Unelmiesi sinä -kuvaustapahtuma

Elsa kuvaushuumassa tapahtuman tiimellyksessä

Kuten aiemminkin mainitsin, tämän blogin kirjoittamisen lisäksi meillä on Elsan kanssa toinenkin yhteinen päämäärä. Haluamme auttaa mahdollisimman montaa ihmistä tuntemaan itsensä ihanaksi. Mikä olisikaan parempi keino siihen, kuin mukava kuvauspäivä ja muistoksi kauniit kuvat itsestä. Meidän mielestämme ei mikään, ja niin lähdimme suunnittelemaan Unelmiesi sinä -kuvaustapahtumaa.

Idea jonkinlaisen yhteisen tapahtuman järjestämisestä oli syntynyt jo aiemmin syksyllä, mutta varsinainen konsepti ammattimaisen boudoir-kuvauksen yhdistämisestä Body love -pohdintoihin syntyi melko yhtäkkiä, kuumimpaan pikkujouluaikaan, ja alkoi sitten saada vauhdilla tuulta alleen. Vaikka aikaa oli todella vähän, oli kummallakin lähes pakottava tarve saada tapahtuma järjestettyä vielä ennen joulua. Kun inspiraatio todella iskee, on sitä vaikea pysäyttää.

Ihana aviomieheni Tuomas pystyttämässä lavasteita

Kummallakin oli tietysti omat ajatuksensa siitä, mitä kuvauspäivän tulee sisältää, ja millaiset puitteet se vaatii. Lähtökohtana oli, että kokonaisuus olisi ihana hemmottelupäivä naisten kesken. Kuohuvaa, keskusteluja, kehuja ja kikatusta. Sellainen irtiotto arjesta. Kuohuviini oli tässä tilaisuudessa alkoholitonta, sillä halusimme pitää tapahtuman täysin päihteettömänä. Maljan nosto ja kilistely antoi kuitenkin mukavan alun päivälle. Toivoimme, että osallistujat olisivat mukana avoimin mielin ja valmiina jakamaan ajatuksiaan toistensa kanssa. Ja tämän suhteen meille kävi kyllä aivan loistava tuuri! Saimme tapahtuman täyteen ihania, rohkeita ja sydämellisiä naisia.

Elsa valokuvaajana piti tietysti erittäin tärkeänä sitä, että jokainen tulee onnistumaan kuvissa. Tämä varmistettiin kattavalla info-kirjeellä, jonka osallistujat saivat ennen tapahtumaa sekä itse tapahtumassa sillä, että jokainen nainen pääsi kameran eteen pariin otteeseen. Ensimmäisellä kerralla saattoi hieman jännittää, mutta toinen kerta sujuikin jo paljon rennommin. Elsa sai jokaisesta osallistujasta upeita kuvia. Heidän luvallaan laitan tähän näytille niistä muutaman.

Upea Marika
Kuva: Elsa Wellamo
Kaunis Tytti
Kuva: Elsa Wellamo

Itse halusin haastaa naisia pohtimaan suhdettaan omaan kehoonsa, ja auttaa heitä rakastumaan itseensä yhä enemmän. Käytännön järjestelyistä pidin tärkeänä muun muassa sitä, että tarjoamme osallistujille lounaan. Tapahtuma kesti useamman tunnin, ja jokaisen piti saada loistaa koko päivän ajan. Tämä on tietysti paljon helpompaa kylläisenä. Koin tämän myös tietyllä tavalla periaatteellisena asiana. Inhoan sellaista itsensä näännyttämisen kulttuuria, joka tietyissä piireissä valitettavasti on vielä hengissä.

Lyhyestä valmisteluajasta huolimatta, saimme tapahtumalle upeat puitteet Ravintola Tammistosta. Kuvauspaikkana toimi esiintymislava, jonka edessä oli verho tarjoamassa kuvausrauhaa. Kuvausten välillä osallistujat saivat valmistautua kuvauksiin, seurustella ja lounastaa tilavassa ravintolasalissa. Lounas jälkkäreineen järjestyi Ravintola Tammiston puolesta. Se keräsi kovasti kehuja, enkä lainkaan ihmettele.

Kaiken kaikkiaan tapahtuma sujui siis aivan mahtavasti. Saimme osallistujilta ihania palautteita, ja olemme Elsan kanssa itsekin erittäin tyytyväisiä järjestämäämme tapahtumaan. Kova työ kannatti, ja tämä projekti ainakin omalta osaltani vain lisäsi uskoa siihen, että yhteistyömme todella on erittäin hedelmällistä ja sujuvaa. Emmehän me muuten olisi millään kyenneet järjestämään näin paljon työtä vaativaa tapahtumaa niin pienessä ajassa. Ja hei, näitä tapahtumia on tietysti luvassa paljon lisää! Voin paljastaa, että ensi vuodelle on suunnitteilla vastaavanlaisia tapahtumia erilaisilla teemoilla. Niistä lisää pian!

Kuva: Elsa Wellamo

Ihanaa joulunaikaa!

-Venla