”Kunpa edes joskus saisi touhuta kiireettä…”

Teksti ja Kuvat: Elsa Wellamo

Kansikuvassa All Mighty Archgoat messuamassa Turku Saatanalle 8 -blackmetalfestivaaleilla maaliskuun alussa.

Jos ikinä saisin vuorokauteen lisää aikaa, niin… Tekisin mitä? – Järjestäisin kaiken paikoilleen, suunnittelisin nipputolkulla uutta kuvamateriaalia, tekisin loppuun ajan kanssa sivuun heitetyt projektit, perustaisin kotisivut, opiskelisin uutta, päivittäisin taitojani… Hengästyin omista aikomuksistani niin, että tuntui kerta laakista helpommalta olla sohaisematta haaveiden ja pakkojen kasaa ollenkaan. Ikiomaksi suunnitellusta ihanasta ajasta meinasi tulla suorite. Heitinkin pakot heti oitis romukoppaan! Stressattavaa tässä ajassa löytyy ilmankin, että kehitän moisia aiheita itse ainoatakaan lisää.

Mitä ihan ekana sitten touhusin?

Kuvasin omia teinejäni

En tiedä montako kertaa olemme lasteni kanssa suunnitelleet yhteisiä kuvaushetkiä sen mukaan, miten päivänvaloa riittää. Normaalisti he ovat aina koulussa ja viikonloput remutaan kukin missäkin. Kevät on onneksi täällä ja poikkeusolot antoivat mahdollisuuden kuvata keskellä päivää arkenakin. Nyt viimein päästiin kuvaamaan rennolla ranteella pikasessioita spontaanisti. ”Sä oot siin ja täs on kamera ja aurinko on ohuen pilviverhon takana, mennään!”

Juostiin tyttären kanssa vartiksi takapihalle, koska tuuli makeasti. Mikä on makeampaa kuin saada kuvata rakkaimpiaan lähes koska tahansa. Moora 15v.

Järjestin kuva-arkistoja

Toteutin tosiaan kuva-arkistojen uudelleen järjestämisiä, kuten aiemmin suunnittelin. En tosin niin laajassa mittakaavassa, mutta kuitenkin. Palasina ne norsutkin syödään. Konkarikuvaajien ohjeiden mukaisesti nyt on säilöttynä ainakin kahdelle ulkoiselle kovalevylle ne rakkaimmat aarteet. John Tackmanin kirjoitus löytyy tuosta parin blogin takaa, suosittelen lukemaan tämän, jos sinullakin on pari tenkka poota aiheen tiimoilta. Itsekin toteutan askel kerrallaan kuvakirjastojen siivoamisprojektia. Se osoittautui lopulta isommaksi savotaksi, mitä arvasinkaan.

Suuntasin enemmän sitä kohden, mikä on rakkainta eli bändipromoja

Musiikki on minun äidinkieleni. Syli, jossa löydän minuuteni ja luovuuteni monet tasot. Siksi nautin suunnattomasti, kun pääsen kuvaamaan artisteja ja bändejä, ovat he sitten lavalla, kulisseissa tai vaikkapa heidän promokuviaan. Sieltähän alun alkaen innostukseni kameran taakse on syntynytkin. Okei myönnän, että tietynlaiset genresidonnaiset stereotypiat lajin parissa ahdistavat mutta silti musiikin kyljessä otetut kuvat ovat minun karkkilaarini. Jotenka nyt juuri olen ilokseni saanut uusia promokuva-aihioita suunniteltavaksi.

DreamSpyn debyytti julkaistiin tuossa noin kuukausi sitten. Tästä musakuvaproggiksesta olin erityisen innoissani, koska kerrankin sain olla kuvamateriaalin suunnittelussa mukana ihan sen ensimetreistä lähtien. Mies DreamSpyn takana, Anssi Tamminen, on muuten tehnyt kaikenkaiken ihan kaiken itse alusta loppuun. Vain me kuvaajat: minä stilleissä ja videon kuvaaja, Teemu Kokkonen, olemme projektin ainoat lisäkädet. Musaa kuunneltavissa muun muassa täältä: Sidekicktrain

Tutkinut ihailemieni kuvaajien otoksia, opiskellut uutta ja tuulettanut päätä

Suivaannuin hetki sitten itseeni yhden kuvauskeikan jälkeen. Tunsin olevani takaperoinen, laiska oppimaan uutta, kangistuneeni kaavoihin ja sen myötä tyytymätön töihini. Tämä herätys tapahtui, kun katselin samassa kuvaustilanteessa olleiden muiden kuvaajien töitä. Kun kuvaa rinta rinnan konkareiden keskellä, on pakko olla valmis oppimaan uutta tai sitten voi vaihtoehtoisesti heittää kameran parvekkeelta. Ei voi jäädä lillumaan itsetyytyväisenä paikoilleen. Olen tuhannesti kiitollinen heille ja myönnän kyllä olevani välillä pirun kateellinenkin. Kiitos kun kiritätte, motivoitte ja kannustatte minua paremmin kuin mikään muu.

Tällä erää innostuin kuvaamaan aiempaa enemmän rumpaleita: tähtäimessä muun muassa Archgoatin Goat Aggressor

Seuraavaksi ajattelin tuoda uutta oppia ja näkemystä vanhoihin kuviin.

Kun uutta kuvamateriaalia ei juuri nyt pahemmin tungokseksi asti synny, niin ajattelin niitä arkistojen helmiä retusoida uusilla silmillä ja uusilla opeilla. Niskasta siis tiukasti kiinni ja naama ruutuun. Ostin jonkun tyrkyllä olleen kuvaus- ja kuvankäsittelykurssin verkosta. Lankesin, mutta ihan rohkaisevaahan se on ollut ja inspiroivaakin. Tavoitteet harppasivat todella korkealle. Aika näyttää, miten niihin kiivetään. Nautin oppimatkasta ja teen parhaani, että käytettävissä oleva aika kuluu hymyssäsuin eikä pakonomaisesti suorittaen.

Aurinkoista kevättä ja uusia luovia tuulia toivotellen

Elsa Wellamo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *