Äitiys ja kehonkuva

Kannen kuva: Pekka Innanen

Olen tätä aihetta sivunnut jo aiemmin, mutta koen asian niin tärkeäksi, että se ansaitsee aivan oman kirjoituksensa. Kuten ihmisiä ylipäätään, myös äitejä on hirmuisesti erilaisia. Kuitenkin löytyy muutamia myös omaan kehonkuvaan vaikuttavia tekijöitä, jotka yhdistävät lähes kaikkia äitejä.

Varmasti suurin kehonkuvaan vaikuttava tekijä kaikilla synnyttäneillä äideillä on se, että oma kroppa on muuttunut raskauden myötä. Näihin muutoksiin ei ole voinut paljoakaan vaikuttaa itse, eikä niitä ole voinut etukäteen ennustaa. Terveelliset elämäntavat raskauden aikana pitävät tietysti painonnousun yleensä maltillisena, eikä ylimääräisiä kiloja välttämättä aina ole juurikaan synnytyksen jälkeen. Silti vatsa on yleensä pitkään löysempi ja muhkurainen. On hyvin yksilöllistä, saako raskausaikana raskausarpia, ja kuinka hyvin nämä haalenevat ajan myötä. Ihon repeilyä voi yrittää hillitä säännöllisellä rasvauksella, mutta eivät ne voiteetkaan ihmeisiin pysty. Jos synnytystapana on sektio, jää siitä pysyvä arpi. Tämän jälkeen on myös otettava aikaa leikkauksesta toipumiseen, ja treenamista on syytä lykätä.

Hieman synnytyksestä ja lapsivuodeajasta riippuen palautumiseen saattaa mennä pitkä aika. Vauvavuosi tuo kuitenkin arkeen monta muuttujaa, ja äidin liikunnalisuus ja terveellinen ruokavalio saattavat valitettavasti kärsiä joidenkin näiden muuttujien myötä. Aikaa treenaamiselle ei välttämättä ole. Tai vaikka aikaa olisikin, kiinnostusta ja jaksamista ei ehkä löydykään. Jos unet jäävät jatkuvasti vähäisiksi, ei treenistä palaudu kunnolla ja raskaampi treenaus on syytä laittaa tauolle sen vuoksi. Väsymys myös saa meidät himoitseman sokeria, ja uskonkin monen äidin lisäävän sokerisia herkkuja merkittävästi vauvavuoden aikana. Myös isompien lasten äitien keskuudessa on ihan klassikko hiipiä välillä karkkikaapille, silloin se vain on tehtävä lapsilta salassa.

Ruuhkavuosien keskellä on aika usein kortilla. Parisuhdeajan ja treenin voi onneksi yhdistää.

Yhtä kaikki, jokainen raskaana oleva nainen altistaa kehonsa muutoksille, joita ei itse pysty hallitsemaan. Se on ihanaa ja jännittävä, mutta monia saattaa hieman hirvittääkin. Ja raskauden jälkeen muuttunut elämänilanne saattaa pitää huolen siitä, että ”vauvakilot” kulkevat mukana vielä vuosia viimeisimmän synnytyksen jälkeenkin. Tässä kohtaa on siis erittäin hyvä osata laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja nauttia vauvasta sen sijaan, että murehtisi omaa vartaloaan.

Jossain vaiheessa tämä kuitenkin alkaa mielestäni kääntyä niin, että lapsen saaminen on enää tekosyy omalle laiskuudelle. Kukaan ei varmasti halua syyttää omia lapsiaan omasta huonosta fyysisestä kunnostaan tai ylipainostaan, mutta käytännössä sen kaltainen uhriutuminen on valitettavan yleistä äitien keskuudessa. Toinen ikävä ilmiö, johon me äidit syyllistymme, on omalle kropalle nauraminen. Huumori on toki hyvä väline vaikeiden asioiden käsittelyyn ja itselleen on hyvä osata nauraa. On hyvä kuitenkin tiedostaa, missä menee raja rakastavan kiusoittelun ja väheksyvän itseironian välillä. Äitinä annat kuitenkin lapsillesi mallin siitä, miten omaan kroppaan kuuluu suhtautua ja miten siitä kuuluu puhua.

Kuva: Pekka Innanen

Omassa lähipiirissäni on onneksi paljon aivan ihania ja kannustavia naisia. Kuitenkin välillä muun muassa sosiaalisen median kirjoitteluja seuratessa huomaan, että välillä me äidit unohdamme iloita toistemme puolesta. Viime aikoina mediassa on nostettu paljon esille äitiyden rankkuutta, ja sen myötä esiin on noussut rohkeita äitejä, jotka kertovat avoimesti ja rehellisesti arjestaan ja epätäydellisyydestään. Täydellisen äitimyytin rinnalle on noussut eräänlaisena liikkeenä ”paska mutsi”-ajattelumalli, jonka kautta nimenomaan jaetaan niitä arjen epätäydellisyyksiä. On ehdottoman hyvä asia, että rehellistä vertaistukea on tarjolla, mutta miksi kukaan haluaisi identifioitua paskaksi mutsiksi. Tai eihän kukaan sellaiseen ainakaan pyri. On rohkeaa kertoa myös epäonnistumisistaan, mutta ei kai niitä tarvitse kuitenkaan romantisoida.

Vertaistukea ja lohtua on siis helposti saatavilla, mutta onkin paljon vaikeampaa iloita toisen puolesta. Tunnistatko ehkä itsessäsikin sen, että jättäisit varmasti ihailevan kommentin rohkealle äidille, joka poseeraa vatsamakkaroita puristellen, mutta saattaisit jopa ärsyyntyä toisen äidin postaamasta alusvaatekuvasta, jolla hän iloitsee nopeaa palautumistaan synnytyksen jälkeen. Tällainen reaktio on täysin inhimillinen, mutta jos jäit nyt kiinni, mietithän vielä, mistä ärsyyntymisesi johtuu. Onhan jälkimmäisen kuvan postaaja todennäköisesti nähnyt valtavasti vaivaa ulkomuotonsa eteen, ja eikö juuri kovasta työstä ansaitsisi kehuja.

Miten sitten toivoisin äitien suhtautuvan kehoonsa? Rakkaudella! Armollisesti, mutta rehellisesti. Ymmärtäen, kunnioittaen ja inspiroituen. Jokaisesta makkarasta ja selluliittimöykystä ei tarvitse olla iloinen tai ylpeä, mutta näethän kuitenkin itsesi kauniina ja arvokkaana. Osaathan antaa kehollesi kohteliaisuuden ilman, että sen sävy on sarkastinen. Puhuthan vartalostasi myös ilman vaivaantunutta naureskelua. Uskothan myös itseesi ja mahdollisuuksiisi muokata kehoasi itsellesi vieläkin mieluisemmaksi.

Kuva: Jokke Laine

Ihanaa äitienpäivää!

-Venla

Yksi ajatus artikkelista “Äitiys ja kehonkuva”

  1. Hyvä, Venla! Tartuit tärkeään asiaan.
    Tunnen muitakin naisia kuin äidit, jotka suorastaan mässäilevät kertomalla kehonsa inhottavuudesta ja vastenmielisyydestä. Todella surullista!
    Armollisuus itseämme ja toisiamme kohtaan on hyvä lähtökohta. Kiitos kirjoituksestasi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *