Kuvaaja & kuvaaja pariskuntana = täystuho

Kirjoittanut: Elsa Wellamo Kuvat: Elsa ja Arto Soini

Helmikuun viimeisiä rakkausteemaisia blogikirjoituksia viedään just nyt… Kun tämä julkaistaan, ollaan jo maaliskuussa, mut kirjoittamishetki on sentäns vielä helmikuun puolella.
Tällä kertaa kirjoitan omasta näkökulmastani millaista on, kun parisuhteen kumpikin osapuoli on kuvaajia. Niinkuin minulla ja miehelläni Arto Soinilla. Toinen meistä on viihtynyt kameran takana pitkän aikaa ja toinen vasta on aiheen piirissä alkumetreillä.

No ihan pelkkää auvoahan se ei ole, voinen kertoa. Ensinnäkin se, joka vasta opettelee olen minä, enkä suinkaan aina muista, että toisella on niitä laukaisuja hitokseen enemmän. Vaikkemme tokikaan ole kilpailutilanteessa keskenämme, niin kyllähän mun on myönnettävä, et turhan usein petyn itseeni, kun en yletä kuvineni lähellekään sitä, mitä näen toisen ottavan. Ja kyllä, ottaa luonteelle tämä.

Artolla kuitenkin on takataskussaan kokemuksen tuomaa nopeutta ensinnäkin tietää, mikä linssi milloinkin on tarpeen, minkälaisilla säädöillä lähdetään eri tilanteissa leikkimään jne. Ja neuvoahan minä en tokikaan moiseen kysy!! En, kun ihan itse täytyy vääntää ja säätää ja vasta kun kaik menee seinille, ni sitten on avautumisen hetki, ”auta nyt!”

Olen aina ollut huono vasta-alkaja. Ja sitten en kysy neuvoa, vaikka toinen enemmän kuin mielellään kertoisi, mut ei. On pitänyt varta vasten opetella ottamaan ohjeistusta vastaan. Mutta koen, että rinnallaan minusta kuoriutuu parempi kuvaaja vauhdikkaammin kuin itsekseni opetellen.

Ostin ensimmäisen järkkärini joulukuussa 2017, käytetyn Canon 5D Mark II:sen. Olimme noihin aikoihin tapailleet Arton kanssa alle kuukauden päivät. Pakkohan se oli uutta kameraa päästä heti luukuttamaan! Joten rykäistiin suoraan yhdessä Turun Gongiin kuvaamaan laulajatar-ystävättäreni Helena Haaparannan keikkaa Crimfallin kanssa.

Ensimmäinen keikkakuvani Arton opastuksella napattuna. Joulukuuta 2017, Helena Haaparanta & Crimfall

Arto lainasi tarvittavaa optiikkaa ja sääti kamera-asetukset kohilleen. Jonkin verran olin asetuksista opetellut edellisen lainakamerani turvin pohjille, mutta pimeää ja savuista keikkatilannetta en ollut vielä päässyt kokemaan. Mitenkä makiaa moinen yhdessä kuvaaminen oli. Tuolloin vielä orastavalle parisuhteelle se enteili pelkkää hyvää.

Sitten keksittiin matkustaminen kameroiden keralla. Tai siis… Artollehan tuo oli tuttua huttua vuosien varrelta entuudestaan, mut itselläni sattui olemaan takana pitkä tauko kaikenlaisesta reissuamisesta eikä kuvaaminenkaan ollut aiemmin ollut mikään erityinen case. Nyt oli. Katselin maailmaa erilaisin silmin kuvaamisen myötä. Olin jo aiemmin havainnut, että siellä missä ennen näin ruman risukon, nyt näinkin romuluisen kuvauslokaation.

Eka reissu kimpassa kamerat kainalossa. Jos lähtee Gdanskiin, on kyllä käytävä Stutthoffin keskitysleirillä. Toki samalla reissulla nähtiin Marlborkin keskiaikainen ritarilinnakin ja pyörittiin muualla turisteina, mutta tämä.. Pysäytti.

Musiikki on meidän kummankin toinen suuri kiinnostuksen kohde. Arto kuvasi keikkoja ja festareita sillä aikaa, kun mä vahdin, et kaljansa pysyi kylmänä. Loistava työnjako!! Joskus tosin jouduin jokusen kaatamaan omaan kurkkuuni, jottei liiaksi lämpene. Toisinaan sain kamerankin käteeni, jotta mies saa ihan oikeasti hetken istahtaa… Tais nähdä minun naamastani, kuinka korpeaa, jos en nyt yhtään kuvaa saa itsekin laukoa välillä.

Ensimmäinen isomman vaihteen yhteinen festarikuvaus osui kohdalle Rockfesteillä Hyvinkäällä 2018. Artolle kyseisen festarin kovinpana vetonaulana toimi Ozzyn osuminen lavalle kameran eteen.

Ja minun momemtum osui kohdalle, kun ikirakas Judas Priestini – Rob Halford oli tuossa nenäni edessä hopeisessa hapsutakissaan starttaamassa keikkaa. Muutoinkin kyseinen Rockfest-viikonloppu piirtyy mieleeni neljän päivän intensiivisenä keikkakuvauskurssina. Hyppy pää edellä altaan syvään päähän.

Kolmen esiintymislavan kesken alati vaihtuvat bändit, sekalaiset valo-olosuhteet, välimatkat pitistä eli lavan etureunaan kuvaajille varatusta alueesta artisteihin. Yksi esiintymislavoista oli vasten aurinkoa, vähällä valokalustolla. Toiselle lavalle porotti aurinko suoraan sisälle ja kolmas lava oli sisällä hallissa rankalla valokalustolla varustettuna. Lähes jokaisen bändin esiintymisten välissä mietittiin Arton kanssa, mikä meni edellisen kanssa hyvin ja missä löytyy petrattavaa ja koko ajan ammuttiin lisää kuvaa. Yritystä ja erehdystä, lisää yritystä ja kourallinen onnistumisia peräjälkeen ja kaikki uudestaan monta kertaa. Lopulta näin omissakin kuvissanikin tosi makeita osumia, mikä kannusti jatkamaan.

”Ai sun mies on kuvaaja, no te varmaan sit kuvaatte toisianne koko ajan!” -Öö, ei. Sepä ei olekaan niin helppoa, mitä ensin voisi kuvitella. Kaikki se varmuus mikä minulla on kuvaajana muiden mallieni kanssa, loppuu juuri siinä kohdassa, kun kameran edessä onkin se, jota katson kuvaajana ylöspän. Kaupanpäälle parisuhteen omat roolitukset nousevat tielle. Sitä on herkempi närkästymään oman siipan kanssa kuin muiden. No tästähän on sittemmin opeteltu pois. Sovittiin, että ei meidän ole pakko aina onnistua, me saadaan kumpikin olla välistä sysipaskoja niin malleina kuin kuvaajinakin. Pääasia, että mennään ja leikitään. Ja!!! On tuota kurakuvaa tosiaan tullutkin napsittua, mut onneksi saatu myös helmiä.

Halusin itsekin tulla kuvatuksi Wellamona, veden emäntänä kuvattuani muita ihanaisia merenneitoja pohjille tovin. Inspiraatio iski toteutettavaksi lähes keskiyöllä Ruissalossa kesäyönä, jolloin aurinko tuskin laskee koskaan. Vieressä BTS-selfie uitetusta Wellamosta Ahtinsa kyljessä.

Viime aikoina meidän tekemisemme on saaneet uutta virtaa ihan roolimuutoksienkin tiimoilta. Arto on viihtynyt aiempaa enemmän videokameran takana, kuvaten muun muassa Rauta-kanavalle Kurusen Jerryn kanssa videohaastatteluja artisteista . Itse taas olen ollut mukana joko assaroimassa kuvauksia tai sitten ottamassa keikoista stilliä, kuten ennenkin. Eli samat tapahtumat ja reissut edelleen, mutta toimenkuvat kulkevat pikkasen erilaisina vierekkäin.

Tuskafestarivibes 2019. Arto videoi viikonlopun ajan Raudalle niin yleisöhaastatteluja kuin artistejakin. Itse lähinnä keskityin musafiilistelyyyn ja satunnaisesti assarointiin eli kaluston kantoaasina katsoin, ettei miehen kalja liiaksi lämpene..

Yks hauskimpia tälläisiä oli marraskuinen kaksipäiväinen Glasgow – Darkness Guides Us-festivaali. Neljä kärpästä yhdellä iskulla: Musiikkia, turistielämää, kuvaamista ja hemmetin hauskaa seuraa.

Black metal-festareiden ohella ehdittiin turisteilemaankin… Linnoja ja hautausmaita ja paikallista pubikulttuuria. Aivan mahtireissu <3
BTS-kuvaa Zemialin haastiksesta Raudalle, Jerry haastattelee bändiä ja Arto kuvaa. Haastattelu nähtävissä täältä!

On tuntunut mukavalta kuulla palautetta sellaisilta tahoilta, joita olemme yhdessä kuvanneet, että me muodostetaan Arton kanssa yhdessä hyvä tiimi. Ihan hetki sitten teimme musiikkivideota ja otimme samalla kyseisen bändin promokuvia. Arto hoiti pääasialliset kuvaamiset, niin videoinnin kuin promokuvienkin stillit. Minun tehtäväksi lankesi milloin ohjaajan rooli, milloin valomiehenä toimiminen ja toisinaan napsin ihan vain behind the scenes-kuvaa.

Ollaan toki joskus tehty toisinkin päin: minä kuvaan bändien promoja tai vaikkapa ravintolan pizzoja ja Arto auttaa. Näitä yhteissessioita voisin mieluusti touhuta enemmänkin. Näin saadaan valjastettua kummankin taidot loistavasti käyttöön. Arton valtti on kameran hallinta kaikkine herkkuineen ja omat vahvuuteni taas on tuolla mallinohjauksessa ja yleisessä organisoinnissa. Win-Win. Näitä lisää kiitos <3

Luonteiltamme ja toimintatavoiltamme olemme täysin vastakkaiset: Siinä missä minulla ei ole minkään sortin itsesuojeluvaistoa eikä juur rajoitteita, mitä/missä/miten voi kuvata, on Artolle taas siunaantunut roppakaupalla harkintakykyä ja realismintajua. Toki tämä aiheuttaa kolareita, mutta kun katsoo lopputuloksia, niin enemmän onneksi näkyy otetun ja eletyn melkoisen briljanttejakin hetkiä. Kun toinen on konkari & tekijä ja toinen on ylitsepursuavan mielikuvitusrikas, joka ei tajua pelätä juur mitään..

Eipähän ole kuulkaa tylsää!

Ruissalovibes kuvatuna viikon välein.. Objektiivin tuolla puolen vuoroin sinä ja minä <3

Sellaiset tunnelmat tällä erää! Toivottavasti avasi pikkasen ajatuksiamme kuvaajana & kuvaajana ja ennenkaikkea pariskuntana, joka jakaa saman harrastuksen.

<3:lla Elsa Wellamo & Arto Soini, joka ehdotti kirjoituksen otsikoksi ”Täystuho” Se on just näin XD

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *