska näissä meidän kuvissamme on oikea aviopari, tunnetta ei tarvinnut näytellä, mutta tietysti kuvaaja joutui tekemään hieman hommia saadakseen tunteen esiin myös kuviin.

Kuten aina, myös parikuvauksiin mennessä, kannattaa miettiä tarkkaan, millaisia kuvia haluaa. Millaiseen käyttöön ne tulevat ja miten intiimejä niistä haluaa. Kuvauksissa tunne saattaa viedä mennessään, mutta olisi todella ikävää todeta jälkeen päin, että oikeastaan mitään käyttökelpoista ei tullutkaan. Näin voi käydä esimerkiksi siksi, että jokaisessa kuvassa pussaillaan, eikä sellaista kuvaa haluakaan laittaa profiilikuvaksi Facebookiin tai tauluksi seinälle. Toisaalta taas liian viralliset kuvatkin saattavat jäädä käyttämättä, jos kuviin haluttiin tunnetta näkyviin. Tätäkin asiaa kannattaa miettiä etukäteen, ja kertoa ajatuksensa myös kuvaajalle.

Tässä vielä näin mallin näkökulmasta kiteytettynä omat vinkkini onnistuneisiin pariskunta kuviin:

  • sopiva kuvaaja, joka osaa rentouttaa tilanteen ja ohjata malleja
  • tunnelmallinen miljöö, mieluiten sellainen, joka on pariskunnalle jollain lailla merkityksellinen ja auttaa virittäytymään tunnelmaan
  • huolellinen suunnittelu, miettikää missä haluatte julkaista kuvia, kuinka virallisia tai intiimejä niiden halutaan olevan

Millaisia ajatuksia teillä muilla on aiheeseen liittyen? Lisäisitkö tuohon listaan vielä jotain?

Rakkaudentäyteistä helmikuuta kaikille lukijoille!

– Venla