Kuinka valmistaudun kameran eteen kuvaustauon jälkeen

Odotan jo innolla kesän kuvauksia, joita onkin nyt useammat sovittuna. Edellisen kerran olin kameran edessä helmikuussa eli siitä on jo aikaa. Alta löytyy muutamia seikkoja, joita huomioin nyt erityisesti kuvaustauon jälkeen. Nämä toimivat kuitenkin hyvinä vinkkeinä myös ihan ensimmäisiin kuvauksiin suunnatessa. Oli tavoitteenasi sitten aloittaa harrastus tai työ mallina tai ihan vain kertaluontoisesti ikuistaa kaunis olemuksesi ammattilaisen toimesta.

Viimeisimmät kuvaukseni. Näissä oli jo onnellisesti pulla uunissa, mutta kuvat pyrittiin ottamaan niin, ettei tätä vielä huomaa.
Kuva: Krista Riitinki

Jonkin verran kuvauksiin on aina hyvä valmistautua. Erityisesti, jos ne ovat selkeästi eri tyyliset, kuin mihin aiemmin olet tottunut. Omassa tilanteessani tietysti myös raskaus vaikuttaa asiaan paljon. On hyvä miettiä poseerauksia hieman tavallista tarkemmin etukäteen, sillä tulevissa kuvauksissa halutaan vatsaa nimenomaan korostaa, kun normaalisti kaikki ylimääräinen sillä seudulla halutaan piiloon. Eli vanhat luottoposet eivät nyt kelpaakaan.

Eilen mieheni otti lomareissulla kuvan minusta, ja asettelin kädet mielestäni kauniisti korostamaan vastsaa. ”Näyttää siltä kuin kaivaisit sut housuja” tuli kommentiksi ensimmäiseen tarjoamaani poseen. Viimeistään silloin tajusin, että ennen tulevia kuvauksia on hyvä harjoitella hetki itsekseen peilin edessä tai pyytää miestä kuvaamaan vähän lisää.

Tässä tämä mainitsemani ”housujen kaivelu -kuva”. Kieltämättä, alemman käden asento voii olla parempi.

Vastaava tilanne voi kuitenkin olla monesta muustakin syystä. Poseerauksia on siis aina välillä hyvä vähän päivittää, varsinkin, jos edellisistä kuvauksista on pitkä aika. Ilman raskauttakin kropan malli on saattanut muuttua tai ehkä ikä on tuonut lisää itseluottamusta, ja aiemmin vältellyt poset ja kuvakulmat miellyttävätkin nykyään silmää. Ja onhan se nyt mukava saada erilaisia kuvia! Sama pätee myös ilmeisiin. Niitäkin on hyvä harjoitella peilin edessä tai vaikka selfieitä ottaen. Valokuvassa on muutenkin niin monta palikkaa, joiden täytyy osua kohdalleen, jotta sekä kuvaaja ja malli ovat tyytyväisiä. Harha-askelia on siis hyvä minimoida. Joskus toki jäljestä voi tulla priimaa ihan vahingossa, yleensä taustalla on kuitenkin harjoitusta ja ammattitaitoa.

Poseerausten lisäksi myös kuvausympäristöä kannattaa suunnitella ja mahdollisesti myös testailla. Nyt raskaana ollessa minun otettava huomioon esimerkiksi se, ettei tasapaino ole ihan ennallaan. Tavallisesti koikkeloisin mielelläni mitä erikoisemmissa luonnon tarjoamissa paikoissa tai kiipeäisin vaikka puuhun. Nyt kaikki tämä ei ole mahdollista. Ympäristöön valmistautuminen voi joissain tilanteissa tarkoittaa myös ihan käyntiä kuvauspaikalla tai vastaavassa ympäristössä. Vesikuvauksiin ei välttämättä kannata lähteä, jos talviturkki on vielä heittämättä.

Laittautuminen toki on tehtävä aina erikseen jokaiseen kuvaukseen, mutta tähänkin kannattaa valmistautua hyvissä ajoin, jos edellisistä kuvauksista on aikaa. Vaikka paino olisi pysynyt suunnilleen samana sitten viime käyttökerran, kannattaa kuvausvaatteet kuitenkin vielä kokeilla läpi ennen kuvausta, alusvaatteita myöden. Jos kuvauksiin on suunniteltu tietynlaisia poseerauksia, kannattaa niitä testailla myös kuvausvaatteet yllä. On turhauttavaa sekä mallille itselleen että kuvaajalle, jos vaatteet eivät toimikaan toivotulla tavalla, saati sitten, jos asu ei istukaan mallille.

Myös vaatteiden siisteys kannattaa tarkistaa vielä vaikka edellisenä päivänä. Onpahan itselleni kyllä kerran käynyt niinkin, että olin edellisenä iltana jo ottanut kuvausvaatteet esiin ja aamupäivän aikana mekkoon oli ilmestynyt sormiväritahra. Onneksi huomasin tämän ajoissa ja ehdin vielä putsata tahran ja kuivata mekon kuvauksia varten.

Jos arjessa ei tule meikattua, tai ainakaan käytettyä kaikkia kuvauksiin suunniteltuja meikkejä, kannattaa meikkien tilanne tarkistaa hyvissä ajoin ennen kuvauksia. Itse joudun ainakin nyt tuleviin kuvauksiin hankkimaan uuden meikkipohjan, sillä iho on päivettynyt jonkin verran kesän aikana ilman meikkiä kulkiessa. Onneksi tajusin tämän ajoissa, enkä vasta kuvauksiin meikatessa. Omista meikkaustaidoista riippuen, pitkän tauon jälkeen myös koemeikki saattaa olla tarpeen. Itse ainakin aion toteuttaa tämän.

Toivottavasti muillakin on ihania kesäkuvauksia suunnitteilla! Tiedän, etten ole ainoa, joka on pitänyt kevään taukoa.

Aurinkoista viikkoa!

– Venla

Millaisen mallin kanssa teen mielelläni yhteistyötä

Teksti ja Kuvat: Elsa Wellamo Kannen kuvassa Mirva Behm

Edellisessä kirjoituksessamme Venla kertoi, millaisiin asioihin hän kiinnitää huomiota valitessaan kuvaajia. Siksipä tänään ajattelin paneutua myös hiukan siihen, mitä itse toivon vastaavasti malleiltani.

Osa kuvauksistani on palkallista toimintaa, jolloin toimin luonnollisesti täysin asiakaspalveluhenkisesti enkä sitä kautta omaa mallia kohtaan juuri suurempia ”vaatimuksia” kuin sen, että sovimme ennalta selkeästi, mitä hän haluaa minun kuvaavan. Ja, että antaa myös vapauden tehdä parhaani toivotun tuloksen eteen.

Osa kuvauksistani taas on vapaa-ajalla tapahtuvaa harrastushenkistä toimintaa, niin kutsuttua TFP-yhteistyötä. Se perustuu nimensä ”Time For Photos” mukaisesti ajan vaihtoon. Malli tuo kuvaan persoonansa, kokemuksensa, ideansa ja panoksensa vaihtarina minun vastaavalle. Puhun tänään siis nimenomaan tällaisten kuvausten hengessä tapahtuvasta yhteistyöstä, millaisten mallien kanssa mieluiten toimin. Toki moni seuraava asia on sellainen, joka kannattaa asiakassuhteessakin olevan lukaista:

Avoimuus, toiveet, rajoitteet ja pelot:

Toivon, että minulle kerrotaan jo suunnitteluvaiheessa avoimesti ja rohkeasti toiveista ja ideoista. Olen helposti innostuva ihminen ja se parasta valokuvaamisessa onkin, kun inspiraatio tarttuu ja ruokkii kummankin luovuutta. Avoimuuden yksi tärkeimmistä puolista on se, että kerrotaan jo ennalta, mitä oikeasti halutaan kuvattavan. Ei sinne päin. Kerrotaan se todellinen toive, vaikka se saattaisi tuntua alkuun nolohkoltakin. Voi olla kurjaa tai jopa kiusallista, jos se pulpahtaakin ”yllärinä” vasta kuvaushetkellä pinnalle eikä sitä syystä tai kolmannesta voi toteuttaa ollenkaan. Toki pikkuylläreitä tulee ja niitä on kiva toteutella, mutta isommissa haaveissa voi tilanne olla toinen.

Haluan myös kuulla mahdolliset pelot ennalta. Tilanne on erittäin hankala esimerkiksi silloin, jos olemme yhdessä sopineet kuvaavamme luonnonhelmassa seminudea ohueen kangaspalaan pukeutuneena ja paikan päällä paljastuukin, että malli ei kykene minuuttiakaan olemaan paljain varpain panikoimatta.

Ymmärrän toki vaikkapa käärmepelon, se on itsellänikin vakava. Todelliset riskit otetaan aina huomioon, mutta toistuva hokeminen kuinka kamalaa kaikki on, on raskas paikka kenelle tahansa ja voi lopulta pilata koko shootin hengen. Tällöin koen, että kaikki kuvaamiseen varaamani aika ja positiivinen energia valuu muualle kuin minne oli aluperin tarkoitus. Pieni tsemppi onnistuu toki luontevasti ja on ok, mut mallillakin on oltava oma tahtotila ja kyky keskittyä kuvaamiseen. Jos malli haluaa itsestään kuvan sammaleikossa, hänen täytyy pystyä siinä tovi poseeraamaan. Nämä kaikki itse lokaatioon tai muuten tilanteeseen liittyvät ahdistukset ja pelot kuulen mielelläni ennalta. Eihän kuvaajankaan oleteta menettävän hermojensa hallintaa mutapohjan takia, miksi se olisi suotavaa mallille? Kerro ennalta, et inhoat moista, ni mennään muualle kuvaamaan.

Myös sen, jos toisten ihmisten mahdollinen läsnäolo häiritsee, kuulen mielelläni etukäteen. Monesti lokaatiot ovat julkisia paikkoja, joten ihan kaikkialla ei kutsumattomiltakaan silmäpareilta voi välttyä. Tämän otan luonnolllisesti huomioon myös. Toisia ei ujostuta istahtaa alastomana kivelle keskelle koskea, vaikka selän takana on nippu kalastajia siimat solmussa. Toinen taas hermostuu, kun pitäisi vaihtaa toppi toiseen tummennettujen lasien takana, auton takapenkillä, tyhjällä parkkipaikalla. Kerro näistä, yhteisten sopimusten mukaisesti kuvataan hyvässä hengessä.

Tämä ihanuus sen sijaan heittäytyi täysin spontaanisti virran ja sifongin vietäväksi ja saimme aikaan nipputolkulla synkkiskarkkia. Sara Strömmer seireeninä.

Kyky heittäytyä suunnitelmasta toiseen:

Kuvaan vain vallitsevalla valolla ja miljöössä, joten tilanteisiin liittyy usein paljon yllärimomentteja. Maaperän ja rakennusten muodot, taustat, sääolosuhteet sun muut saattavat keikauttaa suunnitelmat ihan toisaalle. Siksi arvostan mallin kykyä heittäytyä uuteen kuin myös joustavuutta osata irrottaa toviksi toiveistaan, tai ainakin löysentää niitä. Aina ei alkuperäinen käsikirjoitus toteudu, mutta sen sijaan saattaa syntyä jotain vielä makeampaa. Ja alkuperäisenkin idiksen voi toteuttaa seuraavien shoottien listalla.

Studio-olosuhteissa vastaavia muutoksia ei tule yhtä usein, se on vakaampi vaihtoehto kaikin tavoin heille, jotka haluavat tehdä asiat juuri kuten suunniteltu on. Meidän tuolla luonnossa / miljöössä missä lie olemmekin, on kyettävä menemään enemmän tilanteen mukaan. Siksi se on itselleni spontaanina ihmisenä mieluisampi tapa toimia.

Epämukavien olosuhteiden sietokyky:

Teen omalta osaltani toki parhaani, jotta kuvattavalla on hyvä olo niin henkisesti kuin fyysisestikin. Mutta se ei ole yksin minun harteillani. Luonnonhelmassa tulee toisinaan epämiellyttäviäkin yllätyksiä: vesi on kylmää, muta märkää, puolukkavarvikko ja kuusenrunko raapii, tuulessa palelee ja aurinko paistaa silmiin. Tämä kaikki on hinta siitä, että me saamme sen napakymppiosuman. Myös minä palelen kanssasi siellä: kiipeän jonnekin, mikä pelottaa, makaan mahallani jossain, mikä sotkee. Luultavimmin juoksen paljain säärin siellä missä sinäkin. Vedessä varsinkin, oli siellä hiekkapohja tai mutaripulilöllöä.

En odota malliltani mitään ylenpalttiset rajat ylittävää, en fyysistä kipua enkä varsinkaan mitään, mikä riskeeraisi turvallisuuden. Silti jonkin verran epämiellyttävää oloa ja itselle entuudestaan vierasta asiaa täytyy kyetä kestämään. Melkein aina tuolla luonnossa joku edellä mainituista ällötyksistä toteutuu. Useimmiten ainakin kylmä. Ja märkä.

Kärsivällisyys ja asenne:

Joskus oikean kuvakulman ja asennon löytymiseen menee aikaa. Kameran säätöjä muutellaan keliolosuhteiden ja kuvakulmien myötä koko ajan. Mallin täytyy toisinaan kyetä olemaan hankalissakin asennoissa tovin tai muistaa, miten löytää äsken otettu asento uusiksi. Meillä on useasti persukset puutuneet ja selät krampanneet, mut asenne ei hyydy. Etenkään, kun tiedetään kumpikin, että tulos on kaiken sen pinnistämisen väärtti.

Kannen mallina toiminut Mirva Behm on loistava esimerkki tästä artikkelin alussa. Tuota tuolikuvaa otettaessa käytössämme oli juuri mailleen laskeva aurinko ja pirnatun hankala tuoli, jolla olla. Kiitos Mirvalle, jonka selkälihakset todellakin kramppasivat ottohetkellä. Asenne sen sijaan ei.

Ollakseen Ilmatar, Tuulen jumalatar uskomattoman uljas Jessika Elo tanssi purevan tuulen ja sifongin keralla 567 laukaistun kuvan verran, melkein tunnin siis. Huusin moneen kertaan ”kestätsä vielä?” ja tämä vain nyökkäsi ja jatkoi tanssiaan kalliolla. Saimme kanssaan moneen moneen eri tunnelmaan ja sävyyn yhdet parhaista ottamistani kuvistani koskaan. Kiitos olet ihan mieletön!!

Luotettavuus:

Julkaistaan vain niitä kuvia, jotka olemme yhdessä sopineet julkaistavaksi eikä milloinkaan previkoita / esimerkkikuvia ja raakileita, jotka on mallin valittavaksi lähetetty. Ei muokata uusiksi valmiiksi editoituja kuvia muilla filttereillä eikä niitä rajailla omin päin ellemme ole erikseen tästä sopineet.

Voidaan luottaa toisiimme myös palautteen annossa. Kerrotaan avoimesti, jos mitään lisätoiveita on ja erityisesti jos jokin ei ole mennyt, kuten toivottua. Haluan kuulla palautetta eikä sen tarvitse olla aina pelkästään hyvää. Myös rakentava palaute on tervetullutta. Esimerkiksi, jos edittini ei mallin silmään toimikaan, tai olen ohittanut jonkun hänelle tärkeän asian, niin mieluummin haluan luottaa siihen, että se kerrotaan suoraan.

Olisi kurjaa, jos kuva jäisi mallin puolelta julkaisematta vain, koska en ymmärtänyt mustien silmänalusten tai suupielen vieressä olevan ilmerypyn olevan hänelle niin herkkä kohta. Itsekin mallina toimiessani usein pelkään, että kuvaaja loukkaantuu, jos en pysty hyväksymään hänen valitsemaansa kuvaa julkaistavaksi. Tai mietin, olenko liian vaativa, jos sanon suoraan, etten pidä siitä, että terävöitys pahensi kuivan ihon ryppyjä ja näytän 85-vuotiaalta 45-vuotiaan sijaan. Pelkään, että minut leimataan hankalaksi akaksi, jos en toisinaan hyväksy kaikkea. Mutta samaan aikaan myös kuvaajan roolissa tuntuisi kurjalta laittaa aikaa kuvaedittiin sellaiseen otokseen, joka jää pölyttymään koneen uumeniin vain, koska mallin mielestä hänellä on siinä liian pyöreät posket.

Säästä mun aikaa ja sano rohkeasti, ettet tykkää, jos et tykkää jostain. Se ei haittaa. Tai pelasta jo käytetty aika: ”Ihana kuva muuten, mut huomasitko, et mun sääreen jäi mustelma, otatko sen pois.” Ei kerrassaan ole mikään ongelma tämä. Mut se on ongelma, jos se jäi häiritsemään sinua.

Marraskuun paikkeilla oli parkkihallissa hyytävän kylmä, kun kuvasimme Akin kanssa mieskalenteriin matskua.. Ihan superhauska kuvattava, mukava ja palautteet kulkee puolin toisin jouhevasti. Kesä olis täällä, josko miehen saisi taas kameran eteen, kun on kerrankin lämmintä.

Ulkopuolisten henkilöiden, kissojen ja koirien tuominen kuvaustilanteeseen:

Täysin sovittavissa oleva asia. Useimmiten en henkilökohtaisesti halua TFP-kuvaushetkeen ystäviä enkä puolisoita mukaan. Mutta en tokikaan tuota täysin kiellä. Syy, miksen heitä halua, on se, että läsnäolonsa usein saattaa vaikuttaa yllättävillä tavoilla siihen, miten malli kanssani kuvatessa käyttäytyy. Kyseisen pänkkäpäisyyteni perustan toisaalla kokemiini tilanteisiin. Tiedän, mitä läheisen ihmisen läsnäolo voi tuoda mukanaan. Hän onkin tilanteessa yhtäkkiä vaikka vaimo, ei malli.

Esimerkiksi teatteritreeneihin osallistuva lapsi ei välttämättä uskalla näytellä rooliaan rähjäävänä menninkäisenä ollenkaan, jos jompi kumpi vanhemmista seuraa harjoituksia vierestä. Jos vanhemman on oltava paikalla, hän odottaa treenitilojen ulkopuolella. Samoista syistä ohjaisin mukaan otettavan tukihenkilönkin itse kuvaustilanteen ulkopuolelle tai valjastaa assariksi. Hang aroundiksi en ketään tahdo sivustalle roikkumaan. Kannattaa siis varautua siihen, että hän pääsee pitelemään reflaa ja juoksentelemaan jeesusteipin ja hiuslakan kanssa ympäri metiköitä.

Tukihenkilö turvana?

TFP-kuvauksia teen mieluiten heidän kanssaan, joille kamerani eteen astuminen ei ole maailman pelottavin asia. Tämä on minulle vapaaehtoinen ja luova harrastus. Ja mitä turvallisuuteen tulee: Yhtä lailla minuakin saattaa arveluttaa omasta puolestani. Mitä, jos ennaltasovitussa lokaatiossa odottaa joukko rautaputkilla varustettuja korstoja ja mä löydän itseni tajuttomana jorpakosta ilman autonavaimia, kamerakalustoa ja hampaita?

En lähde kuvaamaan sellaista, jota pidän niin epäluotettavana tai uhkaavana, että sinne tarvitaan puoliso varmistamaan turvallisuutta. Ja ennenkuin joku huutaa: ”sähän kuvaat vain naisia!” Enimmäkseen kyllä, koska heitä löytää helpoiten, mutta enenevässä määrissä myös miehiä. Ja toisaalta: Eikös naiset ole niin kutsutusti ”syötteinä” juuri loistavia? Vai olenko katsonut liikaa elokuvia… Ehkä maybe, mutta kun huudamme kuorossa ”tietenkin naisen pitää saada ottaa tukihenkilö mukaan”, moniko ajattelee sitä näin päin? Saanko minäkin kuvaajana ottaa tukihenkilön? Tai kenen ylipäätään pitäisi saada ottaa tukihenkilö mukaan? Nämä on asioita, joista toivoisin asiallista keskustelua suuntaan jos toiseen.

Enimmäkseen tukihenkilöitä ilmeisesti otetaan mukaan boudoir / nudekuvauksiin, mikäli olen oikein ymmärtänyt. Korjatkaa, jos olen väärässä! Jos ne on tulevaisuuden toiveaiheita, voimme tutustua toisiimme alkuun kuvaten vaikkapa ihan vaatteillakin. Pilkkihaalareillakin saamme aikaan varmasti mielenkiintoista settiä ja malli saa rauhassa arvioida, olenko sellainen kuvaaja, jonka kanssa voi pyörähtää joku toinen kerta sifongissa.

Jokainen malli on minulle tärkeä myös jatkon kannalta. En halua ajatella ketään ”kertakokemuksena” vaan näen mallit ennemminkin mielenkiintoisina persoonina, joiden kanssa yhteistyölle olisi mahdollisesti tulossa jatkoakin. Tutustutaan rauhassa, useimmiten niistä seuraavista sessioista näkeekin kuinka tuttuus näkyy myös tulosten kehittymisessä. Malli oppii mun tapani ohjata ja minä hänen puoliaan.

Lapset, kissat ja koirat.

Kiitos ei, ei ainakaan yllättäen. Sovitusti toisinaan, riippuen siitä, mitä tehdään, mut enimmäkseen ei. Minulla tuppaa nuo lokaatiot olemaan sellaisia, joissa harvoin on turvallista liikkua paljain tassuin ja lasten läsnäollessa malli harvoin pystyy keskittymään täysin kuvaamiseen itse.

Olen niuho ja haluan vaalia omaa vapaa-aikaani, johon TFP-kuvaus kuuluu. Minäkään en marssita päiväkoti-ikäisiä mukanani shoottiin. Sen sijaan assarintarpeeseen saatan pyytää mukaan vaikkapa mieheni, joka on valokuvaaja itsekin, jos se on mallille ok. En myöskään loukkaannu, jos malli kieltää tämän läsnäolon.

Lumoava Pinksu. Kanssaan kuvatessamme meillä oli Arto apukätenä mukana. Isosti avuksi oli hämärän metsälammen luona, että saimme ilta-aurinkoa taiottua upean faunattaren kasvoille.

Kuvaaminen on kuin paritanssia: Kummankin panos yhtä tärkeä, meillä ei olisi kuvia ilman toisiamme. Ollaan avoimia, reiluja ja kannetaan omat luovat hulluutemme areenalle. Annetaan ja otetaan samassa suhteessa, niin kyllä sieltä useimmiten syntyy jotain taianomaista.

Kesän kuvauskarkkeja innolla odottaen!!!!!

Elsa Wellamo

Millaisen kuvaajan kanssa teen mielelläni yhteistyötä

Kansikuva: Timo Westerberg

Viime aikoina tekstini ovat olleet enemmänkin pohdiskelevia, sillä olen pitänyt kuvauksista taukoa. Osittain syynä on ollut raskaus, osittain korona. Nyt alan kuitenkin pikkuhiljaa aktivoitumaan mallina ja muutamat kuvaukset on jo kesälle sovittuna. Niinpä päätin kirjoittaa tällä kertaa siitä, millainen on mielestäni hyvä kuvaaja.

Jonkin verran odotuksiini tietysti vaikuttaa se, millaisesta yhteistyöstä on kyse. Mikäli olen palkannut kuvaajan, odotan hänen olevan kuvaustilanteessa myös asiakaspalvelijana. Käytännössä tämä saattaa tarkoittaa joko kykyä ottaa tilanne haltuun tai toisaalta kykyä toimittaa minulle juuri sellaiset kuvat kuin olen tilannut. Tärkeä taito on myös osata lukea, kumpaa näistä haluan. Useinhan se on jotain noiden väliltä. Kaikkea vastuuta ei toki voi tästä kuvaajan harteille sälyttää vaan tietysti myös asiakkaana pyrin esittämään toiveeni mahdollisimman selkeästi.

Uusia kuvia odotellessa jaan kuvia vuosien varrelta. Tässä yksi, joka edelleenkin kuuluu ehdottomasti suosikkikuviini.
Kuva: Mikko Saxlund

Jos taas kyseessä on TFCD-yhteistyö tai itselleni palkallinen keikka, silloin kuvaaja hoitaa lähtökohtaisesti oman tonttinsa, ja itse hoidan omani. Tietysti hyvä ilmapiiri on aina jokaisen vastuulla, mutta varsinaista rohkaisua tai tsemppaamista en näissä tapauksissa kuvaajalta odota. Jos jokin kuvausaihe olisi itselleni sen verran vaikea, että tätä kaipaisin, palkkaisin mieluummin itselleni kuvaajan kyseisiin kuvauksiin. Silloin voin odottaa hänen olevan tilanteessa minua varten.

Kuvaukset ovat minulle pääasiassa mukava harrastus, ja mieluiten sitä tietysti harrastaa yhdessä mukavien ihmisten kanssa. Mitään turhaa säätöä ja vääntämistä ei varmasti kukaan vapaa-aikaansa halua. Olen ollut onnekas ja saanut kuvata yhdessä monien taitavien ja mukavien kuvaajien kanssa. Joidenkin kanssa tietysti synkkaa paremmin kuin toisten, mutta mitään aivan horror-kokemuksia ei itselleni onneksi vielä ainakaan ole tullut vastaan.

Viimeisimpiä kuvauksiani ennen taukoa. Seuraavat kuvaukset Kristan kanssa ovatkin jo suunnitteilla.
Kuva: Krista Riitinki

Millaisia piirteitä sitten arvostan valokuvaajissa?

Selkeä viestintä

Jos kuvaajalla on jokin visio, haluan kuulla sen. Jos oma ideani on aivan tuhoon tuomittu kuvausteknisestä näkökulmasta, haluan kuulla sen. Selkeä viestiminen asioista jo kuvausta suunnitellessa antaa paremmat mahdollisuuden kummallekin valmistautua kuvauksiin. Yleensä itseltäni löytyy aina ideoita, mutta mielelläni kuuntelen ideoita myös kuvaajalta. Olen myös huomannut, että kuvista kyllä tulee parempia, jos kumpikin on ideasta innoissaan. Tämä onnistuu parhaiten juuri yhdessä suunnittelemalla.

Myös kuvaustilanteessa toivon kuvaajan osaavan ohjata selkeästi. ”Vähän tonne suuntaan” on hyvin hankala ohje toteuttaa. Varsinkin, jollet edes kunnolla näe, mikä on ”toi suunta”. Lisäksi epäselväksi jää, pitääkö liikkua sinne kokonaan vai kenties kääntyä. Ja jos kääntyä, käännänkö koko vartaloa, vyötäröstä ylöspäin, päätä vai kenties vain katsetta. Ja ”vähän”, mitä se sitten kenellekin tarkoittaa…

Liikun mielestäni kameran edessä melko luontevasti, eikä kuvajan tarvitse asetella minua siihen alusta alkaen. Jos kuvaaja kuitenkin haluaa näin tehdä, toivon hänen olevan ohjeissaan selkeä. Lisäksi kuvaaja on kuitenkin se, joka kuvaustilanteessa näkee valmiin asetelman, joten hänen on helpompi hoksata, jos esimerkiksi jalka taittuu istuessa kokonaan pois kuvasta näyttäen hassulta.

Luotettavuus

Jokainen varmasti ymmärtää, että luottamus on näissä piireissä todella tärkeä asia. Jo etukäteen toivon voivani luottaa siihen, että sovituissa aikatauluissa pysytään. Tämä koskee sekä kuvausta että valmiiden kuvien toimistusta.

Lisäksi minun on pystyttävä luottamaan siihen, ettei minusta julkaista sellaista kuvamateriaalia, jota en halua julki. Erityisesti vähäpukeisissa kuvissa se raja on välillä hiuksen hieno. Voi olla, että samasta setistä joku kuva on erittäin tyylikäs ja julkaisen sen itsekin mielelläni sosiaalisessa mediassa, toinen kuva taas onkin ilmeestä tai kuvakulmasta johtuen enemmänkin porno-kategoriaan kuuluva enkä missään nimessä halua sellaista itsestäni julki. Kerron kyllä kuvaajille jo etukäteen olevani näissä asioissa tarkka, ja siksi odotan, että sitä kunnioitetaan myös kuvausten jälkeen.

Kokemus

Kuten niin monessa muussakin hommassa, tässäkin oppii tekemällä. En tietenkään tarkoita, että aloittelevat kuvaajat olisivat kaikki huonoja ja kaikki kokeneet kuvaajat olisivat hyviä. Kuitenkin kokemus tuo usein tiettyä varmuutta tekemiseen.

Itse olen huomannut myös sen, että pelkän kamerankäyttökokemuksen lisäksi kuvaajien ammattitaitoon vaikuttaa kyllä paljon myös se, mitä he ovat kuvanneet. Poikkean itse perinteisestä mallinmuotista, joten saatan olla haastava kuvattava kuvaajalle, jonka aiempi kuvauskokemus on lähinnä pitkien ja hoikkien mallien kanssa. Toisaalta joku saattaa hahmottaa muodokkaampaa naisvartaloa paremmin, vaikka kuvauskertoja olisi aiempaa esimerkkiä merkittävästi vähemmän, jos malleissa on ollut enemmän variaatiota.

Heittäytymiskyky

Olen itse sellainen, joka tykkää suunnittelusta. Siitä huolimatta joskus ne parhaat ideat syntyvät vasta kuvauspaikalla. Siksi toivon myös kuvaajalta tiettyä heittäytymiskykyä, ettei jokin loistava idea jää kokonaan käyttämättä vain siksi, ettei sitä oltu tajuttu suunnitella etukäteen. Varsinkin ulkokuvauksissa tai muuten luonnonvaloa käytettäessä tämä toki onkin ihan itsestäänselvyys. Niihin liittyy niin monta muuttujaa, joihin ei voi itse vaikuttaa. Rantakuvista voi saada huippumakeat, vaikka ennusteen aurinkoa ei näkyisikään vaan sen tilalle tulisi kaatosade.

Erityisesti luonnossa kuvatessa haluan myös välillä inspiroitua miljööstä.
Kuva: Teemu Kivekäs

Moni tuttu kuvaaja varmasti tunnistaakin näistä itsensä. Ainakin tiedän pitäisi!

Olisi kiva kuulla myös kommnetteja sekä kuvaajilta, malleilta että mahdollisilta kuvausasiakkailta. Allekirjoitatko nämä? Lisäisitkö kenties listaan jotain?

Aurinkoista viikkoa!

– Venla

Minäkuvaa – selfiekuplasta kuvaajan näkemykseen?

Teksti: Elsa Wellamo ja kuvat: Annika Marjamäki, Jari E Miettinen, Ville Ruusunen ja Arto Soini. Artikkelikuva nippu selfieitä.

Miten sinä näet itsesi vs. miten muu maailma näkee sinut? Herkullinen ikuisuuskysymys ja jonkin verran aina yllätyksellinen ja erilainen.

Kun suunnittelen kuvaavani ihmisen, haluan ennen kaikkea tallentaa hänen energiansa. En ole kiinnostunut virheettömästä ihosta, suorasta hammasrivistä tai vastaleikatuista hiuksista. Minua ei kiinnosta vaatekaapin sisältö, meikkipohjan kerrokset eikä vyötärönympärys. Mikä sen sijaan kiinnostaa, on voima, herkkyys, henki. Ne kaikki hehkuvat ulospäin vahvemmin kuin mikään kuorrute pinnaltasi. Suurin osa kuvaajista tekee parhaansa napatakseen talteen palan persoonastasi.

Miksi juuri nyt kirjoitan tälläisiä?? Koska olen saanut palautetta parilta mallilta, että he toivoivat minun kuvaavan heitä ennemmin selfien kaltaisina. Miksi ihmeessä haluaisin kuvata ketään vain ennalta määrätystä kulmasta. Siitä ainoasta, josta hän itseään peilikuvana katselee?

Sinä ja minä olemme niin paljon enemmän kuin vain heijasteita peilistä. Enkä myöskään halua kokea olevani selfiekepin jatkopala. Toki on upeaa, kun kuvattava tietää parhaat kulmansa ja auttaa minuakin tavoittamaan ne, mutta ei kai niiden tarvitse ainoita olla?

Ja tämän kirjoituksen kuvitukseksi laitoin luonnollisesti tällä kertaa omia selfieitä ja kuvaajien näkemyksiä minusta niiden ohessa. Selfiet artikkelikuvassa on perinteisesti ”vasurilla” vedettynä yläviistosta ja jutussa kuvaajan ottamat. Mikä rikas maailma meillä onkaan käsillämme, kummassakin puolensa. Ja myönnän: olen minäkin nieleskellyt monen kuvaajan ottaman kuvan kohdalla, et tuli jotain ihan muuta, mitä olin odottanut tai toivonut. Mutta samalla taas erilaista ja siten mielenkiintoisempaa, mitä olisin itse tajunnut ottaa. Ainakin rehellisempää.

Kiitos Ammille upeasta syksyisestä sessiosta!! Avasit monin tavoin silmiäni nähdä minut myös toisenlaisena minuna.

Kuvaaja haluaa ikuistaa sinut juuri siten, miten hän sinut näkee ja kokee. Olet enemmän kuin vain kuoresi. Kun näet peilikuvasi aamulla, kasvot turvonneina, silmäkulmat rähmäisinä, haluamme, että muistat olevasi halutessasi myös ryhdikäs ja komea. Oma vakionäkymäni aamuisin on Ozzy Osbourne. On todella. Ja sydämellinen kiitos omille kuvaajilleni, että se ei ole ainoa päässäni jylläävä minäkuva. En kuitenkaan toivoisi olevani pelkästään se muovifiltterinen iäti makeasti hymyilevä nukkenaama, jonka vakiona otan selfienä. Toki otan: Hiveleehän sekin mieltä, kun ikävuodet vähenee yhdellä säädöllä puolikkaaseen oikeasta ja leukaperät voi muokata mieleisekseen. Mutta maailma ei näe meitä siten!

Model and styling Elsa Wellamo Jari E. Miettinen @jmiettinen.pic.fi

Kuvaaminen on roolileikki, loistava keino etsiä minuuden eri tasoja ja nimenomaan muitakin näkökulmia kuin vain mitä sieltä käsivarren matkan päästä voit tarkastella. Voit olla tänään barbie, perkele, hengetär ja sinä ja kaikkea siltä väliltä. Jokainen todellisia puolia sinusta ja yhtä arvokkaita. Se on myös keino tutkia, millaisia kerroksia itsestä löytyy. Enkä todellakaan tarkoita edelleenkään pelkkää ulkonäköä, vaan persoonan vahvuuksia ja mielenliikkeitä.

Olen saanut ikuistettua ihmisistä ulos hersyvän naurun, alkuun usein puolivahingossa. Näytettyä, miten uskomattoman kauniita he ovat nauraessaan. Yllättävän moni kuvittelee nimittäin näyttävänsä aasilta. Juuri näillä sanoilla ilmaistuna: aasilta. Voiko kukaan oikeassa elämässä, valokuvien tällä puolella kutsua ketään aasiksi, koska tämä on hyväntuulinen ja hänen seurassaan on hauska ja helppo olla? Naura, vaikka hampaasi eivät ole suorat ja rypyt otsallasi painuvat syvemmällle.

Aurinkoinen lauantai. Villellä uusi kamera ja minulla halu saada ihan vain leikkiä. Oli hauskaa ja vapauttavaa. Juuri sellaista, mitä itsekin aina toivon omilla kuvattavillani olevan.

Opi näkemään itsesi muistakin kulmista kuin yläviistosta täydellisessä tällingissä ja vinossa hymyssä. Vaikka se olisikin ”se paras” puoli sinusta. Tuskin haluat antaa maailmallekaan sellaista kuvaa, että olet alituiseen kyykyssä tai kontallasi? Miksi siis näyttäytyä jatkuvasti sellaisena, mitä ei juuri koskaan ole.

Omia lemppareitani aina vain. Kerrankin luovutin täysin ohjista ja annoin kuvaajan viedä. Alusta loppuun. Design & Kuva Arto Soini

Opettelen tätä kaikkea itsekin, ihan joka päivä. Kannustan uskaltamaan tulemaan ulos sieltä selfie-filtterikuplasta aina välillä. Saatamme kaikki yllättyä ja löytää rinnalle jotain vieläkin arvokkaampaa. Mielenkiintoisen, kaikkine rooleinemme rakastetun ja monipuolisen ja ehkä jopa totuudenmukaisemman minän.

Upeita kuvaushetkiä sinulle toivottaen:

Elsa Wellamo

Tanssinopettaja-valokuvamallin hyppy liikkuvan kuvan kuvaamiseen

Olen poseerannut monissa tanssillisissa valokuvissa, mutta videoiden teko oli uusi haaste
Kuva: Pekka Innanen

Aiemmassa kirjoituksessani mainitsinkin, että tanssinopettajan työni ovat koronasta huolimatta jatkuneet. Eivät tosin tanssisalissa vaan etänä kotoa käsin. Kuvan siis tanssitunteja videolle, ja ne postitetaan oppilaille, jotta he pääsevät treenaaman kotoa käsin.

Videolla esiintyminen onkin melko erilaista kuin tanssisalissa opettaminen. Olen sen tyyppinen esiintyjä ja opettaja, että nautin kovasti vuorovaikutuksesta. Suurin ero tässä etäopetuksessa onkin normaaliin verrattuna ehdottomasti se vuorovaikutuksen totaalinen puuttuminen. Erityisesti alkuun oli vaikeaa saada itsensä “käyntiin” kuvaamista varten. Tanssisalissa oppilaiden parissa tämä on huomattavasti helpompaa, eikä silloin esimerkiksi pieni väsymys tunnu missään.

Valokuvauksiinkin liittyy vuorovaikutus. Kuvaukset on usein ainakin jossain määrin suunniteltu etukäteen yhdessä kuvaajan kanssa ja kuvausten aikana vaihdellaan ajatuksia vähintäänkin kuviin liittyen, usein paljon muuhunkin. Lähes poikkeuksetta saan myös nähdä otettuja kuvia pitkin session, joten pystyn ikään kuin vuorovaikuttamaan myös näiden kuvien kanssa. Niissä näkyy suoraa palautetta, jonka avulla pääsen korjaamaan suoritusta.

Nyt tosiaan kuvaan videot yksin olohuoneessani. Valmiin tuotoksen näen vasta kuvauksen päätyttyä. Olen välillä miettinyt, olisiko kuvaaminen erilaista, jos näissäkin kuvauksissa olisi mukana kuvaaja. Varmasti jossain määrin olisi. Erityisesti, jos video oltaisiin suunniteltu yhdessä, ja saisin kuvaajalta palautetta kesken kuvausten. Toisaalta videolla esiintyminen on joka tapauksessa hyvin erilaista kuin valokuvissa poseeraaminen.

Poseerauksia, ilmeitä ja kuvakulmia kuviin hiotaan välillä todella tarkkaan. Liikkuvaa kuvaa kuvatessa ei varmaankaan pystyttäisi samaan. Videolla esiintyessä on myös paljon enemmän hallittavia osia. Hyvä asento ei riitä vaan myös liikkeet ja puhe on saatava sujuvaksi. Jonkin verran olen videoita kuvatessa joutunutkin ottamaan normaalia rennomman asenteen, jotta valmiitakin tuotoksia syntyy.

Ikäni puolesta minun oletetaan taitavan hyvin erilaisia tietoteknisiä tehtäviä, mutta todellisuudessa olen niissä todella huono
Kuva: Tuomo Niemi

Tekniikassa on itselläni ollut, ja on edelleen, paljon opettelemista. Moni osaakin varmasti samaistua siihen, että tämän poikkeustilan myötä on joutunut kehittämään tietoteknisiä taitojaan. Toisaalta malliharrastukseni vuoksi tämä etätanssinopettajaksi hyppääminen kävi minulta suhteellisen helposti. Olen kuitenkin tottunut katselemaan itseäni kuvissa. Ja jopa tykkäämään omista kuvistani. Video on silti monella tapaa paljon raadollisempi kuin valokuva. Ainakin jokainen malli ja kuvaaja tietää, että usein kuvien takana on tarkkaan mietitty ja hiottu poseeraus, joka korostaa vartaloa juuri halutulla tavalla. Videolla tanssiessa vartaloa kuvataan eri suunnista ja kaikki kuvakulmat ja asennot eivät ole niitä imartelevimpia.

Vatsa mahtuu vielä juuri ja juuri tavallisiin, korkeavyötäröisiin treenitrikoisiin

Olen tällä hetkellä raskaana. Vaikka rakastan vauvamassuani ja ennemminkin haluan korostaa sitä sekä arjessa että kuvissa, tanssivideoita kuvatessa olen yllättänyt itseni välillä jopa harmittelemasta pyöreää olemustani. Näitä tunteita lähemmin tutkittuani, kyse ei oikeastaan ole ollut juurikaan vartalon tämänhetkisestä mallista vaan siitä, että jotkin liikkeet on siitä johtuen mahdoton toteuttaa sulavasti. Lisäksi yhtä kuvaamaani jumppavideota katsoessa alkoi selän raskaudesta johtuva virheasento hieman häiritä. En olisi siihen varmasti edes kiinnittänyt huomiota ilman tuota videota.

Kaiken kaikkiaan videointi on ollut hauskaa ja opettavaista. Jo aiemmin olen miettinyt välillä videolla malleilua, ja tämän menneen projektin myötä halu on vain voimistunut. Aion ehdottomasti toteuttaa jonkinlaiset liikkuvan kuvan kuvaukset ihan kuvaajan kanssa, kunhan tästä poikkeustilasta päästään.

Oma videoprojektini voisi olla boudoir-tyylinen
Kuva: Tommi Ääri

Aurinkoista viikkoa!

– Venla

Mitä tehdä, kun on reilusti kotoiluaikaa

Rento aamupäivä kotona. Tällaisia odotin olevan tämän kevään aika jopa kyllästymiseen asti.

Täytyy heti alkuun kertoa, että suunnittelin tämän aiheen pari viikkoa sitten. Silloin vaikutti kovasti siltä, että tämän kevään aikana tulee olemaan luppoaikaa reilusti tavallista enemmän. Näin ei kuitenkaan ole käytännössä ollut, sillä näköjään myös tanssinopettajan työtä on mahdollista tehdä etänä. Kiitos ihanan rohkean esimiehen, jolle selkeästi aivan ykkösprioriteetti on pitää sekä asiakkaat että meidät palkolliset tyytyväisinä.

Näin olen päässyt myös yhdistämään entistä vahvemmin roolini tanssinopettajana ja mallina. Viime aikoina mallihommat eivät ole vieneet videokameran eteen, joten tämän etätuntiprojektin myötä olen myös totutellut katsomaan itseäni videolta. Koska olen tällä hetkellä 20. viikolla raskaana, myös body love -henki on kovasti läsnä. Rakastan tätä vauvamassuani, mutta välillä toivoisin näyttäväni videolla hieman ketterämmältä ja sulavammalta. Jonkin veran myös raskauden aiheuttamat virheasennot ovat häirinneet kuvatessa, kun siinä selkeästi näen oman selän kaartuvan notkolle, vaikka samalla ohjeistan muita pitämään selän suorana.

Mutta sitten itse aiheeseen. Asioita, joita kuvittelin tekeväni ”koronteeniin” aikana, kun kerrankin ehdin.

Kosmetiikka-inventaario

Nykyään pyrin hankkimaan uutta kosmetiikka hyvin harkitusti, mutta aina ei ole ollut näin. Kaapissani on tälläkin hetkellä jonkin verran ikivanhoja rasvapurkkeja ja meikkejä, joita ei sitten tullutkaan käytettyä. Nämä pitäsi heittää surutta menemään. Samalla saattaisi löytyä jokin käyttökelpoinenkin, joka on unohtunut kaapin perukoille.

Hieman täydensin meikkikokoelmaani hiljattain. Mutta maltillisesti ja harkiten. Nykyään suosin luonnonkosmetiikkaa.

Meikkisienten pesu

En uskalla edes lukea ammattilaisten suosituksia siitä, kuinka usein tämä pitäisi tehdä. Olen aivan varma siitä, että itse teen sen aivan liian harvoin.

Meikkaamisen ja hiusten laiton harjoittelu

Olen näissä molemmissa ihan nolon huono, vaikka tykkäänkin laittautua. Osaa pari vähän erilaista lookia ja niillä mennään. Kotipäivinä voisi huoletta kokeilla erilaisia ehostuksia. Eihän se silloin haittaa, vaikka ei osuisikaan heti ihan nappiin.
Erilaisia tutoriaaleja tähän tarkoitukseen on ainakin instagram pullollaan. Sieltä voisi hakea itselle mieluisia lookeja, ja lähteä harjoittelemaan.

Nämä on hankittu alunperin lastenjuhlia varten, mutta uskon, että niitä voisi hyvin hyödyntää myös kuvausmeikeissä.

Vaatekaapin inventaario

Tämä olisi varmasti ainakin parin päivän projekti. Kuten kosmetiikankin kanssa, nykyään hankin uusia vaatteita harkiten. Niitä on kuitenkin tullut aiemmin ostettua lähes holtittomasti, ja liian moni lojuu kaapin perukoilla. Paljon viisaampaa olisi kuskata nämä kappaleet kierratykseen.

Samalla saattaisi löytyä myös joitain unohdettuja helmiä.

Uusien asuyhdistelmien miettiminen

Itse ainakin yhdistelen vaatteita monesti kiireessä aika samoihin pareihin. Moni taipuisi varmasti yhdisteltäväksi vähän vapaamminkin. Tämän yhdistelyn lomassa syttyisi varmasti myös uusia kuvausideoita.

Inspiraatiokuvien etsiminen

Harrastuskuvauksia on tällä hetkellä hankala toteuttaa kuin omien perheenjäsenten kanssa. Tässä kohtaa voi kuitenkin ideoida tulevia kuvauksia. Tallentaa inspiraatiokuvia ja tehdä muisiinpanoja omista kuvausideoista.

Kuvausasujen ja rekvisiitan etsiminen ja tekeminen

Nyt jos koskaan voisi olla aikaa myös rauhassa selailla nettikirppareita ja nettikauppoja. Lisäksi erilaisten kuvausvaatteiden ja -rekvisiitan tekemiselle saattaa olla kerrankin aikaa. Itse sain joululahjaksi ompelukoneen, ja suunnitelmissani oli opetella käyttämään sitä kunnolla. Vaikka ompelu- tai askartelutaidot eivät olisi kummoiset, hyvän idea saattaa kantaa pitkälle. Näin ainakin haluan itse vakaasti uskoa.

Kotitreenit

Näin tanssinopetajana täytyy tietysti vielä lopuksi huomauttaa, että kotoillessa päivää on erittäin kätevä rytmittää myös kuntoilun kautta. Erilaisia kotona toteutettavia nettitreenejä on saatavilla vaikka miten paljon. Niitä löytyy sekä täysin maksutta että pientä maksua vastaan. Suosittelen tarttumaan tähän tilaisuuteen, mikäli ajatuksissasi on ollut aloittaa treenaus, mutta aikaa ei ole aiemmin meinannut löytyä.

Suurin osa kuvaamistani videoista on tarkoitettu vain tanssikoulumme oppilaille kausimaksua vastaan, mutta YouTube-kanavaltamme löytyy myös yksi kehonhuoltovideo, joka on vapaasti kaikkien katsottavissa. Sieltä löytyy myös lapsille satutanssituokio, joka toimii sekin oikein hyvänä liikuntahetkenä ihan koko perheelle.

Tämä ilmajoogahetki taisi olla jo vähän liiankin rentouttava

Mukavaa kotoilua!

-Venla

Kuvaaja & kuvaaja pariskuntana = täystuho

Kirjoittanut: Elsa Wellamo Kuvat: Elsa ja Arto Soini

Helmikuun viimeisiä rakkausteemaisia blogikirjoituksia viedään just nyt… Kun tämä julkaistaan, ollaan jo maaliskuussa, mut kirjoittamishetki on sentäns vielä helmikuun puolella.
Tällä kertaa kirjoitan omasta näkökulmastani millaista on, kun parisuhteen kumpikin osapuoli on kuvaajia. Niinkuin minulla ja miehelläni Arto Soinilla. Toinen meistä on viihtynyt kameran takana pitkän aikaa ja toinen vasta on aiheen piirissä alkumetreillä.

No ihan pelkkää auvoahan se ei ole, voinen kertoa. Ensinnäkin se, joka vasta opettelee olen minä, enkä suinkaan aina muista, että toisella on niitä laukaisuja hitokseen enemmän. Vaikkemme tokikaan ole kilpailutilanteessa keskenämme, niin kyllähän mun on myönnettävä, et turhan usein petyn itseeni, kun en yletä kuvineni lähellekään sitä, mitä näen toisen ottavan. Ja kyllä, ottaa luonteelle tämä.

Artolla kuitenkin on takataskussaan kokemuksen tuomaa nopeutta ensinnäkin tietää, mikä linssi milloinkin on tarpeen, minkälaisilla säädöillä lähdetään eri tilanteissa leikkimään jne. Ja neuvoahan minä en tokikaan moiseen kysy!! En, kun ihan itse täytyy vääntää ja säätää ja vasta kun kaik menee seinille, ni sitten on avautumisen hetki, ”auta nyt!”

Olen aina ollut huono vasta-alkaja. Ja sitten en kysy neuvoa, vaikka toinen enemmän kuin mielellään kertoisi, mut ei. On pitänyt varta vasten opetella ottamaan ohjeistusta vastaan. Mutta koen, että rinnallaan minusta kuoriutuu parempi kuvaaja vauhdikkaammin kuin itsekseni opetellen.

Ostin ensimmäisen järkkärini joulukuussa 2017, käytetyn Canon 5D Mark II:sen. Olimme noihin aikoihin tapailleet Arton kanssa alle kuukauden päivät. Pakkohan se oli uutta kameraa päästä heti luukuttamaan! Joten rykäistiin suoraan yhdessä Turun Gongiin kuvaamaan laulajatar-ystävättäreni Helena Haaparannan keikkaa Crimfallin kanssa.

Ensimmäinen keikkakuvani Arton opastuksella napattuna. Joulukuuta 2017, Helena Haaparanta & Crimfall

Arto lainasi tarvittavaa optiikkaa ja sääti kamera-asetukset kohilleen. Jonkin verran olin asetuksista opetellut edellisen lainakamerani turvin pohjille, mutta pimeää ja savuista keikkatilannetta en ollut vielä päässyt kokemaan. Mitenkä makiaa moinen yhdessä kuvaaminen oli. Tuolloin vielä orastavalle parisuhteelle se enteili pelkkää hyvää.

Sitten keksittiin matkustaminen kameroiden keralla. Tai siis… Artollehan tuo oli tuttua huttua vuosien varrelta entuudestaan, mut itselläni sattui olemaan takana pitkä tauko kaikenlaisesta reissuamisesta eikä kuvaaminenkaan ollut aiemmin ollut mikään erityinen case. Nyt oli. Katselin maailmaa erilaisin silmin kuvaamisen myötä. Olin jo aiemmin havainnut, että siellä missä ennen näin ruman risukon, nyt näinkin romuluisen kuvauslokaation.

Eka reissu kimpassa kamerat kainalossa. Jos lähtee Gdanskiin, on kyllä käytävä Stutthoffin keskitysleirillä. Toki samalla reissulla nähtiin Marlborkin keskiaikainen ritarilinnakin ja pyörittiin muualla turisteina, mutta tämä.. Pysäytti.

Musiikki on meidän kummankin toinen suuri kiinnostuksen kohde. Arto kuvasi keikkoja ja festareita sillä aikaa, kun mä vahdin, et kaljansa pysyi kylmänä. Loistava työnjako!! Joskus tosin jouduin jokusen kaatamaan omaan kurkkuuni, jottei liiaksi lämpene. Toisinaan sain kamerankin käteeni, jotta mies saa ihan oikeasti hetken istahtaa… Tais nähdä minun naamastani, kuinka korpeaa, jos en nyt yhtään kuvaa saa itsekin laukoa välillä.

Ensimmäinen isomman vaihteen yhteinen festarikuvaus osui kohdalle Rockfesteillä Hyvinkäällä 2018. Artolle kyseisen festarin kovinpana vetonaulana toimi Ozzyn osuminen lavalle kameran eteen.

Ja minun momemtum osui kohdalle, kun ikirakas Judas Priestini – Rob Halford oli tuossa nenäni edessä hopeisessa hapsutakissaan starttaamassa keikkaa. Muutoinkin kyseinen Rockfest-viikonloppu piirtyy mieleeni neljän päivän intensiivisenä keikkakuvauskurssina. Hyppy pää edellä altaan syvään päähän.

Kolmen esiintymislavan kesken alati vaihtuvat bändit, sekalaiset valo-olosuhteet, välimatkat pitistä eli lavan etureunaan kuvaajille varatusta alueesta artisteihin. Yksi esiintymislavoista oli vasten aurinkoa, vähällä valokalustolla. Toiselle lavalle porotti aurinko suoraan sisälle ja kolmas lava oli sisällä hallissa rankalla valokalustolla varustettuna. Lähes jokaisen bändin esiintymisten välissä mietittiin Arton kanssa, mikä meni edellisen kanssa hyvin ja missä löytyy petrattavaa ja koko ajan ammuttiin lisää kuvaa. Yritystä ja erehdystä, lisää yritystä ja kourallinen onnistumisia peräjälkeen ja kaikki uudestaan monta kertaa. Lopulta näin omissakin kuvissanikin tosi makeita osumia, mikä kannusti jatkamaan.

”Ai sun mies on kuvaaja, no te varmaan sit kuvaatte toisianne koko ajan!” -Öö, ei. Sepä ei olekaan niin helppoa, mitä ensin voisi kuvitella. Kaikki se varmuus mikä minulla on kuvaajana muiden mallieni kanssa, loppuu juuri siinä kohdassa, kun kameran edessä onkin se, jota katson kuvaajana ylöspän. Kaupanpäälle parisuhteen omat roolitukset nousevat tielle. Sitä on herkempi närkästymään oman siipan kanssa kuin muiden. No tästähän on sittemmin opeteltu pois. Sovittiin, että ei meidän ole pakko aina onnistua, me saadaan kumpikin olla välistä sysipaskoja niin malleina kuin kuvaajinakin. Pääasia, että mennään ja leikitään. Ja!!! On tuota kurakuvaa tosiaan tullutkin napsittua, mut onneksi saatu myös helmiä.

Halusin itsekin tulla kuvatuksi Wellamona, veden emäntänä kuvattuani muita ihanaisia merenneitoja pohjille tovin. Inspiraatio iski toteutettavaksi lähes keskiyöllä Ruissalossa kesäyönä, jolloin aurinko tuskin laskee koskaan. Vieressä BTS-selfie uitetusta Wellamosta Ahtinsa kyljessä.

Viime aikoina meidän tekemisemme on saaneet uutta virtaa ihan roolimuutoksienkin tiimoilta. Arto on viihtynyt aiempaa enemmän videokameran takana, kuvaten muun muassa Rauta-kanavalle Kurusen Jerryn kanssa videohaastatteluja artisteista . Itse taas olen ollut mukana joko assaroimassa kuvauksia tai sitten ottamassa keikoista stilliä, kuten ennenkin. Eli samat tapahtumat ja reissut edelleen, mutta toimenkuvat kulkevat pikkasen erilaisina vierekkäin.

Tuskafestarivibes 2019. Arto videoi viikonlopun ajan Raudalle niin yleisöhaastatteluja kuin artistejakin. Itse lähinnä keskityin musafiilistelyyyn ja satunnaisesti assarointiin eli kaluston kantoaasina katsoin, ettei miehen kalja liiaksi lämpene..

Yks hauskimpia tälläisiä oli marraskuinen kaksipäiväinen Glasgow – Darkness Guides Us-festivaali. Neljä kärpästä yhdellä iskulla: Musiikkia, turistielämää, kuvaamista ja hemmetin hauskaa seuraa.

Black metal-festareiden ohella ehdittiin turisteilemaankin… Linnoja ja hautausmaita ja paikallista pubikulttuuria. Aivan mahtireissu <3
BTS-kuvaa Zemialin haastiksesta Raudalle, Jerry haastattelee bändiä ja Arto kuvaa. Haastattelu nähtävissä täältä!

On tuntunut mukavalta kuulla palautetta sellaisilta tahoilta, joita olemme yhdessä kuvanneet, että me muodostetaan Arton kanssa yhdessä hyvä tiimi. Ihan hetki sitten teimme musiikkivideota ja otimme samalla kyseisen bändin promokuvia. Arto hoiti pääasialliset kuvaamiset, niin videoinnin kuin promokuvienkin stillit. Minun tehtäväksi lankesi milloin ohjaajan rooli, milloin valomiehenä toimiminen ja toisinaan napsin ihan vain behind the scenes-kuvaa.

Ollaan toki joskus tehty toisinkin päin: minä kuvaan bändien promoja tai vaikkapa ravintolan pizzoja ja Arto auttaa. Näitä yhteissessioita voisin mieluusti touhuta enemmänkin. Näin saadaan valjastettua kummankin taidot loistavasti käyttöön. Arton valtti on kameran hallinta kaikkine herkkuineen ja omat vahvuuteni taas on tuolla mallinohjauksessa ja yleisessä organisoinnissa. Win-Win. Näitä lisää kiitos <3

Luonteiltamme ja toimintatavoiltamme olemme täysin vastakkaiset: Siinä missä minulla ei ole minkään sortin itsesuojeluvaistoa eikä juur rajoitteita, mitä/missä/miten voi kuvata, on Artolle taas siunaantunut roppakaupalla harkintakykyä ja realismintajua. Toki tämä aiheuttaa kolareita, mutta kun katsoo lopputuloksia, niin enemmän onneksi näkyy otetun ja eletyn melkoisen briljanttejakin hetkiä. Kun toinen on konkari & tekijä ja toinen on ylitsepursuavan mielikuvitusrikas, joka ei tajua pelätä juur mitään..

Eipähän ole kuulkaa tylsää!

Ruissalovibes kuvatuna viikon välein.. Objektiivin tuolla puolen vuoroin sinä ja minä <3

Sellaiset tunnelmat tällä erää! Toivottavasti avasi pikkasen ajatuksiamme kuvaajana & kuvaajana ja ennenkaikkea pariskuntana, joka jakaa saman harrastuksen.

<3:lla Elsa Wellamo & Arto Soini, joka ehdotti kirjoituksen otsikoksi ”Täystuho” Se on just näin XD

Mallin puolison ajatuksia harrastuksesta

Teksti: Tuomas Mantere

Minulla on ilo ja kunnia toimia blogin toisen perustajan, Venlan, puolisona. Lisäksi meillä on perheessämme kaksi lasta… ja lisää tulossa. Voitaneen sanoa, että eletään aika täyttä elämää ja ihanaa on (välillä siis sitäkin).

Välillä olen toiminut vaimoni kuvissa rekvisiittana
Kuva: Ville Solkinen

Vanhana ”narsistina” ensimmäinen ajatukseni, kun Venla pyysi minua kirjoittamaan ajatuksistani puolisona, oli: Mitä minä siis saan siitä, että Venla malleilee? Ja no, ensin ajatuksiani tästä. Minusta on todella mukavaa nähdä vaimostani kauniita kuvia. Lisäksi se, että vaimollani on harrastus, jossa hän saa toteuttaa itseään ja josta hän pitää, tuo arkeemme hauskoja ja joskus hieman absurdeja puheenaiheita, kuten vaikkapa ”kuinka hypätä kalliolla niin että näyttäisi lentävänsä kuvassa” (kuulemma helvetin monella toistolla ja mustelmilla nilkoissa). Parasta, mitä kuvausharrastus on tuonut on kuitenkin se, että puolisoni taaperoikäisen lapsemme äitinä on kuvauksissa oma itsensä ja palaa kuvauksista aina innoissaan antaen perheellemme enemmän, kuin mihin hänellä oli virtaa sinne lähtiessä.

Tässä tämä lopputulos kalliolla hyppelystä
Kuva: Janne Aro
Assistentit: Mikko Virtanen ja Markku Vuotila

Yleisellä tasolla mikä tahansa intohimonaihe elämässä, ”suola” arjen seassa pitäisi jokaisella olla. Asenne joillakin työtä kohtaan on toki myöskin sellainen, että se riittää pitämään elämän mielenkiintoisena eikä siinäkään ole mitään väärää, mutta oma kokemukseni on se, että mitä enemmän kaikkea tekee, sitä onnellisempi on. Ei välttämättä hetkessä, mutta viimeistään jälkikäteen elettyä elämää muistellessa. Ajattele vaikkapa viime vuotta. Montako sellaista iltaa muistat, joina et tehnyt mitään ja sitten verrokkina mieti parhaita hauskimpia muistoja. Ainakin omalla kohdallani ne ovat kamalan hösellyksen ja häsläyksen sekaisia kokonaisuuksia joissa univeloissa on heiluttu kavereiden taikka perheen kanssa menemään pitkin Suomea tai maailmalla.

Tämä kuva syntyi extempore-reissulla Turkuun. Kuvaukset oli sovittu edellisenä iltana ja matkan varrelta haettiin kuvausvaatteita ja täydennystä meikkipussiin. Heitettiin äiti kuvauksiin ja sillä aikaa käytiin Pappalassa.
Kuva: Tommi Ääri

Venlan kuvauskeikat ovatkin usein meille koko perheen ponnistuksia, jolloin minä hoidan sitten tyttöjämme tai viemme Venlan kuvauksiin ja keksimme tyttöjen kanssa sitten siksi aikaa jotain kivaa tekemistä. Eli juuri sitä sähellystä, joka maistuu kaikkein eniten elämältä. Minä saan viettää tytärteni kanssa aikaa kahdestaan taikka kolmistaan, ja lopulta vielä kauniista vaimostani kivoja kuvia niin kylläpä kelpaa.

Suosittelen siis puolison kannustamista malliksi kaikille, jotka eivät ahdistu ajatuksesta, että kuvat näkee joku muukin, ja se kuinka kuuman kumppanin on onnistunut hankkimaan ei jää ikiaikaiseksi salaisuudeksi. Erityisesti Venlan tekemät tfcd-keikat ovat tuoneet paljon iloa hänelle, ja sitä kautta myös minulle.

Vinkkinä nyt vielä henkilöille, jotka alkoivat hautomaan ideaa: sopikaa etukäteen millaisia kuvia haluatte otattaa itsestänne/nähdä kumppanistanne ja en voi alleviivata tuota etukäteen osaa tarpeksi. Jälkikäteen siitä tulee riita, jos ei ole ollut selvillä, mikä kummastakin on hyvän maun raja ja mikä liian intiimiä. Olkaa rehellisiä ja tehkää tarvittaessa kompromisseja. Minä luotan kauniiseen vaimooni ja tiedän, että häntä ei kukaan taivuttele ottamaan sellaisia kuvia, jotka eivät ole yhdessä sopimamme mukaisia.

Tässä tämänhetkinen suosikkikuvani vaimostani.
Kuva: Tommi Ääri

Malleja suuresti arvostaen,

Tuomas ”Venlan parempi puolisko”

Ystävänpäivän kuvaspesiaali feat. Tähtäimessä Talkroom

Juhlapäivän kunniaksi pyysin Elsan kanssa perustamamme keskusteluryhmän, Tähtäimessä Talkroomin, jäseniltä teemaan sopivia kuvia. Sainkin aivan ihania rakkaus- ja ystävyysaiheisia kuvia, ja mielelläni jaan ne tässä teidän kaikkien iloksi.

Ensimmäinen kuva on Janne Kärkkäisen sarjasta ”Tyttöjen välisestä ystävyydestä”.

Kuva: Janne Kärkkäinen
Malleina Petra ja Varpu

Hääkuvat kuuluvat tietysti aika oleellisesti rakkauspostaukseen, eikö vain?

Kuva: Janne Kärkkäinen
Kaunis hääpari: Laura ja Mikko

Alla kuva omista häistäni. Tämä on otettu kirkon pihalla, heti vihkimisen jälkeen.

Kuva: Markku Nurminen
Hääpari: Venla ja Tuomas Mantere

Sain myös pari kuvaa, joissa poseerataan yhdessä ”ihmisen parhaan ystävän” kanssa.

Kuva: Mirkku Karvonen
Mallit: Sanni Julin ja Taki
Kuva: Pauli Purtilo

Jos hempeily alkaa jo kyllästyttää, tässä hieman toisenlainen lähestyminen aiheeseen.

Kuva: Tommi Ääri
Malli: Mona

Kiinnostuksen kohde, harrastus tai jopa ammatti yhdistää monia pareja. Seuraavana kuva meidän omasta Elsasta rakkaansa kanssa yhteisen intohimon parissa.


Kuva: Ville Ruusunen
Kuvassa kuvaamassa: Elsa Wellamo ja Arto Soini

Viimeinen kuva tulee hieman pidemmän saate tekstin kera. Tuomas Mäkelä lähetti minulle tämän kauniin kuvan ja jakoi myös tarinan kuvan takana.

” Lähdettiin Balin Jembranasta autolla yölautalle ja sillä Jaavan puolelle. Sieltä vuoren juurelle ja aloitettiin yön pimeydessä nousu huipulle. Huipulle tultaessa oli vielä pilkkosen pimeää ja paikkoja hapotti aika huolella. Meidän paikallinen opas oli ihan jäässä mutta suomalaiselle keli oli sellainen alkusyksyisen kirpakka. Pimeässä kivuttiin alas kraateriin keskelle rikkikaasuja kaasumaskit päässä ihailemaan sinisenä palavaa tulta joka elää aktiivisen tulivuoren kraaterissa omaa elämäänsä. 
Kun päästiin takaisin harjanteelle aurinko alkoi jo punata horisonttia ja etsin jo yöllä bongaamani paikan josta on upea näkymä happojärven yli kuunloisteessa lähes kolmen kilometrin korkeudessa. 
Kamera valmiiksi jalustalle säädöt kädet täristen kohdalleen ja intervallikuvaus päämme. gopro pyörimään ja sitten polvet pehmeinä kielekkeelle kysymään elämän tärkeintä kysymystä.”

Kuva: Tuomas Mäkelä

Oikein ihanaa ja rakkaudentäyteistä ystävänpäivää !

-Venla

Rakkautta ilmassa

Teksti: Venla Mantere
Kuvat: Ville Solkinen
Mallit: Venla Mantere ja Tuomas Mantere

Se olisi sitten jo helmikuu! Tälle kuulle osuu muun muassa ystävänpäivä, joten meillä Tähtäimessä omistetaan koko kuukausi rakkaudelle ja ystävyydelle. Näin kylmyyden ja vesisateen keskellä koen, että aivan paras tapa startata tämä aihe, on jakaa teille hieman kesäisiä pariskuntakuvia minusta ja miehestäni. Koska nämä kuvat onnistuivat mielestäni todella hyvin, kauniiden kuvien esittelyn lisäksi avaan myös hieman omia ajatuksiani siitä, miten saadaan onnistuneita parikuvia.

Oikeastaan minkälaisiin kuvauksiin tahansa, kuvaaja kannattaa valita tarkoin. Todennäköisimmin hyviä kuvia tulee, kun visiot kohtaavat jollain lailla toisiaan. Löytyy sellainen yhteinen sävel kuvien suhteen. Me otimme tämän parikuvaussession yhteydessä myös perhekuvia ja lapsikuvia, joten etupäässä oli tärkeää löytää sellainen kuvaaja, jonka uskoin saavan yhteyden myös lapsiin. Olen aiemmin tehnyt itse pariinkin otteeseen yhteistyötä Ville Solkisen kanssa, ja uskoin hänen sopivan hyvin näihin kriteereihin. Ja niin hän sopikin! Esimurkkukin lämpeni heti, kun kuvaaja tunnisti hänellä olevan rekvisiittana ”lolleja”.

Mutta takaisin parikuvaukseen. Itse olen jo melko tottunut pyörähtelemään kameran edessä. Vastaparina oleva aviomieheni ei kuitenkaan ole yhtä kokenut malli. Hänelle oli siis varmasti paljon hyötyä siitä, että kuvaaja osasi rentouttaa tilanteen jutustelulla ja toisaalta ohjata selkeästi. Kunnollisella mallinohjauksella saa kokemattomastakin mallista hyvin irti, ja itseluottamus toki kasvaa kuvausten aikana, kun malli saa kokemuksen siitä, että osaa.

Kuvasimme parikuvia Turun Ruissalossa kahdessa erilaisessa ympäristössä. Rannalla ja metsässä. Vaikka puhunkin kesäisistä kuvista, ne on itse asiassa otettu jo toukokuussa. Meille sattui kuitenkin oikein kaunis ja lämmin päivä, joten kesäisiltä nämä todella näyttävät. En ole aivan varma, tuliko idea kuvauspaikasta alunperin meiltä vai Villeltä. Se sopi kuitenkin aivan täydellisesti meidän parikuvauksellemme, sillä kummatkin miljööt, ranta ja metsä, ovat minulle ja miehelleni hyvin tärkeitä, olleet kummallekin lapsuudesta saakka. Uskon, että myös se auttoi eläytymään kuvissa.

Kuvattiin parikuvia sitten oman puolison kanssa tai toisen mallin kanssa, niihin usein halutaan aitoa tunnelmaa. Pariskunnalta tunne toki löytyy luonnostaan, mutta kokemattomalla mallilla saattaa olla vaikeuksia sen tuomisessa kameran läpi. Kokeneiden mallien kesken taas tunnettakin saattaa olla helpompi imitoida ja luoda siinä hetkessä. Toisaalta jonkin tasoista kemiaa on varmasti hyvä olla ihan luonnostaankin, jotta saadaan aidon näköisiä kuvia. Molemmissa tapauksissa on siis varmasti omat haasteensa. Koska näissä meidän kuvissamme on oikea aviopari, tunnetta ei tarvinnut näytellä, mutta tietysti kuvaaja joutui tekemään hieman hommia saadakseen tunteen esiin myös kuviin.

Kuten aina, myös parikuvauksiin mennessä, kannattaa miettiä tarkkaan, millaisia kuvia haluaa. Millaiseen käyttöön ne tulevat ja miten intiimejä niistä haluaa. Kuvauksissa tunne saattaa viedä mennessään, mutta olisi todella ikävää todeta jälkeen päin, että oikeastaan mitään käyttökelpoista ei tullutkaan. Näin voi käydä esimerkiksi siksi, että jokaisessa kuvassa pussaillaan, eikä sellaista kuvaa haluakaan laittaa profiilikuvaksi Facebookiin tai tauluksi seinälle. Toisaalta taas liian viralliset kuvatkin saattavat jäädä käyttämättä, jos kuviin haluttiin tunnetta näkyviin. Tätäkin asiaa kannattaa miettiä etukäteen, ja kertoa ajatuksensa myös kuvaajalle.

Tässä vielä näin mallin näkökulmasta kiteytettynä omat vinkkini onnistuneisiin pariskunta kuviin:

  • sopiva kuvaaja, joka osaa rentouttaa tilanteen ja ohjata malleja
  • tunnelmallinen miljöö, mieluiten sellainen, joka on pariskunnalle jollain lailla merkityksellinen ja auttaa virittäytymään tunnelmaan
  • huolellinen suunnittelu, miettikää missä haluatte julkaista kuvia, kuinka virallisia tai intiimejä niiden halutaan olevan

Millaisia ajatuksia teillä muilla on aiheeseen liittyen? Lisäisitkö tuohon listaan vielä jotain?

Rakkaudentäyteistä helmikuuta kaikille lukijoille!

– Venla