Mitä tehdä, kun on reilusti kotoiluaikaa

Rento aamupäivä kotona. Tällaisia odotin olevan tämän kevään aika jopa kyllästymiseen asti.

Täytyy heti alkuun kertoa, että suunnittelin tämän aiheen pari viikkoa sitten. Silloin vaikutti kovasti siltä, että tämän kevään aikana tulee olemaan luppoaikaa reilusti tavallista enemmän. Näin ei kuitenkaan ole käytännössä ollut, sillä näköjään myös tanssinopettajan työtä on mahdollista tehdä etänä. Kiitos ihanan rohkean esimiehen, jolle selkeästi aivan ykkösprioriteetti on pitää sekä asiakkaat että meidät palkolliset tyytyväisinä.

Näin olen päässyt myös yhdistämään entistä vahvemmin roolini tanssinopettajana ja mallina. Viime aikoina mallihommat eivät ole vieneet videokameran eteen, joten tämän etätuntiprojektin myötä olen myös totutellut katsomaan itseäni videolta. Koska olen tällä hetkellä 20. viikolla raskaana, myös body love -henki on kovasti läsnä. Rakastan tätä vauvamassuani, mutta välillä toivoisin näyttäväni videolla hieman ketterämmältä ja sulavammalta. Jonkin veran myös raskauden aiheuttamat virheasennot ovat häirinneet kuvatessa, kun siinä selkeästi näen oman selän kaartuvan notkolle, vaikka samalla ohjeistan muita pitämään selän suorana.

Mutta sitten itse aiheeseen. Asioita, joita kuvittelin tekeväni ”koronteeniin” aikana, kun kerrankin ehdin.

Kosmetiikka-inventaario

Nykyään pyrin hankkimaan uutta kosmetiikka hyvin harkitusti, mutta aina ei ole ollut näin. Kaapissani on tälläkin hetkellä jonkin verran ikivanhoja rasvapurkkeja ja meikkejä, joita ei sitten tullutkaan käytettyä. Nämä pitäsi heittää surutta menemään. Samalla saattaisi löytyä jokin käyttökelpoinenkin, joka on unohtunut kaapin perukoille.

Hieman täydensin meikkikokoelmaani hiljattain. Mutta maltillisesti ja harkiten. Nykyään suosin luonnonkosmetiikkaa.

Meikkisienten pesu

En uskalla edes lukea ammattilaisten suosituksia siitä, kuinka usein tämä pitäisi tehdä. Olen aivan varma siitä, että itse teen sen aivan liian harvoin.

Meikkaamisen ja hiusten laiton harjoittelu

Olen näissä molemmissa ihan nolon huono, vaikka tykkäänkin laittautua. Osaa pari vähän erilaista lookia ja niillä mennään. Kotipäivinä voisi huoletta kokeilla erilaisia ehostuksia. Eihän se silloin haittaa, vaikka ei osuisikaan heti ihan nappiin.
Erilaisia tutoriaaleja tähän tarkoitukseen on ainakin instagram pullollaan. Sieltä voisi hakea itselle mieluisia lookeja, ja lähteä harjoittelemaan.

Nämä on hankittu alunperin lastenjuhlia varten, mutta uskon, että niitä voisi hyvin hyödyntää myös kuvausmeikeissä.

Vaatekaapin inventaario

Tämä olisi varmasti ainakin parin päivän projekti. Kuten kosmetiikankin kanssa, nykyään hankin uusia vaatteita harkiten. Niitä on kuitenkin tullut aiemmin ostettua lähes holtittomasti, ja liian moni lojuu kaapin perukoilla. Paljon viisaampaa olisi kuskata nämä kappaleet kierratykseen.

Samalla saattaisi löytyä myös joitain unohdettuja helmiä.

Uusien asuyhdistelmien miettiminen

Itse ainakin yhdistelen vaatteita monesti kiireessä aika samoihin pareihin. Moni taipuisi varmasti yhdisteltäväksi vähän vapaamminkin. Tämän yhdistelyn lomassa syttyisi varmasti myös uusia kuvausideoita.

Inspiraatiokuvien etsiminen

Harrastuskuvauksia on tällä hetkellä hankala toteuttaa kuin omien perheenjäsenten kanssa. Tässä kohtaa voi kuitenkin ideoida tulevia kuvauksia. Tallentaa inspiraatiokuvia ja tehdä muisiinpanoja omista kuvausideoista.

Kuvausasujen ja rekvisiitan etsiminen ja tekeminen

Nyt jos koskaan voisi olla aikaa myös rauhassa selailla nettikirppareita ja nettikauppoja. Lisäksi erilaisten kuvausvaatteiden ja -rekvisiitan tekemiselle saattaa olla kerrankin aikaa. Itse sain joululahjaksi ompelukoneen, ja suunnitelmissani oli opetella käyttämään sitä kunnolla. Vaikka ompelu- tai askartelutaidot eivät olisi kummoiset, hyvän idea saattaa kantaa pitkälle. Näin ainakin haluan itse vakaasti uskoa.

Kotitreenit

Näin tanssinopetajana täytyy tietysti vielä lopuksi huomauttaa, että kotoillessa päivää on erittäin kätevä rytmittää myös kuntoilun kautta. Erilaisia kotona toteutettavia nettitreenejä on saatavilla vaikka miten paljon. Niitä löytyy sekä täysin maksutta että pientä maksua vastaan. Suosittelen tarttumaan tähän tilaisuuteen, mikäli ajatuksissasi on ollut aloittaa treenaus, mutta aikaa ei ole aiemmin meinannut löytyä.

Suurin osa kuvaamistani videoista on tarkoitettu vain tanssikoulumme oppilaille kausimaksua vastaan, mutta YouTube-kanavaltamme löytyy myös yksi kehonhuoltovideo, joka on vapaasti kaikkien katsottavissa. Sieltä löytyy myös lapsille satutanssituokio, joka toimii sekin oikein hyvänä liikuntahetkenä ihan koko perheelle.

Tämä ilmajoogahetki taisi olla jo vähän liiankin rentouttava

Mukavaa kotoilua!

-Venla

Sinä kelpaat tänään

Kannen kuva: Ilkka Mattila

Myönnän itsekin ajatelleeni monesti, että voin toteuttaa jonkin asian vasta, kun olen tietyn painoinen, näköinen tai kuntoinen. Joskus nämä ajatukset pohjaavat puhtaasti realismiin, mutta valitettavan usein kyse on jostain aivan muusta. Tämä teksti on osittain jatkopohdintaa viime viikkoiselle tekstille, joka käsitteli uuden vuoden lupauksia.

Kai kuvittelen välillä edelleenkin, että innostun paremmin vaikka treenaamisesta tai terveellisemmin syömisestä, jos ensin haukun ja morkkaan itseäni. Tai että painonpudotus ja kiinteytyminen onnistuvat paremmin ja nopeammin, jos joudun ennen tavoitteeseen pääsyä kulkemaan pelkissä kulahtaneissa vaatteissa ikään kuin rangaistuksena. Minulla tämä ei kuitenkaan toimi lainkaan.

Olen joutunut seuraamaan läheltä ja kaukaa muitakin samantyyppisiin projekteihin lähteneitä, ja sen perusteella uskallan jopa sanoa, että aika harvalla tuollainen ajatus toimii. Asiaa paljon pohdittuani uskon, että pohjimmiltaan syy on melko yksinkertainen. Rakkaus antaa enemmän voimaa kuin viha tai inho. Kuulostaa hieman imelältä, tiedän. Totta kuitenkin.

Kuvaan liitetty lainaus kuvaa hyvin ajatuksiani kehostani raskauden ja synnytyksen jälkeen.
Kuva: Pekka Innanen
Lainaus: Amethyst Joy

Toivoisin, että jokainen ihminen rakastaisi itseään ja omaa kehoaan. Ei kukaan meistä ole täydellinen, mutta ei kai rakkaus sentään täydellisyyttä vaadi!? On ihan tervettä itsetuntemusta tunnistaa itsessään myös asioita, joista ei pidä, ja joita haluaisi kehittää. Tämä ei kuitenkaan missään nimessä tarkoita sitä, ettetkö ansaitsisi rakkautta, sekä itseltäsi ja muilta. Oikeastaan juuri halu kehittää itseään on mielestäni hyvin rakastettava piirre ihmisessä.

Kuinka rakkautta sitten voi osoittaa itselleen keskellä elämänmuutosta tai painonpudotusprojektia? Unohda erilaiset rankaisumenetelmät. Unohda tiukat dieetit. Unohda itsesi survominen tiettyyn muotiin. Lähde liikkeelle pohtimalla, mistä pidät itsessäsi. Mitkä ovat parhaat puolesi. Mieti sitten, mistä pidät. Sen jälkeen voit tarkastella tavoitettasi ja miettiä, mitä siihen pääsy edellyttää.

Etsi treenimuoto, josta nautit. Kuvassa minä ja mieheni kiipeilemässä.

Onko tavoitteesi pieni painonpudotus ja pidät tanssimisesta, ulkoilusta ja pastaruuista? Hemmottele itseäsi ilmoittautumalla kiinnostavalle tanssikurssille, nauti ulkona liikkumisesta aina kun se on mahdollista ja herkuttele runsaasti kasviksia sisältävillä pastaruuilla, jotka on valmistettu joko täysjyväpastasta tai papupastasta. Muistathan, että kunnolliset vaatteet ja urheiluvälineet tekevät treenaamisesta mukavampaa ja terveellisestä ruuasta saa helposti herkullista maustamalla kunnolla. Terveellinen elämä ei vaadi askeettisuutta.

Älä hemmottele itseäsi vasta tavoitteeseen päästyäsi vaan tee elämästäsi mielekästä myös matkan ajaksi. Silloin pystyt sitoutumaan projektiin paremmin, etkä luovuta helposti.

Vaikka tavoitteena olisikin terveellinen ruokavalio, joskus voi sortua sokerisiin herkkuihin ilman huonoa omatuntoa
Kuva: Juki Visuri

Jos taas lähdet toteuttamaan elämänmuutos-projektia itseinhon lähtökohdasta, ja kasaat hirveästi odotuksia sille mitä tapahtuu, kun olet tavoitteessa, tulet luultavasti pettymään joka tapauksessa. Kuten jo aiemmin manitsin, rakkaus on suurempi voima kuin inho. Tavoitteeseen pääsy saattaa olla haastavaa, jos ruoskit itseäsi loputtomiin, ja elämä alkaa tuntua kurjalta projektin aikana. Toisaalta, vaikka pääsisitkin tavoitteeseesi, se tuskin silmänräpäyksessä muuttaa suhtautumistasi itseesi ja omaan kehoosi. Saatat siis olla entistä onnettomampi maaliin päästyäsi, koska se ei taianomaisesti ratkaissutkaan kaikkia ongelmiasi.

Jos haluaisit uusia vaatteita, osta niitä mahdollisuuksien mukaan jo nyt. Painonpudotusta tavoitellessasi, valitse sellaisia vaatekappaleita, jotka istuvat hyvin myös hieman pienemmälle versiolle sinusta. Jos haluaisit itsestäsi kauniita kuvia, varaa aika valokuvaajalle nyt. Taitava kuvaaja osaa ikuistaa parhaat puolesi ja halutessasi vaikka ”piilottaa” muutaman kilon poseerauksia ja kuvakulmia pohtimalla. Jos haaveilet mainosmallin urasta, lähde tavoittelemaan sitä jo nyt.
Tarvittaessa ota ensimmäiseksi tavoitteeksesi oppia rakastamaan itseäsi.

Itsekin aluksi himmailin mallina ihan turhaan, koska ajattelin, etten kelpaisi. Asetin itselleni juurikin sellaisia toivottomia tavoitteita, joiden saavuttamisen jälkeen olisin sitten voinut tehdä sitä ja tätä. Ja nyt kokemuksesta voin kertoa, että tämä ei kyllä toiminut. Sitten hyppäsin vain rohkeasti kameran eteen kerta toisensa jälkeen, tutkin poseerauksia, jotka sopivat omalle kropalleni ja hain yhteistykumppaneiksi taitavia kuvaajia. Sen ansiosta olen saanut todella kauniita kuvia itsestäni huolimatta siitä, etten tällä hetkellä ole ihan tavoitepainossani tai -kunnossani. Eikä tämä kuitenkaan ole vaikuttanut treenimotivaatiooni mitenkään negatiivisesti, päinvastoin. Positiivisin mielin kaikki tuntuu helpommalta. Onhan se negailu kaiken kaikkiaan todella kuluttavaa ja syö jaksamista.

Erityisesti äitien ja isien kannattaa miettiä tarkkaan suhtautumistaan omaan kehoonsa. Miten toivoisit lapsesi ajattelevan itsestään? Näytä sinä mallia!
Kuva: Pekka Innanen

Iloisin mielin haasteita kohti!

-Venla

Lupauksia uudelle vuodelle

Kuva: Mikko Saxlund

Uusi vuosi ja uudet kujeet, eikös vain. Kuitenkin varmasti moni teistäkin teki jälleen vuoden vaihtumisen kunniaksi ne samat lupaukset, jotka hetken päästä osoittautuvat taas kerran aivan liian työläiksi toteuttaa tai ylläpitää.

Huonosta onnistumisprosentista huolimatta tuo uuden vuoden lupausten konsepti on mielestäni oikein mainio. Aina silloin tällöin on hyvä hieman summailla elettyä elämää, käydä läpi onnistumisia, saavutuksia, opittuja asioita ja tavoitteita tulevaan. On hyvä kannustaa itseään parempiin suorituksiin ja omaan täyteen potentiaalin.

Parhaimmillaan uuden vuoden lupaukset ovatkin itsetutkiskelun tuloksena syntyneitä ajatuksia siitä, miten voisi olla tulevana vuonna vielä onnellisempi. Tämän suhteen mennään kuitenkin mielestäni monesti hieman sivuraiteille, välillä tarkoitus meinaa olla jopa päinvastainen. Lupauksia tehdään väärin motiivein, ja siksi niitä on vaikea pitää. Jos itsetutkiskelu jää tekemättä, ja oma lupaus napataankin naistenlehdestä, saattaa siinä asetettu tavoite olla aivan liian kova omaan elämäntilanteeseen nähden.

Ja kyllähän media melko selvästi edelleenkin viestii sitä, millaisessa kropassa ihminen saa olla onnellinen. Varsinkin tähän aikaan vuodesta joka tuutista tulee mainoksia erilaisista laihdutuskeinosta ja treeniohjemista. Ennen ja jälkeen -kuvapareja käytetään usein näiden myymiseen. Ja kyllähän se ennen-kuva on aina melkoisen surkea. Siinä ei saa hymyillä vaan koko olemuksen tulee korostaa itseihnoa. Mielelläni näkisin sellaisia ennen-kuvia, joissa ihminen on innoissaan tulevasta projektista ja täynnä tarmoa. Uskon, että sellaisella asenteella on helpompi päästää tavoitteeseen ja ennen kaikkea saada niitä pysyviä tuloksia.


Kuvassa upea Elsa Wellamo
Kuva: Annika Marjamäki

Kannustan kyllä jokaista tekemään jonkin lupauksen viimeistään nyt. Toivon kuitenkin, että ne tehdään huolellisesti harkiten, ja myös pidetään.

Miten sellainen lupaus sitten tehdään? Aloita näin. Pohdi, mikä on viime aikoina tehnyt sinut erityisen iloiseksi tai erityisen pettyneeksi. Tutkiskele omaa elämäntilannettasi, miltä tuleva vuosi näyttää verrattuna edellisiin. Nyt sinulle alkaa luultavasti jo hahmottumaan melko selkeästi aihe, johon lupauksesi liittyy.

Mieti sitten, mitä haluat asian suhteen saavuttaa tänä vuonna. Tarkastele myös, millaisia haasteita asiaan liittyy. Pohdi sekä tavoitteeseen pääsemistä helpottavia että sitä vaikeuttavia seikkoja. Tarvitsetko tavoitteeseen pääsemiseksi apua läheisiltäsi tai ammattilaiselta? Voisiko tavoitteeseen pääseminen olla helpompaa, jos saisit apua? Onko sinun tässä kohtaa mahdollista saada apua lupauksesi toteuttamiseen?

Muotoile sitten lupauksesi tämän pohjalta. Valitse sellainen tavoite, joka ei toteudu aivan itsestään, mutta jonka toteutuminen vaikuttaa riittävän todennäköiseltä motivaation säilyttämiseksi. Muista, että lupaus on sinua varten, joten asian tulee kiinnostaa ennen kaikkea sinua. Ei ystävääsi, kumppaniasi, äitiäsi tai naistenlehden toimittajaa. Tarkistathan vielä lopuksi, että lupaus on ystävällinen ja kunnioittava sinua kohtaan.

Sitten olet valmis!

Kaunis Carita Wahlman Bodyloven äärellä
Kuva: Elsa wellamo

Koska erityisesti me naiset olemme usein aivan liian ilkeitä itsellemme, haluan vielä listata tähän muutaman esimerkin siitä, millaista lupausta en toivoisi kenenkään tekevän tänä vuonna.

  • Olen lihava, joten haluan laihduttaa painoindeksin määrittelemään normaalipainooni.
  • Olen herkkulakossa niin pitkään kuin jaksan
  • Aion rääkätä itseäni salilla, jotta saisin paremman vartalon

Ylläolevien sijaan voisit muotoilla lupauksesi esimerkiksi näin:

  • Haluan parantaa hyvinvointiani ja pudottaa hieman painoa
  • Pyrin vähentämään herkkujen syöntiä, tänä vuonna syön leivonnaisia ja karkkeja vain viikonloppuisin ja juhlissa
  • Haluan vahvistaa kehoani treenaamalla enemmän

Kun lupaus on mietitty ja muotoiltu, kannattaa tavoitetta hieman jakaa. Vuosi on todella pitkä aika, ja lupaus saattaa helposti elämän pyörteissä jäädä unholaan, ellei sen äärelle aika ajoin palaa. Aseta matkan varrelle pieniä välitavoitteita ja tarkastele vuoden mittaan, miten lupauksen täyttäminen sujuu. Saat tästä onnistumisen kokemuksia ja lisämotivaatiota. Tavoitteista jäädessäsi, saat uuden tsempin sen sijaan, että koko homma unohtuisi loppuvuodeksi.

Muistathan myös, että kaikkiin matkoihin kuuluu vastoinkäymisiä. Älä heitä hanskoja naulaan, jos narahdatkin jonain tavallisena maanantaina syömään suklaapatukan, vaikka karkkeja piti syödä vain viikonloppuisin. Lupausta treenaamisen lisäämisestä ei tarvitse unohtaa, jos talviflunssa pitääkin sinut sohvalla koko tammikuun. Aina voi hypätä takaisin matkaan tai tarvittaessa vaikka aloittaa kokonaan alusta. Älä ruoski itseäsi epäonnistumisista vaan iloitse onnistumisista.

Joskus tavoite jää saavuttamatta hyvästä syystä. Niin kävi tämän edellisvuotisen kesäkuntoon-projektini kanssa. Katkonaisilla yöunilla ja taaperon kanssa puuhatessa ei aikaa ja jaksamista treenille löytynytkään. En silti olisi voinut olla onnellisempi kuluneesta keväästä.

Oma lupaukseni tälle vuodelle on, että kokkaan joka kuukausi jotain sellaista, jota en ole tehnyt ennen. Tykkään kovasti ruuan laitosta, mutta liian helposti sitä jämähtää tuttuihin suosikkeihin.

Minulla on vuodelle myös toive. Haluaisin päästä pitämään mahdollisimman monta ihanaa workshoppia ja kuvaustapahtumaa tämän vuoden aikana. Tämä tietysti vaatii myös itseltäni hommia, ja niitä teen mieluusti.

Aion herkutella myös tänä vuonna
Kuva: Mikko Saxlund

Ihanaa vuotta 2020!

-Venla

Alkuräjähdys

Steelfest 2019, Marduk

Tämä blogi sai alkunsa, kun kaksi kovin erilaista ihmistä tajusivat hetken yhdessä työskenneltyään, etteivät oikeastaan olekaan niin erilaisia. Olimme alkuun vastakkain lähes kaikesta, jopa niin että se alkoi naurattamaan kumpaakin. Lopulta tajusimme, miten paljon meillä on annettavaa toisillemme. Eroamme toisistamme niin ulkoiselta habitukseltamme, tyyliltämme, mielenkiinnon kohteiltamme kuin osaamisalueiltamme. Kaiken tämän läpi löytyi kuitenkin yhteys, joka tulee vielä synnyttämään jotain mahtavaa. Odottakaapa vain!

Malli: Venla Mantere
Kuva: Janne Aro
Assist: Mikko Virtanen, Markku Vuotila

Erilaisuus on ehdottomasti yksi valttikorteistamme. Uskomme sen pitävän homman mielenkiintoisena, niin lukijoille kuin itsellemmekin. Blogi keskittyy valokuvaukseen ja kaikkeen sen ympärillä. Toinen meistä toimii pääasiallisesti mallina, toinen kuvaajana. Me haluamme antaa luovuudelle tilaa, olla moninaisissa rooleissamme naisina täysin vapaita ja antaa kuvien puhua omaa kieltään, jossa ei sanoja välttämättä enää kaivata.

Blogistamme tulet löytämään kirjoituksia muun muassa inspiraation etsimisestä, kuvausteknisistä asioista, mallikuvauksesta sekä kuvaajan että mallin näkökulmasta, kuvauksiin valmistautumisesta, musiikin yhdistämisestä visuaaliseen materiaaliin ja sopimusasioista. Tämän lisäksi voit lukea ammattilaisten ja itseämme kokeneempien haastatteluita. Tarinoita omien ja muiden tekijöiden teosten takaa, kulisseista ja kohdevaloista. Faktasta fantasiaan ja takaisin. You name it, jos se kiehtoo meitä, me haluamme jakaa sen teille! Tästä tulee mielenkiintoinen matka moneen.

”Pihlajatar”
Kuva: Elsa Wellamo
Malli: Laura Tahvanainen


Kannatamme Body Love -ajatusta, joten se tulee olemaan yksi blogin kantavista teemoista. Elsan vahvuudet sijaitsevat musiikin ytimessä, Venla puolestaan tulee teksteissään hyödyntämään osaamistaan hyvinvointipuolelta.

Ja keitä me kirjoittajat sitten olemme:

Elsa Wellamo, Darkin Karkin Kuningatar

Kuva: Arto Soini

Intohimot: Musiikki, teatteri, ihmisyys, vahvat tarinat. Unelmat ja pelot niiden takana. Synkät jutut, kolikon kääntöpuolet, valo ja varjo, joista varjolla yleensä on ne mielenkiintoisemmat tarinat kerrottavaan, vaikka hyvikset aina saduissa lopulta voittaakin. Ne ei tuntuisi miltään ilman kunnon vastusta.

Haluan löytää kuvattavistani persoonan, todellista purupintaa, muutakin kuin nättinättiä. Kauneus syntyy aitoudesta ja läsnäolosta. Olen vasta oppiretkellä valokuvaajaksi ehkä ikuisella sellaisella. Silloin tällöin innostun itsekin malleilemaan. Kuinka makeaa onkaan kaivaa esiin minuuden eri puolia tyyliin ”50 shades of being me…”
www.instagram.com/elsawellamoarts & FB: Elsa Wellamo Arts



Venla Mantere, Syötävän Suloinen Wonder Woman

Kuva: Mikko Saxlund


Intohimot: Tanssi, ilmaisu, ravitsemus, hyvinvointi.
Kotiäitinä myös kaikki äitiyteen ja ylipäätään naiseuteen liittyvät asiat mietityttävät usein.

Haluaisin jokaisen ihmisen rakastavan itseään, mutta samalla myös pyrkivän tavoitteellisesti kohti omaa parempaa minää. Mitä se sitten kunkin kohdalla tarkoitaa, sehän on jokaisen itsensä päätettävissä. Mallina haluan aika ajoin haastaa sekä itseäni että kuvan katsojaa. Toisaalta nautin myös laittautumisesta ja söpöilystä.
www.instagram.com/venlamodeling

Tervetuloa lukemaan!

-Elsa ja Venla